sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Eräskin reissu

Lokakuun alku tuli kalenterissa eteen vääjäämättä. Edessä oli pitkään suunniteltu reissu Italiaan Garda-järven rannalle. Töistä oli pitänyt ottaa matkaa varten oikein päivän verran lomaa, sillä vajaan 700 kilometrin automatkaa ei viitsinyt ihan yötä vasten ryhtyä ajamaan.

Kartalla ajomatka näytti kohtuullisen pitkältä, mutta leppoisalta. Tuosta noin parisataa kilometriä Sveitsin rajalle, Sveitsin läpi ei ole kuin muutaman sata kilometriä ja sitten ollaankin jo Italiassa jota pitkin ei tarvitse ajaa kuin parin tunnin pikku huitaisu.

Pikku päivämatka - kartalla.

No, aina kaikki ei mene kuin Google Mapsissa.

Ensimmäiset 300 kilometriä sujui ihan mukavasti, joskin lähes heti lähdön jälkeen pidetty pakollinen lounastauko hidasti vähän etenemistä. Kotoa lähdettäessä navigaattori (joka muuten ohjeisti moitteettomasti koko matkan!) ilmoitti saapumisajaksemme 18.36 eli aikas tarkkaan 6 tuntia 15 minuttia lähdöstä. Laskin mielessäni siihen heti tunnin lisää taukojen takia ja vähän vielä siihenkin päälle koska kuitenkaan koko matkaa ei pysty ylärajoilla ajamaan. Kahdeksaksi oli kuitenkin tarkoitus perille päästä.

Sveitsissä alkoi autoradion sekä RDS että TMC toiminto sylkeä korville ja ruudulle tietoa tunneleilla olevista parin kilometrin jonoista. Pari kilometriä ei kuullostanut pahalta, kun olemme Saksassa tottuneet kuulemaan jopa yli 20 kilometrin totaaliruuhkista joista ei alle parin tunnin selviä. Pari kilometriä ei siis tuntuisi missään.

Edessä oli maailman kolmanneksi pisin ajoneuvotunneli eli Gotthardin maantietunneli, pituutta pikkuisen alle 17 kilometriä. Kaistoja kaksi, välissä kaistaviivat. Ja pään päällä muutama kilometri kiveä.

Tunneli edessä!
Kuva (c) Hellmaster ru

Jonon pää koitti reilusti ennen tunnelia ja mateli etanan vauhdilla. Lopulta noin tunnin odoteltuamme oli meidän vuoromme sukeltaa maan alle.

Jännitti selvästi muitakin autoilijoita, sillä sallittua 80km/h ei jonossa ajettu vaan nopeus pysytteli siellä 60km/h:n tuntumassa ja ohitukset olivat luonnollisesti kiellettyjä. Suunnilleen tunnelin puolessa välissä silmät osuivat auton ulkolämpömittariin. Ennen tunneliin menoa lämpöä oli ulkona ollut noin 20 astetta, kesän viimeiset lämmöt olivat ilmoilla ja ilta jo alkanut vähän viilentyä. Tunnelin sisällä näky oli kuitenkin mittarissa vähän erilainen: 35C!


Maalämpöä, sano. Aurinkolaseille ei ollut käyttöä maan alla.

Läpi päästiin ja matka jatkui alamäkeä Italiaa kohti vielä tovin verran. Italian puolelle päästyämme ilta oli jo hämärtynyt ja kello lähenteli seitsemää. Matkaa oli jäljellä vielä sen verran paljon, että nyt jo oli selvää ettei ennen yhdeksää oltaisi perillä. Oman lisämausteensa tuleviin kilometreihin toi massiiviset tietyöt, joita oli käytännössä koko matka Sveitsin rajalta Milanoon saakka. Tiemaksuja perittiin luonnollisesti silti.

Oma lukunsa oli ajaa keskellä tietöitä pimeällä autostradalla milanolaisen työmatkaliikenteen seassa. Kaikilla oli luonnollisesti kiire kotiin viikonlopunviettoon. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti vielä vähän Milanon ohikin, mutta viimeiset 100 kilometriä menivät ja melko mukavasti ja vähän rauhallisemmin.

Perille päästiin, kello oli 21.45. Takana 672 kilometriä kolmen eri valtakunnan moottoriteitä, 9,5h aikaa, reilut 30 kilometriä tunneleita, muutama Ferrari ja Lamborghini. Viimeksi mainitut eivät tosin todellakaan takana.

Gardalla sitten koiranäyteltiin, uitiin, ihailtiin pikkuisen paikallisia nähtävyyksiä, kastettiin varpaita Garda-järvessä ja syötiin aitoa italialaista pizzaa.

Ja sitten takaisin. Täysin sama reitti, mutta tällä kertaa ruuhkia oli Sveitsissä menomatkaakin enemmän. Kokonaisuudessaan aikaa kului 10,5 tuntia ja perillä kotona oltiin melko väsyneinä vasta puolen yön jälkeen. Tosin matkaan mahtui todellinen huippuhetki, kun ohitimme Ferrarin!

Ferrari meni ohi, mutta kuittasimme vähän myöhemmin!

Kilometrejä 1400, aikaa autossa yli 20 tuntia. Seuraavana aamuna edessä auton huolto.

Teidän,

KNAM

maanantai 3. lokakuuta 2011

Huoltotauko

Aivan aluksi haluan, kuten Urpilainen konsanaan, muistuttaa (itsesuojeluvaistoni kehoittamana), että tietyissä alla mainituista asioissa vaimollani on normaalioloissa tärkeä rooli. Mutta nyt ei ollakaan normaalioloissa, vaan puhutaan koirista ja koiranäyttelyistä - kuinkas muutenkaan!

Kesän koiranäyttelykausi huipentui menneenä viikonloppuna reissuun Italian Garda-järvelle, jossa järjestettiin vinttikoiranäyttelykinkerit. Kuulemma semmoinen oikein tärkeäkin tapahtuma, johon oli välttämätöntä osallistua. Itse matkasta sinällään saisi ihan oman tarinansa, mutta jätetään se tuonnemmaksi. Mutta ehdottomasti siihenkin täytyy palata. Kesäkausi alkoi kohdallamme yllättävänkin myöhään vasta heinäkuussa, mutta loppukiri oli sitäkin messevämpi. Oikeastaan näyttelytelttaa ei autosta otettu pois koko kesän aikana.

Tänään vapaapäivästä tulikin sitten osa uhrattua niin sanotuille huoltotoimille. Tämä alkoi auton purkamisella eli näyttelyteltta ulos autosta, häkit, viltit ja patjat pois peräluukusta sekä käsin kaavittavien roskien putsaamisella. Normaalisti näyttelyiden välillä tavarat vain kannetaan kellariin odottamaan seuraavaa näyttelyä, mutta nyt oli suuremman huollon vuoro.

Marssin tavarakasan kanssa suoraan pesukoneelle ja laitoin parin koneellisen edestä tavaraa peseytymään: patjoja, näyttelyhäkkien suojapusseja, vilttejä, tuolien suojapusseja... Kannoin retkituolit kellariin ja avasin ne tuulettumaan, teltta täytyisi vielä samoin avata ja kangasosat pestä. Kun kaikki on pesty ja kuivateltu täytyy tavarat luonnollisesti valmistella tulevia näyttelyitä varten.

Auton suhteen siivous on vielä kesken, täällä kun ei ole soveliasta huudattaa imuria pyhäpäivänä, jollainen tämä maanantai Saksojen yhdistymisen kunniaksi on. Mutta auton kohdalla imurin pikainen näyttäminen ei riitä. Eikä varmaan yksi pölypussikaan. Lisäksi autolle on varattuna huolto huomisaamulle, mittari on näyttänyt jo jonkin aikaa jakoavainta lähestyvän huollon merkiksi ja huomenna onkin sitten auton vuoro saada uudet öljyt ja tarvittavat osan vaihdot, jotta jaksaa taas kuljettaa meitä tulevaisuudessakin. Joulukuun puolessavälissä hankittuun autoon on tullut meidän käsittelyssä 10 kuukaudessa noin 23000 kilometriä.

Maantieajoa, you know.

Citroen on kuljettanut meitä idylliseen Ranskaan, lumiseen Mustaan metsään, vuoristoiseen Itävaltaan, Sveitsin tunneleihin, Italian Autostradoille, Sloveniaan Välimeren syleilyyn, ristiin rastiin Saksaa ja tietenkin kotoiseen Suomeen. On se huoltonsa ansainnut.

Tavarat ja auto tulee siis huollettua. Mutta myös KNAM vaatisi huollon. Vaikka yhden jalkapallo- tai jääkiekkopelin. Ilman autoa. Oluen kera. Mutta ei taida olla kalenterissa tilaa, koiranäyttelyiden talvikausi kun alkaa kahden viikon kuluttua kinkereillä Dortmundissa, 300 kilometrin päässä.

Teidän,

KNAM