maanantai 19. helmikuuta 2007

Omia menoja ja meininkiä

Oli oikea KNAM:n superviikonloppu joka tosin sai pienen särön heti alkumetreillä.

Kaikki alkoi jo oikeastaan ennen joulua kun kävin ostamassa perinteisesti kummipojalle synttärilahjaksi liput Tappara-ilves (huom! kirjoitusasu) otteluun. Tuo peli oli sitten viime torstaina ja sinne suunnattiin kummipojan, oman vanhemman tyttären sekä kummipojan isän kanssa. Paikan päällä porukkaan liittyi vielä pikkuveljeni. Muuten mukavan illan pilasi väärän joukkueen voitto.

Perjantaina oli sitten vuorossa omat harrastukset ja harrastukseni tähän astinen kohokohta. Niinkin perverssi harrastus kuin salibandyerotuomarointi voi tarjota mukavia ja antoisia kokemuksia kuten perjantaina kävi kun pääsin tuomitsemaan ensimmäisen pääsarjatason ottelun, naisten liigamatsin Classicin ja SBS RuPun välillä. Ja vielä kun ottalu meni ihan hyvin ja saamani palaute oli mukavaa, niin mieli oli lauantain vapaapäivään lähtiessä erinomainen.

Lauantaina anoppilaan (nämä ovat aina mukavia reissuja, siis oikeesti!) ja illalla muutama kaveri kylään ja ilta meni leffaa katsellessa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa taas tuomarointitehtävä ja suuntana Tampereen Hervanta. Joukkueiden kannalta merkityksetön matsi sai mukavan lisämausteen näin erotuomarin näkökulmasta kun sitä saapui katsomaan noin 25 kollegaa sekä Pirkanmaalta että keski-Suomesta. Tuokin matsi meni mukavasti muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta ja pelin jälkeisessä koulutustilaisuudessa tuli viestiä mahdollisesta ehdokkuudesta koulutukseen joka pidetään maan toiseksi korkeimmalla tasolla viheltäville erotuomareille vuosittain. Ura siis nosteessa ja mieli enemmän kuin hyvä.

Kiitokset siis lähtee ennen kaikkea kotijoukoille ja KNAM:n vaimolle tuesta ja kannustuksesta. Vaikka välillä vääntöä minun harrastuksista onkin ollut, niin tänä tärkeänä viikonloppuna sain lähes täydellisen tuen kotoväeltä ja se oli omiaan edesauttamaan onnistumista.

No miten sitten jatkossa? Seuraavista harrastusmahdollisuuksista nyt ei sitten KNAM:lla olekaan tietoa sillä vaimo lähtee maaliskuussa reiluksi viikoksi koiranäyttelyreissulle Ameriikan Yhdysvaltoihin ja kotiin jäävä KNAM saa kunnian huolehtia arjen pyörityksestä ja siihen ei sitten paljoa omia harrastuksia mahdukaan. Ehkä jotain pientä sentään sitä reissua edeltävänä viikonloppuna, näkee kun elää.

Ainiin, meidän Roosa-pentu (5kk) on alkanut pikkuhiljaa oppia sisäsiistiksi eli se ainainen pissan moppaus ja kakankeruu on alkanut vähän vähentymään. KNAM kiittää myös Roosaa.

maanantai 12. helmikuuta 2007

Vailla virtaa

Otsikko pitää ottaa tällä kertaa kirjaimellisesti eikä siihen sisälly mitään monitasoista viestiä, puhumattakaan mistään henkisestä loppuunpalamisesta. Ehei.

Eilen illalla vaimo oli pesemässä ja föönaamassa yhtä meidän koirista (sitä isointa urosta, tietty) ja minun vastuulle oli uskottu lasten iltapala ja unille laittaminen. Kun kerran aikaa oli, imuroin ja moppasin yläkertaa samalla kun muksut vieressä katselivat YouTubesta Crazy Frog -videoita. Hassua muuten seurata niiden touhuja tietotekniikan ja ennen kaikkea noiden videoiden parissa, vanhempi (2,5v) tapittaa silmät ymmyrkäisenä ja kommentoi videoiden sisältöä kun taas nuorempi (1,5v) tanssii ja joraa minkä jaloistaan ja käsistää ehtii.

Olin juuri saanut lattiat mopattua kun puhelin pirahtaa alakerrassa ja minä pää kolmantena jalkana sitä hakemaan. Vaimohan siellä soitti - kellarista. Oli kuulemma sulake palanut ja pimeys vallannut sen kellarin peränurkan. Samoilla lämpösillä sen enempiä tarkastelematta juoksin kaapille hakemaan 20A sulaketta, joka tarvitaan kellarin ryhmäkeskukselle. Hämmästys tosin oli suuri, kun huomasin sulakkeen olevan ehjä. Samalla tajusin vilkaista ympärilleni ja huomasin että TV oli pimeänä, samoin pakastin ja muutamat valot.

Takaisin kaapille noutaman isompaa sulaketta, muksut kainaloon ja kohti pimeää kellaria. Jätin lapset pimeään vaimon seuraksi ja suuntasin autotalliin pääsulakkeille. Todetakseni niidenkin olevan ehjiä.

Hetken mietittyäni ja sähkömies-enoani konsultoituani totesin, että vian on oltava jossain muualla kuin meidän talossa - toisin sanoen sähkölaitokselta oli mennyt yksi vaihe pimeäksi (tiedottomille kerrottakoon, että yleensä taloihin sähkö tulee kolmessa eri vaiheessa joista se sitten jaetaan talon sisällä eri tarpeisiin).

Soitto sähkölaitokselle josta mies kertoi naapurimmekin jo soittaneen asiasta ja nyt kun hänellä oli 2 ilmoitusta laitettiin vikapartio matkalle. Noin 30 minuuttia tästä valot syttyivät ja vaimo pääsi jatkamaan koiran laittoa.

Lopputulos oli se, että koiranlaitto viivästyi noin tunnilla ja mikä parasta, tämä oli tietenkin allekirjoittaneen syytä...

Teidän,

KNAM

torstai 8. helmikuuta 2007

Uuteen alkuun

Jospa toinen kerta toden sanoisi....

Aloitin tämän bloggaamisen jo kertaalleen joku aika sitten, mutta en sitten saanut aikaiseksi jatkaa sitä. Syitä oli monia mutta nyt ne syyt on toivottavasti käytetty ja voin ottaa uuden startin.

Kyse on siis koiranäyttelyaviomiehen elämästä kertovasta blogista. Mukaan mahtuu tarinoita koirista, lapsista, vaimosta, perhe-elämästä, koiranäyttelyistä ja kaiken tämän yhteensovittamisesta. Lisätietoja määritelmästä KNAM voit lukea täältä tai täältä tai täältä.

Viime vuodet olen siis ollut KNAM:na enemmän tai vähemmän onnistuneesti, riippuen siitä keneltä kysyy. Vaimon mielestä koiria olisi pitänyt ulkoiluttaa useammin, niitä ei olisi pitänyt ruokkia niin paljoa / niitä olisi pitänyt ruokkia enemmän (tarpeeton yliviivataan) ja niin edelleen. Koiranäyttelyreissuilla olisi pitänyt ajaa nopeammin / hitaammin, teltalle minun pitäisi löytää aina se paras paikka kehän laidalta ja tavaratkin pitäisi olla kannettuna ja kasattuna valmiiksi. Katkeruutta? Ei toki, pilke silmäkulmassa ainakin melkein koko ajan.

Jos nyt kuitenkin jätetään menneet ja keskitytään tähän päivään ja tulevaan, muuten tästä aloituskirjoituksesta tulee aivan liian pitkä.

Harmillisesti seuraavana tuleva kotikylän eli Tampereen näyttely jää meiltä väliin. Mutta syy on ihan pätevä. Vaimo lähtee ystävänsä luokse Raleighiin Yhdysvaltoihin viikon (!) kestävään koiranäyttelyyn. Mutta ei hätää, KNAM ei pääse silti vastuustaan luistamaan, sillä jäljelle jää kotiin KNAM:n seuraksi 2 kpl alle 3-vuotiasta tytöntylleröä sekä 4 pikkuista afgaanin vinttikoiraa. Eiköhän niissä vähän askaretta riitä KNAM:lle jottei aika ehdi pitkäksi käymään. Niin ja töissäkin pitäisi kai käydä.

Tästä tarinaa lisää toivottavasti lähipäivinä.

Teidän,

KNAM