Aivan aluksi haluan, kuten Urpilainen konsanaan, muistuttaa (itsesuojeluvaistoni kehoittamana), että tietyissä alla mainituista asioissa vaimollani on normaalioloissa tärkeä rooli. Mutta nyt ei ollakaan normaalioloissa, vaan puhutaan koirista ja koiranäyttelyistä - kuinkas muutenkaan!
Kesän koiranäyttelykausi huipentui menneenä viikonloppuna reissuun Italian Garda-järvelle, jossa järjestettiin vinttikoiranäyttelykinkerit. Kuulemma semmoinen oikein tärkeäkin tapahtuma, johon oli välttämätöntä osallistua. Itse matkasta sinällään saisi ihan oman tarinansa, mutta jätetään se tuonnemmaksi. Mutta ehdottomasti siihenkin täytyy palata. Kesäkausi alkoi kohdallamme yllättävänkin myöhään vasta heinäkuussa, mutta loppukiri oli sitäkin messevämpi. Oikeastaan näyttelytelttaa ei autosta otettu pois koko kesän aikana.
Tänään vapaapäivästä tulikin sitten osa uhrattua niin sanotuille huoltotoimille. Tämä alkoi auton purkamisella eli näyttelyteltta ulos autosta, häkit, viltit ja patjat pois peräluukusta sekä käsin kaavittavien roskien putsaamisella. Normaalisti näyttelyiden välillä tavarat vain kannetaan kellariin odottamaan seuraavaa näyttelyä, mutta nyt oli suuremman huollon vuoro.
Marssin tavarakasan kanssa suoraan pesukoneelle ja laitoin parin koneellisen edestä tavaraa peseytymään: patjoja, näyttelyhäkkien suojapusseja, vilttejä, tuolien suojapusseja... Kannoin retkituolit kellariin ja avasin ne tuulettumaan, teltta täytyisi vielä samoin avata ja kangasosat pestä. Kun kaikki on pesty ja kuivateltu täytyy tavarat luonnollisesti valmistella tulevia näyttelyitä varten.
Auton suhteen siivous on vielä kesken, täällä kun ei ole soveliasta huudattaa imuria pyhäpäivänä, jollainen tämä maanantai Saksojen yhdistymisen kunniaksi on. Mutta auton kohdalla imurin pikainen näyttäminen ei riitä. Eikä varmaan yksi pölypussikaan. Lisäksi autolle on varattuna huolto huomisaamulle, mittari on näyttänyt jo jonkin aikaa jakoavainta lähestyvän huollon merkiksi ja huomenna onkin sitten auton vuoro saada uudet öljyt ja tarvittavat osan vaihdot, jotta jaksaa taas kuljettaa meitä tulevaisuudessakin. Joulukuun puolessavälissä hankittuun autoon on tullut meidän käsittelyssä 10 kuukaudessa noin 23000 kilometriä.
Maantieajoa, you know.
Citroen on kuljettanut meitä idylliseen Ranskaan, lumiseen Mustaan metsään, vuoristoiseen Itävaltaan, Sveitsin tunneleihin, Italian Autostradoille, Sloveniaan Välimeren syleilyyn, ristiin rastiin Saksaa ja tietenkin kotoiseen Suomeen. On se huoltonsa ansainnut.
Tavarat ja auto tulee siis huollettua. Mutta myös KNAM vaatisi huollon. Vaikka yhden jalkapallo- tai jääkiekkopelin. Ilman autoa. Oluen kera. Mutta ei taida olla kalenterissa tilaa, koiranäyttelyiden talvikausi kun alkaa kahden viikon kuluttua kinkereillä Dortmundissa, 300 kilometrin päässä.
Teidän,
KNAM
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit
maanantai 3. lokakuuta 2011
torstai 30. kesäkuuta 2011
Afgaanilapsiafgaaniperhe
Kävimme perheen kanssa kesälomareissulla akselilla Saksa-Italia-Slovenia. Reissu oli oikein mukava koko perheelle vaikkakin seuraavalla kerralla ei pysähdellä yöpymään ihan yhtä monessa paikassa. Lisää reissusta voi lukea täältä.
Meidän perhe luonnollisesti matkustaa aina koirien kanssa, niin myös tällä kertaa. Reissun aikana tulin ajatelleeksi vähän eroja erilaisten perheiden välillä. Tarkemmin ottaen lapsiperheen jossa on afgaaneita ja afgaaniperheen jossa on lapsia välisiä eroja. Jokainen voi sitten itsekseen miettiä kumpaan katogoriaan meidän perhe kuuluu...
AUTO
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Tärkeintä autossa on mukavuus ja turvallisuus. Lapsille on pitkiä ajomatkoja silmälläpitäen hankittu DVD-soitin. Tavaroita ja tilaa ajatellen farmariauto on yleensä järkevin vaihtoehto, mutta sedanillakin pärjää. Koira(t) laitetaan farmarissa peräkonttiin tavaroiden joukkoon tai takapenkille mikäli tilat antavat myöten.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Tärkeintä on olla auto, jossa on iso tavaratila jotta koirilla on hyvä matkustaa. Tavaratila tulee pohjustaa lukuisilla koirapatjoilla ja auto tulee aina parkkeerata varjoon. Lisäksi ikkunoita pitää jättä reippaasti auki, jotta koirien ilmanvaihto on pysähtymisten aikana varmasti turvattu - varkaista viis.
MATKUSTAMINEN
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Matkakohde valitaan lapsiystävällisyyden perusteella, esimerkiksi aurinkokohde jossa on hyvä ranta. Plussaa saa esimerkiksi vesipuistosta. Koska lomalle on helpointa lähteä lentämällä, valitaan kohde myös sen perusteella ettei lentomatkasta muodostu ylitsepääsemätöntä. Koira(t) jätetään sukulaisten tai ystävien luokse hoitoon loman ajaksi.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Lomakohteen tulee sijaita automatkan päässä, koska koirat tulee aina mukaan lomalle ja koirien kuljettaminen lentokoneessa on kallista ja hankalaa. Hotelliksi valitaan se, jonne saa viedä koiria. Plussaa lomakohde saa siitä, että sieltä löytyy (ulkoilma)virikkeitä ja -nähtävyyksiä jonne voi suunnata koirien kanssa. Koirien ulkoilutukset ja ruokkimiset rytmittävät loman mukavasti. Lapset tulevat mukana auton takapenkillä.
SYÖMINEN
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Lauantai on karkkipäivä mutta muina päivinä syödään terveellisesti ja monipuolisesti. Koko perhe kokoontuu yhteen ainakin kerran päivässä ruokapöydän ääreen nauttimaan hyvästä ateriasta. Välillä tarjolla voi olla jotain jälkiruokaakin. Mikäli käydään ravintolassa syömässä, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy myös lapsille sopivia vaihtoehtoja. Koirille ostetaan marketista nappuloita.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
70 euroa nappulasäkistä ei ole paljoa, mutta tylsä nappularuoka ei ole koirille kuitenkaan paras vaihtoehto. Parasta onkin tarjota koirille päivittäin raakaa lihaa ja höystää sitä tarvittaessa esimerkiksi vihanneksilla. Muu perhe syö sitten jotain nopeaa ja kätevää ruokaa tai käy hakemassa pikaruokaketjusta päivän eväät. Mikäli koiraperhe lapsineen menee ravintolaan syömään, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy terassi jonne koirat voi ottaa mukaan. Lapsille löytyy kuitenkin nakit ja ranskalaiset jokaisen ravintolan ruokalistalta.
VAATTEET
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Talven tullessa lapsille hankitaan uudet, lämpöiset talvivaatteet koska edellisen talven asusteet ovat joka tapauksessa jo käyneet pieniksi. Vanhemmat tarkistavat oman talvivaatetilanteensa ja täydentävät vaatekaappiaan tarvittaessa. Sadekelejä varten lapsille löytyy kumisaappaat ja sadevarusteet. Koirien kanssa tehdään sateella ja kovilla pakkasilla vähän lyhyempiä lenkkejä.
Afgaaniperhe jossa on laps(i)a:
Koirien vaatekaapista löytyy sadeviitat, toppaviitat, saderukkaset, talvitöppöset sekä kymmenittäin erilaisia huppuja pään suojaksi. Mikäli maa on kostea, puetaan koirille tassuihin rukkaset etteivä tassut vain likastu. Sateella edellisten lisäksi puetaan päälle sadeviitta. Kylmällä kelillä jalkoihin puetaan sukat jotteivät anturat pääse paleltumaan. Kätevintä tilanteessa on se, että tarvittaessa samoja koirien kurarukkasia voi välillä lainata lapsille.
Tiedän,
KNAM
Meidän perhe luonnollisesti matkustaa aina koirien kanssa, niin myös tällä kertaa. Reissun aikana tulin ajatelleeksi vähän eroja erilaisten perheiden välillä. Tarkemmin ottaen lapsiperheen jossa on afgaaneita ja afgaaniperheen jossa on lapsia välisiä eroja. Jokainen voi sitten itsekseen miettiä kumpaan katogoriaan meidän perhe kuuluu...
AUTO
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Tärkeintä autossa on mukavuus ja turvallisuus. Lapsille on pitkiä ajomatkoja silmälläpitäen hankittu DVD-soitin. Tavaroita ja tilaa ajatellen farmariauto on yleensä järkevin vaihtoehto, mutta sedanillakin pärjää. Koira(t) laitetaan farmarissa peräkonttiin tavaroiden joukkoon tai takapenkille mikäli tilat antavat myöten.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Tärkeintä on olla auto, jossa on iso tavaratila jotta koirilla on hyvä matkustaa. Tavaratila tulee pohjustaa lukuisilla koirapatjoilla ja auto tulee aina parkkeerata varjoon. Lisäksi ikkunoita pitää jättä reippaasti auki, jotta koirien ilmanvaihto on pysähtymisten aikana varmasti turvattu - varkaista viis.
MATKUSTAMINEN
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Matkakohde valitaan lapsiystävällisyyden perusteella, esimerkiksi aurinkokohde jossa on hyvä ranta. Plussaa saa esimerkiksi vesipuistosta. Koska lomalle on helpointa lähteä lentämällä, valitaan kohde myös sen perusteella ettei lentomatkasta muodostu ylitsepääsemätöntä. Koira(t) jätetään sukulaisten tai ystävien luokse hoitoon loman ajaksi.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Lomakohteen tulee sijaita automatkan päässä, koska koirat tulee aina mukaan lomalle ja koirien kuljettaminen lentokoneessa on kallista ja hankalaa. Hotelliksi valitaan se, jonne saa viedä koiria. Plussaa lomakohde saa siitä, että sieltä löytyy (ulkoilma)virikkeitä ja -nähtävyyksiä jonne voi suunnata koirien kanssa. Koirien ulkoilutukset ja ruokkimiset rytmittävät loman mukavasti. Lapset tulevat mukana auton takapenkillä.
SYÖMINEN
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Lauantai on karkkipäivä mutta muina päivinä syödään terveellisesti ja monipuolisesti. Koko perhe kokoontuu yhteen ainakin kerran päivässä ruokapöydän ääreen nauttimaan hyvästä ateriasta. Välillä tarjolla voi olla jotain jälkiruokaakin. Mikäli käydään ravintolassa syömässä, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy myös lapsille sopivia vaihtoehtoja. Koirille ostetaan marketista nappuloita.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
70 euroa nappulasäkistä ei ole paljoa, mutta tylsä nappularuoka ei ole koirille kuitenkaan paras vaihtoehto. Parasta onkin tarjota koirille päivittäin raakaa lihaa ja höystää sitä tarvittaessa esimerkiksi vihanneksilla. Muu perhe syö sitten jotain nopeaa ja kätevää ruokaa tai käy hakemassa pikaruokaketjusta päivän eväät. Mikäli koiraperhe lapsineen menee ravintolaan syömään, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy terassi jonne koirat voi ottaa mukaan. Lapsille löytyy kuitenkin nakit ja ranskalaiset jokaisen ravintolan ruokalistalta.
VAATTEET
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Talven tullessa lapsille hankitaan uudet, lämpöiset talvivaatteet koska edellisen talven asusteet ovat joka tapauksessa jo käyneet pieniksi. Vanhemmat tarkistavat oman talvivaatetilanteensa ja täydentävät vaatekaappiaan tarvittaessa. Sadekelejä varten lapsille löytyy kumisaappaat ja sadevarusteet. Koirien kanssa tehdään sateella ja kovilla pakkasilla vähän lyhyempiä lenkkejä.
Afgaaniperhe jossa on laps(i)a:
Koirien vaatekaapista löytyy sadeviitat, toppaviitat, saderukkaset, talvitöppöset sekä kymmenittäin erilaisia huppuja pään suojaksi. Mikäli maa on kostea, puetaan koirille tassuihin rukkaset etteivä tassut vain likastu. Sateella edellisten lisäksi puetaan päälle sadeviitta. Kylmällä kelillä jalkoihin puetaan sukat jotteivät anturat pääse paleltumaan. Kätevintä tilanteessa on se, että tarvittaessa samoja koirien kurarukkasia voi välillä lainata lapsille.
Tiedän,
KNAM
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Tikkari lapselta
Perheellämme oli lainassa ensimmäisten Saksa-viikkojen aikana firman tj:n entinen auto, Mercedes Benz E350 (farkku, automaatti). Tilaa farkuksi "kohtuullisesti" ja kulku ei tuottanut onglelmia, edes Autobahnilla ei jäänyt jalkoihin.
Viikko sitten ostimme käytetyn Citroën C8 tila-auton. Siinä, jos jossain, on tilaa. Peräluukku on kuin Hakametsän jäähalli ja myös matkustamon puolella saa istua todella mukavasti. Kyseisen auton perään erityisesti vaimo on huudellut viimeiset 3-4 vuotta ja vihdoin meillä oli mahdollisuus moinen hankkia. Vaikka vaimo kuinka vakuutteli, ettei KNAM:n enää täytyisi pakata autoa kuten Homerin Simpsoneissa (kts. video alla), niin jotenkin on vain sellainen olo että mikään ei auton pakkaamisessa muutu. Koska tilaa tuplasti enemmän niin mukaan voi siis ottaa tuplasti enemmän koiria ja tuplasti enemmän tavaraa - suksiboksi täytyy siis oletettavasti kuitenkin jossain vaiheessa ostaa.
Homer muuntaa perheen&tavarat Tetris-palikoiksi.
Toissapäivänä palautin sitten Mersun takaisin firmaan. Palaute vaimolta oli jo siinä vaiheessa välitön: "Miks jo nyt? Olisithan saanut pitää sen kuun loppuun!". No siksi, että laina ei ollut ilmainen vaan jouduin maksamaan siitä luonnollisesti verot, sillä auto rinnastettiin työsuhdeautoon. Ja vaikka kuinka ollaan Saksassa, autoilun luvatussa maassa, niin kyseessä oli silti noin 200€ rahaa! Harmittaahan se, kun tikkari viedään suusta.
Seuraava kommentti, vielä samana päivänä, tuli myös vaimolta. Oli siis ensimmäinen päivä kun vaimo sai/joutui viemään lapset tarhaan ja kouluu uudella autollamme. Siis sillä autolla, jollaista vaimo oli halunnut jo monta vuotta.
"Ei tolla pysty ajamaan kaupungissa. Ei toi käänny. Ikkunat on aina ihan huurussa, ei ne aukee millään. En mee tolla enää kaupunkiin. En aja tolla enää metriäkään. Se on ihan traktori kun siinä on diesel-moottorikin."
Totesin auton olevan mitoiltaan vain pikkuisen isompi kuin meillä ollut Mersu tai meidän vanha Peugeot ja sen kääntösäteen olevan samaa luokkaa kuin vanhassa Peugeotissamme. Webaston ja tuulettimen oikean käytön avulla ikkunat kyllä aukeaisivat. Moottorin ainoa käytännön ero bensa-koneeseen on pikkuisen nakuttava käyntiääni - tehoa on yhtä paljon kuin bensakoneessa ja vääntöä jopa enemmän. Korostin vielä, että tottumalla autoon ja sen mittoihin käsittely helpottuu ja ajaminen varmasti onnistuu jatkossa helpommin. Tätä vaimo ei uskonut.
Eilen sitten perhe tuli hakemaan uudella autollamme minua juna-asemalta töistä tullessani. Tarkoitus oli pyörähtää kaupungilla ostamassa lasten opettajalle ja tarhatädeille joululahjat. Juna-asemalla vaimo hyppäsi samantien pois kuskin paikalta ja ilmoitti terävään sävyyn että "Sinä ajat".
No, minä ajoin.
Itse pidin auton ajo-ominaisuuksista heti koeajosta alkaen. Pehmeä kyyti ja isoksi autoksi käsiteltävyys on mielestäni hyvä. Myös minulle aiheuttaa ongelmia auton koko, kun nokkaa ja perää ei vielä pysty kunnolla hahmottamaan, mutta peruutustilanteessa onneksi parkkitutka auttaa. Diesel todella vääntää hurjasti ja kiihtyvyys on vähintäänkin riittävä, kunhan on vain tarpeeksi pieni vaihde silmässä ja uskaltaa sitä kaasupoljinta tutustuttaa lattiaan.
Rautatieasemalta suuntasimme vanhan kaupungin pikkukaduille ja koitimme löytää parkkipaikkaa. jouluruuhkassa yhtään vapaata paikkaa ei luonnollisesti ollut tarjolla joten nokka kohti parkkitaloa. Vaimo selvästi jopa vähän säälivällä äänellä totesi, että "voi hitsi, nyt sun täytyy kyllä ajaa sinne ahtaaseen parkkitaloon...". Parkkitalon puomilla hätäännystä herätti vielä korkeusrajoitus 2,1 metriä jonka totesin riittävän meillä ihan mainiosti.
Ajoin puomille, otin lipukkeen ja lähdimme kiipeämään parkkitaloa ylöspäin. Toisesta kerroksesta (saksalaisittain ensimmäisestä) löysin vapaan ruudun ja käänsin auton siihen. En toki kerrasta, mutta yhdellä pikku sahauksella sentään. Ostosten jälkeen sama päinvastoin ja kierroksen päätteeksi kotipihassa auto ympäri ja kadunvarteen parkkiin. Ilman sen suurempia ongelmia.
Reissun jälkeen vaimo selvästi huomasi, että kyllä tuollakin "jäähallilla" sittenkin selviää ahtaissakin paikoissa, kunhan vain auton mittoihin tottuu. Toki tilaa ei ole ympärillä ihan yhtä paljoa, kuin jollain pienemmällä autolla. Mutta mikään mahdottomuus tuolla autollakaan liikkuminen kaupunkioloissa ei ole.
Tänään ei olekaan sitten enää negatiivista palautetta vaimolta kuulunut, kun aamulla vielä webaston ja tuulettimen oikeiden asetusten avulla saatiin lasit pysymään kirkkaina heti lähdöstä pitäen. Eiköhän se vaimo sittenkin opi pitämään autosta, jota on monta vuotta halunnut.
Ja jottei kenellekään jäisi nyt väärää kuvaa, niin korostettakoon lopuksi että pidän vaimoani parempana kuskina kuin itseäni. Hän keskittyy ajamiseen paremmin kuin minä ja ajaa huolellisemmin kuin minä. Ja yleensä vielä jopa nopeammin ja tasaisemmin kuin minä. Joskus vain sitä äijämäistä rohkeutta puuttuu uusien asioiden edessä.
Viikko sitten ostimme käytetyn Citroën C8 tila-auton. Siinä, jos jossain, on tilaa. Peräluukku on kuin Hakametsän jäähalli ja myös matkustamon puolella saa istua todella mukavasti. Kyseisen auton perään erityisesti vaimo on huudellut viimeiset 3-4 vuotta ja vihdoin meillä oli mahdollisuus moinen hankkia. Vaikka vaimo kuinka vakuutteli, ettei KNAM:n enää täytyisi pakata autoa kuten Homerin Simpsoneissa (kts. video alla), niin jotenkin on vain sellainen olo että mikään ei auton pakkaamisessa muutu. Koska tilaa tuplasti enemmän niin mukaan voi siis ottaa tuplasti enemmän koiria ja tuplasti enemmän tavaraa - suksiboksi täytyy siis oletettavasti kuitenkin jossain vaiheessa ostaa.
Homer muuntaa perheen&tavarat Tetris-palikoiksi.
Toissapäivänä palautin sitten Mersun takaisin firmaan. Palaute vaimolta oli jo siinä vaiheessa välitön: "Miks jo nyt? Olisithan saanut pitää sen kuun loppuun!". No siksi, että laina ei ollut ilmainen vaan jouduin maksamaan siitä luonnollisesti verot, sillä auto rinnastettiin työsuhdeautoon. Ja vaikka kuinka ollaan Saksassa, autoilun luvatussa maassa, niin kyseessä oli silti noin 200€ rahaa! Harmittaahan se, kun tikkari viedään suusta.
Seuraava kommentti, vielä samana päivänä, tuli myös vaimolta. Oli siis ensimmäinen päivä kun vaimo sai/joutui viemään lapset tarhaan ja kouluu uudella autollamme. Siis sillä autolla, jollaista vaimo oli halunnut jo monta vuotta.
"Ei tolla pysty ajamaan kaupungissa. Ei toi käänny. Ikkunat on aina ihan huurussa, ei ne aukee millään. En mee tolla enää kaupunkiin. En aja tolla enää metriäkään. Se on ihan traktori kun siinä on diesel-moottorikin."
Totesin auton olevan mitoiltaan vain pikkuisen isompi kuin meillä ollut Mersu tai meidän vanha Peugeot ja sen kääntösäteen olevan samaa luokkaa kuin vanhassa Peugeotissamme. Webaston ja tuulettimen oikean käytön avulla ikkunat kyllä aukeaisivat. Moottorin ainoa käytännön ero bensa-koneeseen on pikkuisen nakuttava käyntiääni - tehoa on yhtä paljon kuin bensakoneessa ja vääntöä jopa enemmän. Korostin vielä, että tottumalla autoon ja sen mittoihin käsittely helpottuu ja ajaminen varmasti onnistuu jatkossa helpommin. Tätä vaimo ei uskonut.
Eilen sitten perhe tuli hakemaan uudella autollamme minua juna-asemalta töistä tullessani. Tarkoitus oli pyörähtää kaupungilla ostamassa lasten opettajalle ja tarhatädeille joululahjat. Juna-asemalla vaimo hyppäsi samantien pois kuskin paikalta ja ilmoitti terävään sävyyn että "Sinä ajat".
No, minä ajoin.
Itse pidin auton ajo-ominaisuuksista heti koeajosta alkaen. Pehmeä kyyti ja isoksi autoksi käsiteltävyys on mielestäni hyvä. Myös minulle aiheuttaa ongelmia auton koko, kun nokkaa ja perää ei vielä pysty kunnolla hahmottamaan, mutta peruutustilanteessa onneksi parkkitutka auttaa. Diesel todella vääntää hurjasti ja kiihtyvyys on vähintäänkin riittävä, kunhan on vain tarpeeksi pieni vaihde silmässä ja uskaltaa sitä kaasupoljinta tutustuttaa lattiaan.
Rautatieasemalta suuntasimme vanhan kaupungin pikkukaduille ja koitimme löytää parkkipaikkaa. jouluruuhkassa yhtään vapaata paikkaa ei luonnollisesti ollut tarjolla joten nokka kohti parkkitaloa. Vaimo selvästi jopa vähän säälivällä äänellä totesi, että "voi hitsi, nyt sun täytyy kyllä ajaa sinne ahtaaseen parkkitaloon...". Parkkitalon puomilla hätäännystä herätti vielä korkeusrajoitus 2,1 metriä jonka totesin riittävän meillä ihan mainiosti.
Ajoin puomille, otin lipukkeen ja lähdimme kiipeämään parkkitaloa ylöspäin. Toisesta kerroksesta (saksalaisittain ensimmäisestä) löysin vapaan ruudun ja käänsin auton siihen. En toki kerrasta, mutta yhdellä pikku sahauksella sentään. Ostosten jälkeen sama päinvastoin ja kierroksen päätteeksi kotipihassa auto ympäri ja kadunvarteen parkkiin. Ilman sen suurempia ongelmia.
Reissun jälkeen vaimo selvästi huomasi, että kyllä tuollakin "jäähallilla" sittenkin selviää ahtaissakin paikoissa, kunhan vain auton mittoihin tottuu. Toki tilaa ei ole ympärillä ihan yhtä paljoa, kuin jollain pienemmällä autolla. Mutta mikään mahdottomuus tuolla autollakaan liikkuminen kaupunkioloissa ei ole.
Tänään ei olekaan sitten enää negatiivista palautetta vaimolta kuulunut, kun aamulla vielä webaston ja tuulettimen oikeiden asetusten avulla saatiin lasit pysymään kirkkaina heti lähdöstä pitäen. Eiköhän se vaimo sittenkin opi pitämään autosta, jota on monta vuotta halunnut.
Ja jottei kenellekään jäisi nyt väärää kuvaa, niin korostettakoon lopuksi että pidän vaimoani parempana kuskina kuin itseäni. Hän keskittyy ajamiseen paremmin kuin minä ja ajaa huolellisemmin kuin minä. Ja yleensä vielä jopa nopeammin ja tasaisemmin kuin minä. Joskus vain sitä äijämäistä rohkeutta puuttuu uusien asioiden edessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)