torstai 13. joulukuuta 2007

Det är min valp!


Sitä mukaa kun pentumme Hippie on kasvanut, on vanhemman tyttäremme intoa kutsua sitä "mun pennuksi" laantunut. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö se edelleen olisi hänen pentunsa. Yhä vieläkin Hippie saa erityiskohtelua ja ensimmäisenä tarhasta kotiuduttuaan tyttäremme menee Hippietä moikkaamaan, halaamaan ja pussaamaan.

Eikä Hippie sitä pahakseen pistä, päinvastoin!

Joskus sitä miettii että mistä johtuu se, että toisiin koiriin muodostuu välittömästi semmoinen molemminpuolinen lämmin suhde ja taas toiset koirat jäävät vähän etäisimmiksi. Ja tämä pätee sekä omiin että vieraisiin koiriin enkä tarkoita tällä sitä etteivätkö kaikki omat koirat olisi tärkeitä ja rakkaita. Esimerkiksi KNAM:lla ja Chica-koirallamme on ollut alusta lähtien varsin erityinen suhde joka alkoi oikeastaan heti kun Chica pentuna noudettiin kasvattajalta. Ja edelleenkin Chica on se jonka viimeisenä heitän (jos heitän) pois sängystä ennen nukkumaan menoa.

Toinen hyvä esimerkki oli meillä viime viikonloppuna kyläillyt afgaani, josta tuli ihan välittömästi KNAM:n kaveri. Viikonloppu meni kivasti telmiessä ja ilo sekä riemu oli molemminpuolista.

Muuten, nyt alkoi taas KNAM:n juhlapäivät kun elämä on taas askeleen verran helpompaa. Tiistai-iltana imuroin ja moppasin koko pirtin kun sääennuste lupasi tuleville päiville pakkasta. No nyt on sitten pikkupakkaset eikä koirien mukana tule enää kuraa eli pirttikin pysyy vähän puhtaampana vähän pitempään. Kyllä KNAM:n nyt kelpaa rentoutua illalla sohvan ääressä...

Ai että miten niin hassua, että kodin siivous pitää ajastaa sääennusteen mukaan?

Teidän,

KNAM

tiistai 20. marraskuuta 2007

Sohvan valtausta

Olen joskus kuullut talousuutisissa puhuttavan nurkanvaltauksesta ja noin yleisellä tasolla jopa ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan. Meidän perheessä tutummaksi sen sijaan on tullut sohvan tai sängyn valtaus.

Uusi tulokkaamme, Hippie, on melko tehokkaasti jo alkanut tuota tekemään. Afgaanille tyypilliseen tapaansa. Meillä on melko kookas kulmasohva jonka lisäksi olohuoneesta löytyy vielä jättikokoinen nojatuoli. Kun KNAM saa päivän askareensa (ulkoilutettua koirat, laitettua ruuan, ruokittua koirat, siivottua ja vähän remonttia edistettyä) tehtyä ja saapuu olohuoneeseen, on näky yleensä seuraavanlainen: vaimo lepuuttaa sohvan kulmassa kyljessään Japp. Rouvan jalkopäässä makaa Chica, lapset istuvat sohvan toisessa päässä vierekkäin ja Roosa venyttelee nojatuolissa. Yleensä KNAM on parkkeerannut itsensä siihen sohvan käsinojan ja lasten väliin juuri ja juuri mahtuen siihen koloon. No, nythän tietty Hippie on vallannut tuon kolon, koska esikoisemme haluaa olla jatkuvasti Hipipen lähellä ("Se on mun pentu" / "Det är min valp").

KNAM onkin siis löytänyt itsensä useasti lattialta istumasta tai makaamasta ja lukemasta aamun lehteä (kyllä, aamun lehteä illalla koska aiemmin ei ole ehtinyt).

Toisaalta, eipä tuolla ole sinällään paljoa väliä kun jo muutaman hetken kuluttua on aika laittaa lapsille iltapalaa ja pistää ne nukkumaan.

Koittaa yö ja KNAM kömpii sänkyyn rakkaan rouvan viereen. Tosin ensin täytyy häätää 1-4 koiraa pois sängystä. Umpiväsyneenä KNAM lähtee sitten morjenstamaan nukkumattia ja aikansa masan kanssa tarinoituaan KNAM herää yleensä sikiöasennosta niska jäykkänä. Ai miksi? No koska Japp on tullut nukkumaan KNAM:n ja rouvan väliin pää tyynyllä (!) ja Chica makaa sängyn jalkopäässä. KNAM:lle jää siis tilaksi sängyn nurkasta juuri ja juuri semmoinen kolo jossa sikiöasennossa mahtuu nukkumaan.

Täytyy varata aikaa hierojalle...

Teidän,

KNAM

maanantai 8. lokakuuta 2007

Lisää rahaa hoitajille - keneltä?

KNAM:n rahapussilla alkaa olla vilskettä. Ei riitä että vaimo koirineen siellä pyörähtelee tasaisin väliajoin mutta nyt siellä on jo kolkuttelemassa tämän maan muutama kymmenen tuhatta hoitoalan työntekijää.

Hoitoalalle tarjottu 2.5 vuoden sopimus noin 12% korotuksineen ei riitä hoitajille vaan he haluavat lisää. He haluavat palkkansa kertaheitolla samalle tasolle kuin teollisuusmaissa keskimäärin. Tämä pisti ajattelemaan, että entäpä jos suomalainen insinööri alkaisi vaatimaan samaa. Siis se Nokian insinööri joka tekee niitä puhelimia joista tulevilla rahoilla tämä maa on käytännössä pyörinyt jo monta vuotta. Verrattuna eurooppalaiseen palkkatasoon, saatika amerikan palkkatasoon, suomalaisinsinööri tienaa jopa vain puolet kun bruttopalkasta puhutaan. Nettopalkassa tilanne saattaa olla vieläkin hurjempi.

Olisko siis insinöörien aika ryhtyä lakkoon ja vaatia 50% palkankorotusta samoin perustein? Toivottavasti sentään ei...

Ja nyt, arvon sadat ja tuhannet lukijat, älkää vain käsittäkö tätä niin että en arvostaisi hoitajien työtä tai etten haluaisi heidän saavan kunnon korvausta työstä. On vain aina helppoa olla jakamassa mutta kun se jaettava täytyy jostain ottaa. Ja tässä tapauksessa sitä ollaan ottamassa sieltä minun lompakosta ja mielelläni en sitä sieltä kyllä anna.

Ai että miten tämä liittyy KNAM:iin? No jos lompakollani käy tosiaan perheenjäsenten lisäksi muitakin, niin jää ne KNAM:n viimeisetkin ilonrippeet hommaamatta. Kuka maksaisi minulle kotiteatterisarjan?

lauantai 6. lokakuuta 2007

Päivän pikainen

KNAM:n viikon huippuhetkiä ovat yleensä viikonloppuaamut, niin myös tällä viikolla. Istun parhaillaan lauantaiaamua keittiön pöydän ääressä, takana on pari sämpylää, muutama kuppi kahvia ja jugurttia kahta eri sorttia. Lapset on jo aikoja sitten syöneet omat aamupalansa, koiruksia on päästetty pikapissalle takapihalle ja vaimo vetelee ansaittuja pitkiä aamu-unia vielä sängyn lämmössä. Tämä on KNAM:n hetki!

Tämän päivän (6.10.2007) Aamulehdessä oli juttu oppilaitosten väärillä perusteilla saaduista valtionavuista (lyhennelmä Aamulehti.fi:ssä). Paperilehdessä oli ensinnäkin toimittaja Kristiina Tolvasen ansiokas kolumni, jossa Tolvanen aiheellisesti kysyi että miksi oppilaitosten saamia tukia ei valvota, tarkisteta ja julkaista samalla tavalla kuin opiskelijoiden saamia tukia. Tiedättehän sen vuosittaisen KELA:n uutisoinnin siitä kuinka moni opiskelija joutuu maksamaan takaisin opintotukia?

Kuitenkin tuon juttukokonaisuuden parasta antia oli mielestäni Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän johtajan Ilkka Pirskaisen kommentti, kun häneltä oli tiedusteltu miksi oppisopimuskoulutukseen suunnattuja rahoja oli liian suurelta osin käytetty koulutuskuntayhtymän 87 johtajan (!) johtamisen erikoisammattututkinnon suorittamiseen.

- Minun mielestäni me emme tehneet mitään väärää. Ei meillä jatkuvasti käytetä sellaisia määriä oman henkilökunnan kouluttamiseen, Pirskainen kommentoi

Jätän ensi vuonna verot maksamatta. Verottajan kysyessä maksamattomien verojen perään annan sitten vain lausunnon aiheesta.

- Mielestäni verojen maksamatta jättämisessä ei ole mitään väärää. Meidän perhe käytti tänä vuonna verorahat koiranhoitotuotteisiin sekä koira-aitauksen rakentamiseen pihapiiriin. Ei meillä jatkuvasti tulla näitä verorahoja tällaiseen käytetä. Palataan sitten ensi vuonna asiaan, toteaa KNAM.

torstai 27. syyskuuta 2007

Valtaa ja vastuuta

Olen työelämässä tottunut siihen, että kun uralla pääsee eteenpäin niin se tuo yleensä mukanaan lisää valtaa. Toisaalta valtaa ei voi olla ilman vastuuta joten vallan lisääntyminen on tuonut aina mukanaan myös lisää vastuuta. Joskus on myös käynyt niin, että näiden kahden kylkiäisenä on myös tullut suurempi palkka - ei tosin läheskään aina. Eräs esimieheni korosti aina vallan ja vastuun kulkemista käsi kädessä, tosin tuosta korvauksen kulkemisesta tässä kuviossa mukana hän ei maininnut mitään :)

KNAM:n elämässä, joka luonnollisesti eroaa mistä tahansa muusta elämästä merkittävästi, homma menee vähän eri tavalla.

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, meidän narttumme sai heinäkuussa 7 pentua. Näistä on tätä kirjoittaessa lähtenyt jo uusiin, hyviin koteihin 3 pentua. Loppuviikon aikana toiset kolme pentua saavat hyvät kodit ja vain Ludde jää toistaiseksi meille. Joskin tarkoitus on löytää myös hänelle uusi koti lähipäivinä. Mitä sitten tämä kulunut vajaa kolme kuukautta pentujen syntymästä nykyhetkeen on tuonut KNAM:n uralle?

Vastuuta?

Kyllä. Kakkojen ja pissojen siivousta, pentujen ruokkimista, kuljetuksia eläinlääkärille, paperitöitä, lastenhoitoa koska vaimon aikaa on paljon mennyt pentujen kanssa, pyykinpesua, arjen pyöritystä...

Valtaa?

Ei toki. Ja toisaalta, miksi olisikaan tullut? Ja mitä sillä vallalla olisin edes tehnyt? Mistä minä osaisin sanoa, mikä ostaja on hyvä ja luotettava, missä pennun on hyvä jatkaa elämää? Tai miten voisin edes päättää pentuihin liittyvistä asioista? Eihän minulla ole oikeastaan mitään käsitystä tai "koulutusta" niihin asioihin.


Korvausta?

Yllättävää kyllä, tähän täytyy vastata myöntävästi. Tietenkään mistään rahallisesta korvauksesta ei voi puhua, sillä vaimon kasvattajana toimiminen ei todellakaan tuota mitään - likimain plusmiinus nollana tuo on minun laskujeni mukaan mennyt. Mutta korvaus voi olla jotain muutakin kuin rahaa.

Mielestäni paras korvaus, jonka olen "työstäni ja uhrauksistani" (lue: vastuusta) saanut, on ollut lasten kanssa vietetyn ajan kasvaminen, pentujen elämän seuraaminen aivan rääpäleestä perityypillisiksi afgaaninpennuiksi, uusien koiranomistajien auvoiset ilmeet pennun luovutuksen yhteydessä, vaimon tyytyväisyys ja kiitollisuus sekä semmoinen itsestä kumpuava itsetyytyväisyys joka tulee kun tietää osallistuneensa johonkin tärkeään ja onnistuneensa siinä.

Elämässä on monia asioita, jotka päällisin puolin näyttävät raskaita ja kovilta hommilta eivätkä tuota mitään muuta kuin vastuuta. Joskus silti kannattaa pysähtyä ja katsoa asioita vähän syvemmältä.

Rankkuudesta huolimatta elämä osaa antaa joskus jotain takaisinkinpäin.

torstai 23. elokuuta 2007

Pitkästä aikaa

Vettä on virrannut Tammerkoskessa tuossa työpaikan ikkunan alla taas melkoinen määrä sitten viime kirjoituksen, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Monta, siis oikeasti monta, kertaa on tullut tilanteita, joita olisi ollut mukava ikuistaa tänne blogiin mutta aina se vain on jäänyt. Nyt päätin lopulta ottaa väkisin sen 10 minuuttia aikaa ja kirjoittaa alas (oikeasti siis ylös, mutta vaimo sanoo aina että alas (vrt. skriva ner)).

Meille tuli muksuja. Seitsemän kappaletta. Ei siis ihmislapsia vaan koiranpentuja kun Chica-narttumme pyöräytti seitsikon sinä heinäkuun ainoana hellepäivänä. Meni kesäloma mukavasti. No jos totta puhutaan, niin tuli sitä lomalla muutakin touhuttua, joskaan varsinaista lomaa ei juuri tullut pidettyä. Mutta eipähän tarvinnut työpaikalle raahautua (riitti kun teki etänä töitä ilman erillistä korvausta, kuten alalla on tapana).

Koska vaimolla meni siis runsaasti aikaa pentujen parissa, niin minulle jäi sitten hoidettavaksi taas
vähän pidemmäksi aikaa oikein urakalla näitä KNAM:n velvollisuuksia: lasten hoitoa, siivousta, remontointia (talo on yllättävää kyllä vielä "paria listaa vaille valmis") ja niin edelleen. Kaiken kruununa oli tietty se, että vaimo päätti viettää myös yönsä pentujen ja emon kanssa eri kerroksessa kuin KNAM. Positiivisena puolena oli tässä se, että koko sänky oli käytössä. Joskin vanhempi tyttäremme käytti tilannetta välittömästi hyväkseen ja nukkui käytännössä vieressäni sen pari viikkoa. Toisin sanoen, kun tuollainen alkuperäinen metrin mitta nukkuu sängyssä poikittain niin isukille jää tilaa sen 60 cm. Ja taas meni selkä jumiin.

Remonttiakin siis tuli tehtyä ja mikäs sen mukavampaa kuin remontoida taloa koirien ja koiranhoidon näkökulmasta. Rouvan salonki tuli nyt vihdoin oikeasti valmiiksi. Maalasin katon, tein seiniin koolaukset ja laitoin villaa lisäeristeeksi. Päälle levy ja maalit ja listat lattiaan. Laatat laitettiin vastaanottotilaan (jota myös jotkut kutsuisivat pannuhuoneeksi tai kodinhoitohuoneeksi). Lisäksi salongin seinälle laitettiin taulu ja lokerikko pikku tavaroita varten. Liimapuulevyistä tein hyllykön petsaamalla ja lakkaamalla levyn. Vastaanottotilaan tuli myös myyntitiski samalla periaatteella kuin hyllyt. Tosin tuo tiski piti vielä saranoida koska sen takaa on kulku meidän puuvarastoon. Täytyy sitä saunaakin jollain lämmittää.

Remontoinnin kruununa on sitten meidän koirahuone. Toisissa piireissä sitä kutsuttaisiin takkahuoneeksi mutta meillä se on koirahuone jossa koirilla on takka. Harvoilla koirilla on takka. Meidän koirilla on. Tuonne koirahuoneeseen sain uudet levyt seiniin, enää täytyisi saumata ja kitata ne jotta pääsisi sitten maalaamaan huoneen kattoja myöten. T
osin meidän nuorin sankari (ei siis kuitenkaan pennut) jo ehti yhden levyn reunan järsimään siten, että joudun varmaan vaihtamaan koko levyn. Kiva että on edes jotain tekemistä.

Mutta ne pennut. Onhan ne lutusia. Ja vaikken paljoa koirista tai afgaaneista tiedäkään, niin niistä tulee kyllä hyviä yksilöitä. Jo nyt jopa minä näen että elementit on kohdillaan, toivottavasti vaan saavat kaikki hyvän kodin. On ollut enemmän kuin hauskaa seurailla tuommoisen pentulauman touhuja ja todella nopeaa kehitystä. Viidessä viikossa ovat kasvaneet ja alkaneet touhuilemaan hyvinkin paljon. Joka pennusta alkaa näkymään niiden oma luonteensa. Ja ennen kaikkea, että kyse on afgaaneista. Eli kengät piiloon ja huonekalut varastoon!

Jos taas takaisin sorvin ääreen ja toivottavasti uusia kirjoituksia vähän ripeämmin.


maanantai 26. maaliskuuta 2007

KNAM-testi

Vaimo otti ja lähti. Ei sentään lopullisesti, onneksi.

Viime viikko oli melkoinen pyöritys, kun vaimo pakkasi laukun ja suuntasi ystävänsä luokse Amerikan Yhdysvaltoihin. KNAM jätettiin kotiin lasten ja 4 koiran kanssa tavoitteena selviyttää porukka hengissä. Aikaa vaimon paluuseen on vajaat 2 tuntia, joten hyvältä näyttää. Kukaan ei ole kuollut vaikkakin eilen illalla vanhuksemme otti nuoremmilta vähän osumaa kuonoonsa. Siitä onneksi selvittiin ihan puhdistuksella.

Kulunut viikko oli raskas, mutta toisaalta melko antoisa. Pienillä järjestelyillä siitä selvisin eikä mitään sen suurempaa ongelmaa ollut. On aina yhtä mielenkiintoista ottaa varastosta esiin kaksosten vaunut, lastata muksut niihin, napata 4 hihnaa naulakosta, kytkeä koirat ja lähteä kävelylle. Parin kilometrin lenkkiin on tosin syytä varata semmoinen reilu tunti kaikkineen... Niin ja pitkä pinna. Hihnat ovat kokoajan solmussa, muksut hermostuvat kun hihnat huitovat pään päällä, koirat hermostuvat ja lopulta tietty myös KNAM hermostuu.

Mukavia uutisia tuli myös eilen, kun tuttavamme koira pärjäsi todella loistavasti Tampereen näyttelyssä napaten sertin ja CACIB:n eli onnea sinne Ylöjärven suunnalle!

Olin ajatellut etukäteen että tänne on sitten hyvä avautua ja kirjoitella kauhutarinoita kuluneesta viikosta, mutta oikeastaan pahimmat hetket oli vain kuunnella mitä vaimo on ostanut. No, onneksi luottokortin raja ei ole liian korkea, ehkä siitäkin laskusta vielä joskus selvitään.

Nyt hakemaan lapsia tarhasta ja vaimoa bussilta.

Teidän,

KNAM

maanantai 19. helmikuuta 2007

Omia menoja ja meininkiä

Oli oikea KNAM:n superviikonloppu joka tosin sai pienen särön heti alkumetreillä.

Kaikki alkoi jo oikeastaan ennen joulua kun kävin ostamassa perinteisesti kummipojalle synttärilahjaksi liput Tappara-ilves (huom! kirjoitusasu) otteluun. Tuo peli oli sitten viime torstaina ja sinne suunnattiin kummipojan, oman vanhemman tyttären sekä kummipojan isän kanssa. Paikan päällä porukkaan liittyi vielä pikkuveljeni. Muuten mukavan illan pilasi väärän joukkueen voitto.

Perjantaina oli sitten vuorossa omat harrastukset ja harrastukseni tähän astinen kohokohta. Niinkin perverssi harrastus kuin salibandyerotuomarointi voi tarjota mukavia ja antoisia kokemuksia kuten perjantaina kävi kun pääsin tuomitsemaan ensimmäisen pääsarjatason ottelun, naisten liigamatsin Classicin ja SBS RuPun välillä. Ja vielä kun ottalu meni ihan hyvin ja saamani palaute oli mukavaa, niin mieli oli lauantain vapaapäivään lähtiessä erinomainen.

Lauantaina anoppilaan (nämä ovat aina mukavia reissuja, siis oikeesti!) ja illalla muutama kaveri kylään ja ilta meni leffaa katsellessa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa taas tuomarointitehtävä ja suuntana Tampereen Hervanta. Joukkueiden kannalta merkityksetön matsi sai mukavan lisämausteen näin erotuomarin näkökulmasta kun sitä saapui katsomaan noin 25 kollegaa sekä Pirkanmaalta että keski-Suomesta. Tuokin matsi meni mukavasti muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta ja pelin jälkeisessä koulutustilaisuudessa tuli viestiä mahdollisesta ehdokkuudesta koulutukseen joka pidetään maan toiseksi korkeimmalla tasolla viheltäville erotuomareille vuosittain. Ura siis nosteessa ja mieli enemmän kuin hyvä.

Kiitokset siis lähtee ennen kaikkea kotijoukoille ja KNAM:n vaimolle tuesta ja kannustuksesta. Vaikka välillä vääntöä minun harrastuksista onkin ollut, niin tänä tärkeänä viikonloppuna sain lähes täydellisen tuen kotoväeltä ja se oli omiaan edesauttamaan onnistumista.

No miten sitten jatkossa? Seuraavista harrastusmahdollisuuksista nyt ei sitten KNAM:lla olekaan tietoa sillä vaimo lähtee maaliskuussa reiluksi viikoksi koiranäyttelyreissulle Ameriikan Yhdysvaltoihin ja kotiin jäävä KNAM saa kunnian huolehtia arjen pyörityksestä ja siihen ei sitten paljoa omia harrastuksia mahdukaan. Ehkä jotain pientä sentään sitä reissua edeltävänä viikonloppuna, näkee kun elää.

Ainiin, meidän Roosa-pentu (5kk) on alkanut pikkuhiljaa oppia sisäsiistiksi eli se ainainen pissan moppaus ja kakankeruu on alkanut vähän vähentymään. KNAM kiittää myös Roosaa.

maanantai 12. helmikuuta 2007

Vailla virtaa

Otsikko pitää ottaa tällä kertaa kirjaimellisesti eikä siihen sisälly mitään monitasoista viestiä, puhumattakaan mistään henkisestä loppuunpalamisesta. Ehei.

Eilen illalla vaimo oli pesemässä ja föönaamassa yhtä meidän koirista (sitä isointa urosta, tietty) ja minun vastuulle oli uskottu lasten iltapala ja unille laittaminen. Kun kerran aikaa oli, imuroin ja moppasin yläkertaa samalla kun muksut vieressä katselivat YouTubesta Crazy Frog -videoita. Hassua muuten seurata niiden touhuja tietotekniikan ja ennen kaikkea noiden videoiden parissa, vanhempi (2,5v) tapittaa silmät ymmyrkäisenä ja kommentoi videoiden sisältöä kun taas nuorempi (1,5v) tanssii ja joraa minkä jaloistaan ja käsistää ehtii.

Olin juuri saanut lattiat mopattua kun puhelin pirahtaa alakerrassa ja minä pää kolmantena jalkana sitä hakemaan. Vaimohan siellä soitti - kellarista. Oli kuulemma sulake palanut ja pimeys vallannut sen kellarin peränurkan. Samoilla lämpösillä sen enempiä tarkastelematta juoksin kaapille hakemaan 20A sulaketta, joka tarvitaan kellarin ryhmäkeskukselle. Hämmästys tosin oli suuri, kun huomasin sulakkeen olevan ehjä. Samalla tajusin vilkaista ympärilleni ja huomasin että TV oli pimeänä, samoin pakastin ja muutamat valot.

Takaisin kaapille noutaman isompaa sulaketta, muksut kainaloon ja kohti pimeää kellaria. Jätin lapset pimeään vaimon seuraksi ja suuntasin autotalliin pääsulakkeille. Todetakseni niidenkin olevan ehjiä.

Hetken mietittyäni ja sähkömies-enoani konsultoituani totesin, että vian on oltava jossain muualla kuin meidän talossa - toisin sanoen sähkölaitokselta oli mennyt yksi vaihe pimeäksi (tiedottomille kerrottakoon, että yleensä taloihin sähkö tulee kolmessa eri vaiheessa joista se sitten jaetaan talon sisällä eri tarpeisiin).

Soitto sähkölaitokselle josta mies kertoi naapurimmekin jo soittaneen asiasta ja nyt kun hänellä oli 2 ilmoitusta laitettiin vikapartio matkalle. Noin 30 minuuttia tästä valot syttyivät ja vaimo pääsi jatkamaan koiran laittoa.

Lopputulos oli se, että koiranlaitto viivästyi noin tunnilla ja mikä parasta, tämä oli tietenkin allekirjoittaneen syytä...

Teidän,

KNAM

torstai 8. helmikuuta 2007

Uuteen alkuun

Jospa toinen kerta toden sanoisi....

Aloitin tämän bloggaamisen jo kertaalleen joku aika sitten, mutta en sitten saanut aikaiseksi jatkaa sitä. Syitä oli monia mutta nyt ne syyt on toivottavasti käytetty ja voin ottaa uuden startin.

Kyse on siis koiranäyttelyaviomiehen elämästä kertovasta blogista. Mukaan mahtuu tarinoita koirista, lapsista, vaimosta, perhe-elämästä, koiranäyttelyistä ja kaiken tämän yhteensovittamisesta. Lisätietoja määritelmästä KNAM voit lukea täältä tai täältä tai täältä.

Viime vuodet olen siis ollut KNAM:na enemmän tai vähemmän onnistuneesti, riippuen siitä keneltä kysyy. Vaimon mielestä koiria olisi pitänyt ulkoiluttaa useammin, niitä ei olisi pitänyt ruokkia niin paljoa / niitä olisi pitänyt ruokkia enemmän (tarpeeton yliviivataan) ja niin edelleen. Koiranäyttelyreissuilla olisi pitänyt ajaa nopeammin / hitaammin, teltalle minun pitäisi löytää aina se paras paikka kehän laidalta ja tavaratkin pitäisi olla kannettuna ja kasattuna valmiiksi. Katkeruutta? Ei toki, pilke silmäkulmassa ainakin melkein koko ajan.

Jos nyt kuitenkin jätetään menneet ja keskitytään tähän päivään ja tulevaan, muuten tästä aloituskirjoituksesta tulee aivan liian pitkä.

Harmillisesti seuraavana tuleva kotikylän eli Tampereen näyttely jää meiltä väliin. Mutta syy on ihan pätevä. Vaimo lähtee ystävänsä luokse Raleighiin Yhdysvaltoihin viikon (!) kestävään koiranäyttelyyn. Mutta ei hätää, KNAM ei pääse silti vastuustaan luistamaan, sillä jäljelle jää kotiin KNAM:n seuraksi 2 kpl alle 3-vuotiasta tytöntylleröä sekä 4 pikkuista afgaanin vinttikoiraa. Eiköhän niissä vähän askaretta riitä KNAM:lle jottei aika ehdi pitkäksi käymään. Niin ja töissäkin pitäisi kai käydä.

Tästä tarinaa lisää toivottavasti lähipäivinä.

Teidän,

KNAM