Jospa toinen kerta toden sanoisi....
Aloitin tämän bloggaamisen jo kertaalleen joku aika sitten, mutta en sitten saanut aikaiseksi jatkaa sitä. Syitä oli monia mutta nyt ne syyt on toivottavasti käytetty ja voin ottaa uuden startin.
Kyse on siis koiranäyttelyaviomiehen elämästä kertovasta blogista. Mukaan mahtuu tarinoita koirista, lapsista, vaimosta, perhe-elämästä, koiranäyttelyistä ja kaiken tämän yhteensovittamisesta. Lisätietoja määritelmästä KNAM voit lukea täältä tai täältä tai täältä.
Viime vuodet olen siis ollut KNAM:na enemmän tai vähemmän onnistuneesti, riippuen siitä keneltä kysyy. Vaimon mielestä koiria olisi pitänyt ulkoiluttaa useammin, niitä ei olisi pitänyt ruokkia niin paljoa / niitä olisi pitänyt ruokkia enemmän (tarpeeton yliviivataan) ja niin edelleen. Koiranäyttelyreissuilla olisi pitänyt ajaa nopeammin / hitaammin, teltalle minun pitäisi löytää aina se paras paikka kehän laidalta ja tavaratkin pitäisi olla kannettuna ja kasattuna valmiiksi. Katkeruutta? Ei toki, pilke silmäkulmassa ainakin melkein koko ajan.
Jos nyt kuitenkin jätetään menneet ja keskitytään tähän päivään ja tulevaan, muuten tästä aloituskirjoituksesta tulee aivan liian pitkä.
Harmillisesti seuraavana tuleva kotikylän eli Tampereen näyttely jää meiltä väliin. Mutta syy on ihan pätevä. Vaimo lähtee ystävänsä luokse Raleighiin Yhdysvaltoihin viikon (!) kestävään koiranäyttelyyn. Mutta ei hätää, KNAM ei pääse silti vastuustaan luistamaan, sillä jäljelle jää kotiin KNAM:n seuraksi 2 kpl alle 3-vuotiasta tytöntylleröä sekä 4 pikkuista afgaanin vinttikoiraa. Eiköhän niissä vähän askaretta riitä KNAM:lle jottei aika ehdi pitkäksi käymään. Niin ja töissäkin pitäisi kai käydä.
Tästä tarinaa lisää toivottavasti lähipäivinä.
Teidän,
KNAM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti