Pitkästä aikaa

Vettä on virrannut Tammerkoskessa tuossa työpaikan ikkunan alla taas melkoinen määrä sitten viime kirjoituksen, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Monta, siis oikeasti monta, kertaa on tullut tilanteita, joita olisi ollut mukava ikuistaa tänne blogiin mutta aina se vain on jäänyt. Nyt päätin lopulta ottaa väkisin sen 10 minuuttia aikaa ja kirjoittaa alas (oikeasti siis ylös, mutta vaimo sanoo aina että alas (vrt. skriva ner)).

Meille tuli muksuja. Seitsemän kappaletta. Ei siis ihmislapsia vaan koiranpentuja kun Chica-narttumme pyöräytti seitsikon sinä heinäkuun ainoana hellepäivänä. Meni kesäloma mukavasti. No jos totta puhutaan, niin tuli sitä lomalla muutakin touhuttua, joskaan varsinaista lomaa ei juuri tullut pidettyä. Mutta eipähän tarvinnut työpaikalle raahautua (riitti kun teki etänä töitä ilman erillistä korvausta, kuten alalla on tapana).

Koska vaimolla meni siis runsaasti aikaa pentujen parissa, niin minulle jäi sitten hoidettavaksi taas vähän pidemmäksi aikaa oikein urakalla näitä KNAM:n velvollisuuksia: lasten hoitoa, siivousta, remontointia (talo on yllättävää kyllä vielä "paria listaa vaille valmis") ja niin edelleen. Kaiken kruununa oli tietty se, että vaimo päätti viettää myös yönsä pentujen ja emon kanssa eri kerroksessa kuin KNAM. Positiivisena puolena oli tässä se, että koko sänky oli käytössä. Joskin vanhempi tyttäremme käytti tilannetta välittömästi hyväkseen ja nukkui käytännössä vieressäni sen pari viikkoa. Toisin sanoen, kun tuollainen alkuperäinen metrin mitta nukkuu sängyssä poikittain niin isukille jää tilaa sen 60 cm. Ja taas meni selkä jumiin.

Remonttiakin siis tuli tehtyä ja mikäs sen mukavampaa kuin remontoida taloa koirien ja koiranhoidon näkökulmasta. Rouvan salonki tuli nyt vihdoin oikeasti valmiiksi. Maalasin katon, tein seiniin koolaukset ja laitoin villaa lisäeristeeksi. Päälle levy ja maalit ja listat lattiaan. Laatat laitettiin vastaanottotilaan (jota myös jotkut kutsuisivat pannuhuoneeksi tai kodinhoitohuoneeksi). Lisäksi salongin seinälle laitettiin taulu ja lokerikko pikku tavaroita varten. Liimapuulevyistä tein hyllykön petsaamalla ja lakkaamalla levyn. Vastaanottotilaan tuli myös myyntitiski samalla periaatteella kuin hyllyt. Tosin tuo tiski piti vielä saranoida koska sen takaa on kulku meidän puuvarastoon. Täytyy sitä saunaakin jollain lämmittää.

Remontoinnin kruununa on sitten meidän koirahuone. Toisissa piireissä sitä kutsuttaisiin takkahuoneeksi mutta meillä se on koirahuone jossa koirilla on takka. Harvoilla koirilla on takka. Meidän koirilla on. Tuonne koirahuoneeseen sain uudet levyt seiniin, enää täytyisi saumata ja kitata ne jotta pääsisi sitten maalaamaan huoneen kattoja myöten. Tosin meidän nuorin sankari (ei siis kuitenkaan pennut) jo ehti yhden levyn reunan järsimään siten, että joudun varmaan vaihtamaan koko levyn. Kiva että on edes jotain tekemistä.

Mutta ne pennut. Onhan ne lutusia. Ja vaikken paljoa koirista tai afgaaneista tiedäkään, niin niistä tulee kyllä hyviä yksilöitä. Jo nyt jopa minä näen että elementit on kohdillaan, toivottavasti vaan saavat kaikki hyvän kodin. On ollut enemmän kuin hauskaa seurailla tuommoisen pentulauman touhuja ja todella nopeaa kehitystä. Viidessä viikossa ovat kasvaneet ja alkaneet touhuilemaan hyvinkin paljon. Joka pennusta alkaa näkymään niiden oma luonteensa. Ja ennen kaikkea, että kyse on afgaaneista. Eli kengät piiloon ja huonekalut varastoon!

Jos taas takaisin sorvin ääreen ja toivottavasti uusia kirjoituksia vähän ripeämmin.

KNAM-testi

Vaimo otti ja lähti. Ei sentään lopullisesti, onneksi.

Viime viikko oli melkoinen pyöritys, kun vaimo pakkasi laukun ja suuntasi ystävänsä luokse Amerikan Yhdysvaltoihin. KNAM jätettiin kotiin lasten ja 4 koiran kanssa tavoitteena selviyttää porukka hengissä. Aikaa vaimon paluuseen on vajaat 2 tuntia, joten hyvältä näyttää. Kukaan ei ole kuollut vaikkakin eilen illalla vanhuksemme otti nuoremmilta vähän osumaa kuonoonsa. Siitä onneksi selvittiin ihan puhdistuksella.

Kulunut viikko oli raskas, mutta toisaalta melko antoisa. Pienillä järjestelyillä siitä selvisin eikä mitään sen suurempaa ongelmaa ollut. On aina yhtä mielenkiintoista ottaa varastosta esiin kaksosten vaunut, lastata muksut niihin, napata 4 hihnaa naulakosta, kytkeä koirat ja lähteä kävelylle. Parin kilometrin lenkkiin on tosin syytä varata semmoinen reilu tunti kaikkineen... Niin ja pitkä pinna. Hihnat ovat kokoajan solmussa, muksut hermostuvat kun hihnat huitovat pään päällä, koirat hermostuvat ja lopulta tietty myös KNAM hermostuu.

Mukavia uutisia tuli myös eilen, kun tuttavamme koira pärjäsi todella loistavasti Tampereen näyttelyssä napaten sertin ja CACIB:n eli onnea sinne Ylöjärven suunnalle!

Olin ajatellut etukäteen että tänne on sitten hyvä avautua ja kirjoitella kauhutarinoita kuluneesta viikosta, mutta oikeastaan pahimmat hetket oli vain kuunnella mitä vaimo on ostanut. No, onneksi luottokortin raja ei ole liian korkea, ehkä siitäkin laskusta vielä joskus selvitään.

Nyt hakemaan lapsia tarhasta ja vaimoa bussilta.

Teidän,

KNAM

Omia menoja ja meininkiä

Oli oikea KNAM:n superviikonloppu joka tosin sai pienen särön heti alkumetreillä.

Kaikki alkoi jo oikeastaan ennen joulua kun kävin ostamassa perinteisesti kummipojalle synttärilahjaksi liput Tappara-ilves (huom! kirjoitusasu) otteluun. Tuo peli oli sitten viime torstaina ja sinne suunnattiin kummipojan, oman vanhemman tyttären sekä kummipojan isän kanssa. Paikan päällä porukkaan liittyi vielä pikkuveljeni. Muuten mukavan illan pilasi väärän joukkueen voitto.

Perjantaina oli sitten vuorossa omat harrastukset ja harrastukseni tähän astinen kohokohta. Niinkin perverssi harrastus kuin salibandyerotuomarointi voi tarjota mukavia ja antoisia kokemuksia kuten perjantaina kävi kun pääsin tuomitsemaan ensimmäisen pääsarjatason ottelun, naisten liigamatsin Classicin ja SBS RuPun välillä. Ja vielä kun ottalu meni ihan hyvin ja saamani palaute oli mukavaa, niin mieli oli lauantain vapaapäivään lähtiessä erinomainen.

Lauantaina anoppilaan (nämä ovat aina mukavia reissuja, siis oikeesti!) ja illalla muutama kaveri kylään ja ilta meni leffaa katsellessa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa taas tuomarointitehtävä ja suuntana Tampereen Hervanta. Joukkueiden kannalta merkityksetön matsi sai mukavan lisämausteen näin erotuomarin näkökulmasta kun sitä saapui katsomaan noin 25 kollegaa sekä Pirkanmaalta että keski-Suomesta. Tuokin matsi meni mukavasti muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta ja pelin jälkeisessä koulutustilaisuudessa tuli viestiä mahdollisesta ehdokkuudesta koulutukseen joka pidetään maan toiseksi korkeimmalla tasolla viheltäville erotuomareille vuosittain. Ura siis nosteessa ja mieli enemmän kuin hyvä.

Kiitokset siis lähtee ennen kaikkea kotijoukoille ja KNAM:n vaimolle tuesta ja kannustuksesta. Vaikka välillä vääntöä minun harrastuksista onkin ollut, niin tänä tärkeänä viikonloppuna sain lähes täydellisen tuen kotoväeltä ja se oli omiaan edesauttamaan onnistumista.

No miten sitten jatkossa? Seuraavista harrastusmahdollisuuksista nyt ei sitten KNAM:lla olekaan tietoa sillä vaimo lähtee maaliskuussa reiluksi viikoksi koiranäyttelyreissulle Ameriikan Yhdysvaltoihin ja kotiin jäävä KNAM saa kunnian huolehtia arjen pyörityksestä ja siihen ei sitten paljoa omia harrastuksia mahdukaan. Ehkä jotain pientä sentään sitä reissua edeltävänä viikonloppuna, näkee kun elää.

Ainiin, meidän Roosa-pentu (5kk) on alkanut pikkuhiljaa oppia sisäsiistiksi eli se ainainen pissan moppaus ja kakankeruu on alkanut vähän vähentymään. KNAM kiittää myös Roosaa.

Vailla virtaa

Otsikko pitää ottaa tällä kertaa kirjaimellisesti eikä siihen sisälly mitään monitasoista viestiä, puhumattakaan mistään henkisestä loppuunpalamisesta. Ehei.

Eilen illalla vaimo oli pesemässä ja föönaamassa yhtä meidän koirista (sitä isointa urosta, tietty) ja minun vastuulle oli uskottu lasten iltapala ja unille laittaminen. Kun kerran aikaa oli, imuroin ja moppasin yläkertaa samalla kun muksut vieressä katselivat YouTubesta Crazy Frog -videoita. Hassua muuten seurata niiden touhuja tietotekniikan ja ennen kaikkea noiden videoiden parissa, vanhempi (2,5v) tapittaa silmät ymmyrkäisenä ja kommentoi videoiden sisältöä kun taas nuorempi (1,5v) tanssii ja joraa minkä jaloistaan ja käsistää ehtii.

Olin juuri saanut lattiat mopattua kun puhelin pirahtaa alakerrassa ja minä pää kolmantena jalkana sitä hakemaan. Vaimohan siellä soitti - kellarista. Oli kuulemma sulake palanut ja pimeys vallannut sen kellarin peränurkan. Samoilla lämpösillä sen enempiä tarkastelematta juoksin kaapille hakemaan 20A sulaketta, joka tarvitaan kellarin ryhmäkeskukselle. Hämmästys tosin oli suuri, kun huomasin sulakkeen olevan ehjä. Samalla tajusin vilkaista ympärilleni ja huomasin että TV oli pimeänä, samoin pakastin ja muutamat valot.

Takaisin kaapille noutaman isompaa sulaketta, muksut kainaloon ja kohti pimeää kellaria. Jätin lapset pimeään vaimon seuraksi ja suuntasin autotalliin pääsulakkeille. Todetakseni niidenkin olevan ehjiä.

Hetken mietittyäni ja sähkömies-enoani konsultoituani totesin, että vian on oltava jossain muualla kuin meidän talossa - toisin sanoen sähkölaitokselta oli mennyt yksi vaihe pimeäksi (tiedottomille kerrottakoon, että yleensä taloihin sähkö tulee kolmessa eri vaiheessa joista se sitten jaetaan talon sisällä eri tarpeisiin).

Soitto sähkölaitokselle josta mies kertoi naapurimmekin jo soittaneen asiasta ja nyt kun hänellä oli 2 ilmoitusta laitettiin vikapartio matkalle. Noin 30 minuuttia tästä valot syttyivät ja vaimo pääsi jatkamaan koiran laittoa.

Lopputulos oli se, että koiranlaitto viivästyi noin tunnilla ja mikä parasta, tämä oli tietenkin allekirjoittaneen syytä...

Teidän,

KNAM

Uuteen alkuun

Jospa toinen kerta toden sanoisi....

Aloitin tämän bloggaamisen jo kertaalleen joku aika sitten, mutta en sitten saanut aikaiseksi jatkaa sitä. Syitä oli monia mutta nyt ne syyt on toivottavasti käytetty ja voin ottaa uuden startin.

Kyse on siis koiranäyttelyaviomiehen elämästä kertovasta blogista. Mukaan mahtuu tarinoita koirista, lapsista, vaimosta, perhe-elämästä, koiranäyttelyistä ja kaiken tämän yhteensovittamisesta. Lisätietoja määritelmästä KNAM voit lukea täältä tai täältä tai täältä.

Viime vuodet olen siis ollut KNAM:na enemmän tai vähemmän onnistuneesti, riippuen siitä keneltä kysyy. Vaimon mielestä koiria olisi pitänyt ulkoiluttaa useammin, niitä ei olisi pitänyt ruokkia niin paljoa / niitä olisi pitänyt ruokkia enemmän (tarpeeton yliviivataan) ja niin edelleen. Koiranäyttelyreissuilla olisi pitänyt ajaa nopeammin / hitaammin, teltalle minun pitäisi löytää aina se paras paikka kehän laidalta ja tavaratkin pitäisi olla kannettuna ja kasattuna valmiiksi. Katkeruutta? Ei toki, pilke silmäkulmassa ainakin melkein koko ajan.

Jos nyt kuitenkin jätetään menneet ja keskitytään tähän päivään ja tulevaan, muuten tästä aloituskirjoituksesta tulee aivan liian pitkä.

Harmillisesti seuraavana tuleva kotikylän eli Tampereen näyttely jää meiltä väliin. Mutta syy on ihan pätevä. Vaimo lähtee ystävänsä luokse Raleighiin Yhdysvaltoihin viikon (!) kestävään koiranäyttelyyn. Mutta ei hätää, KNAM ei pääse silti vastuustaan luistamaan, sillä jäljelle jää kotiin KNAM:n seuraksi 2 kpl alle 3-vuotiasta tytöntylleröä sekä 4 pikkuista afgaanin vinttikoiraa. Eiköhän niissä vähän askaretta riitä KNAM:lle jottei aika ehdi pitkäksi käymään. Niin ja töissäkin pitäisi kai käydä.

Tästä tarinaa lisää toivottavasti lähipäivinä.

Teidän,

KNAM