Kävimme perheen kanssa kesälomareissulla akselilla Saksa-Italia-Slovenia. Reissu oli oikein mukava koko perheelle vaikkakin seuraavalla kerralla ei pysähdellä yöpymään ihan yhtä monessa paikassa. Lisää reissusta voi lukea täältä.
Meidän perhe luonnollisesti matkustaa aina koirien kanssa, niin myös tällä kertaa. Reissun aikana tulin ajatelleeksi vähän eroja erilaisten perheiden välillä. Tarkemmin ottaen lapsiperheen jossa on afgaaneita ja afgaaniperheen jossa on lapsia välisiä eroja. Jokainen voi sitten itsekseen miettiä kumpaan katogoriaan meidän perhe kuuluu...
AUTO
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Tärkeintä autossa on mukavuus ja turvallisuus. Lapsille on pitkiä ajomatkoja silmälläpitäen hankittu DVD-soitin. Tavaroita ja tilaa ajatellen farmariauto on yleensä järkevin vaihtoehto, mutta sedanillakin pärjää. Koira(t) laitetaan farmarissa peräkonttiin tavaroiden joukkoon tai takapenkille mikäli tilat antavat myöten.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Tärkeintä on olla auto, jossa on iso tavaratila jotta koirilla on hyvä matkustaa. Tavaratila tulee pohjustaa lukuisilla koirapatjoilla ja auto tulee aina parkkeerata varjoon. Lisäksi ikkunoita pitää jättä reippaasti auki, jotta koirien ilmanvaihto on pysähtymisten aikana varmasti turvattu - varkaista viis.
MATKUSTAMINEN
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Matkakohde valitaan lapsiystävällisyyden perusteella, esimerkiksi aurinkokohde jossa on hyvä ranta. Plussaa saa esimerkiksi vesipuistosta. Koska lomalle on helpointa lähteä lentämällä, valitaan kohde myös sen perusteella ettei lentomatkasta muodostu ylitsepääsemätöntä. Koira(t) jätetään sukulaisten tai ystävien luokse hoitoon loman ajaksi.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Lomakohteen tulee sijaita automatkan päässä, koska koirat tulee aina mukaan lomalle ja koirien kuljettaminen lentokoneessa on kallista ja hankalaa. Hotelliksi valitaan se, jonne saa viedä koiria. Plussaa lomakohde saa siitä, että sieltä löytyy (ulkoilma)virikkeitä ja -nähtävyyksiä jonne voi suunnata koirien kanssa. Koirien ulkoilutukset ja ruokkimiset rytmittävät loman mukavasti. Lapset tulevat mukana auton takapenkillä.
SYÖMINEN
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Lauantai on karkkipäivä mutta muina päivinä syödään terveellisesti ja monipuolisesti. Koko perhe kokoontuu yhteen ainakin kerran päivässä ruokapöydän ääreen nauttimaan hyvästä ateriasta. Välillä tarjolla voi olla jotain jälkiruokaakin. Mikäli käydään ravintolassa syömässä, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy myös lapsille sopivia vaihtoehtoja. Koirille ostetaan marketista nappuloita.
Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
70 euroa nappulasäkistä ei ole paljoa, mutta tylsä nappularuoka ei ole koirille kuitenkaan paras vaihtoehto. Parasta onkin tarjota koirille päivittäin raakaa lihaa ja höystää sitä tarvittaessa esimerkiksi vihanneksilla. Muu perhe syö sitten jotain nopeaa ja kätevää ruokaa tai käy hakemassa pikaruokaketjusta päivän eväät. Mikäli koiraperhe lapsineen menee ravintolaan syömään, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy terassi jonne koirat voi ottaa mukaan. Lapsille löytyy kuitenkin nakit ja ranskalaiset jokaisen ravintolan ruokalistalta.
VAATTEET
Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Talven tullessa lapsille hankitaan uudet, lämpöiset talvivaatteet koska edellisen talven asusteet ovat joka tapauksessa jo käyneet pieniksi. Vanhemmat tarkistavat oman talvivaatetilanteensa ja täydentävät vaatekaappiaan tarvittaessa. Sadekelejä varten lapsille löytyy kumisaappaat ja sadevarusteet. Koirien kanssa tehdään sateella ja kovilla pakkasilla vähän lyhyempiä lenkkejä.
Afgaaniperhe jossa on laps(i)a:
Koirien vaatekaapista löytyy sadeviitat, toppaviitat, saderukkaset, talvitöppöset sekä kymmenittäin erilaisia huppuja pään suojaksi. Mikäli maa on kostea, puetaan koirille tassuihin rukkaset etteivä tassut vain likastu. Sateella edellisten lisäksi puetaan päälle sadeviitta. Kylmällä kelillä jalkoihin puetaan sukat jotteivät anturat pääse paleltumaan. Kätevintä tilanteessa on se, että tarvittaessa samoja koirien kurarukkasia voi välillä lainata lapsille.
Tiedän,
KNAM
torstai 30. kesäkuuta 2011
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Loma
Loma on aina loma. Vaikka koiria onkin mukana. Tähän mennessä takana on viikko reissaamista ja matkaan on mahtunut kaikkea mahdollista hyppyrimäistä aurinkorantaan. Niin ja huomioon siitä, että Italiassa sataa aina.
Sloveniassa sen sijaan paistaa aina aurinko.
Eilenillalla Portorozin rantakatua kävellessä sain loistoidean siitä, kuinka jatkossa meidän perhe voi rahoittaa lomareissut. Kanssaturistien suurin ihmetyksen aihe kun tuntui olevan meidän koirat. Eteneminen oli paikoin jopa tuskaisen hidasta kun joka toinen vastaantulija halusi ihailla, silittää tai valokuvata koiria.
Tänäiltana ajattelin kiinnittää kaulaani hinnaston.
Ihailu: 50cent
Siliytys/rapsututs: 1€
Valokuvaus: 5€
Eilisillan saldolla olisi saanut jo kohtuullisen hotellihuoneen koko perheelle aamiaisineen.
Ps. Tämä on ehdottomasti ensimmäinen bloggaus rantahietikolta!
Sloveniassa sen sijaan paistaa aina aurinko.
Eilenillalla Portorozin rantakatua kävellessä sain loistoidean siitä, kuinka jatkossa meidän perhe voi rahoittaa lomareissut. Kanssaturistien suurin ihmetyksen aihe kun tuntui olevan meidän koirat. Eteneminen oli paikoin jopa tuskaisen hidasta kun joka toinen vastaantulija halusi ihailla, silittää tai valokuvata koiria.
Tänäiltana ajattelin kiinnittää kaulaani hinnaston.
Ihailu: 50cent
Siliytys/rapsututs: 1€
Valokuvaus: 5€
Eilisillan saldolla olisi saanut jo kohtuullisen hotellihuoneen koko perheelle aamiaisineen.
Ps. Tämä on ehdottomasti ensimmäinen bloggaus rantahietikolta!
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Sunnuntai
Jostain luin blogistani kertovan kommentin, jossa kerrottiin minun kirjoittelevan "harvakseltaan". Tämä toi mieleeni välittömästi kaksi asiaa: minulla on lukijoita harvakseltaan ja toisekseen niin kauan kuin tämä on harrastus eikä tästä makseta samaa liksaa kuin päivätöistä, asia myös tulee näin olemaan. Ja toisaalta, hyvää kannattaa aina odottaa.
Takana on tavanomainen KNAM-sunnuntai, joka on viime aikoina jäänyt vähän harvinaisemmaksi herkuksi kaikkien matkojen sekä koiranäyttelykiireiden takia. Siksi ajattelinkin jakaa teidän kanssanne KNAM:n tyypillisen sunnuntaipäivän.
Heräsin aamulla kymmenen jälkeen, kun vaimo kantoi tarjottimella sänkyyn aamiaista. Tarjolla oli tuoretta kahvia, munakasta kinkulla ja juustolla, jugurttia sekä jälkiruuaksi lämpöisiä kroisantteja mansikkahillon kera. Palkkioksi rankasta työviikosta vaimo oli ajatellut antaa minun nukkua vähän pitempään ja pitänyt lapset hiljaisena valmistellessaan aamiasta. Laskiessaan tarjotinta sängylle, vaimo kysyi josko haluaisin katsoa boksilta viime yön NHL-pelin aamiaista nauttiessani. Tämähän sopi minulle.
Aamiaisen ja pelin katsomisen jälkeen päätimme lähteä kävelylle koirien ja lasten kanssa, siksi upea auringonpaiste ulkona oli. Joskin koska päivä oli jo edennyt puoleen, alkoi kesäpäivän kuumuus ja tuskaisuus pikkuisen haitata nautintoa.
Vaimo oli onneksi pakannut reppuun kylmää juotavaa sekä pientä purtavaa. Tarjouduin kantamaan reppua, johon vaimo tokaisi:
"Sinä et kanna tänään mitään, jodut töissäsi kantamaan muutenkin jo niin paljon huolia ja murheita harteillasi!"
Tunnin leppoisan kävelyn jälkeen palasimme kotiin. Vaimo istutti minut välittömästi jälleen television pariin, formulat olivat juuri starttaamassa. Katsellessani formuloita vaimo vähän siivosi nurkkia, pesi pyykkiä ja alkoi samalla laittamaan lounaaksi grillattua kalaa uusien perunoiden kera. Melko maittava ruoka siitä tulikin.
Formuloiden jälkeen menimme koko perheen voimin terassille nauttimaan iltapäivän auringon viimeisistä säteistä. Vaimo tarjoili minulle muutaman jääkaappikylmän oluen, täytyyhän nestetasapainosta huolta pitää.
Illan nyt koittaessa vaimo on juuri laittanut lapsille iltapuurot ja vie ne kohta nukkumaan. Itse ajattelin vielä käydä suihkussa kuuman ja hikisen päivän jäljiltä.
Olen vähän ihmetellyt, että mitähän vaimolla on vielä mielessä loppuillaksi, kun lapset ovat nukahtaneet. Melko jännä pilke sillä on ollut silmäkulmassaan koko päivän...
Takana on tavanomainen KNAM-sunnuntai, joka on viime aikoina jäänyt vähän harvinaisemmaksi herkuksi kaikkien matkojen sekä koiranäyttelykiireiden takia. Siksi ajattelinkin jakaa teidän kanssanne KNAM:n tyypillisen sunnuntaipäivän.
Heräsin aamulla kymmenen jälkeen, kun vaimo kantoi tarjottimella sänkyyn aamiaista. Tarjolla oli tuoretta kahvia, munakasta kinkulla ja juustolla, jugurttia sekä jälkiruuaksi lämpöisiä kroisantteja mansikkahillon kera. Palkkioksi rankasta työviikosta vaimo oli ajatellut antaa minun nukkua vähän pitempään ja pitänyt lapset hiljaisena valmistellessaan aamiasta. Laskiessaan tarjotinta sängylle, vaimo kysyi josko haluaisin katsoa boksilta viime yön NHL-pelin aamiaista nauttiessani. Tämähän sopi minulle.
Aamiaisen ja pelin katsomisen jälkeen päätimme lähteä kävelylle koirien ja lasten kanssa, siksi upea auringonpaiste ulkona oli. Joskin koska päivä oli jo edennyt puoleen, alkoi kesäpäivän kuumuus ja tuskaisuus pikkuisen haitata nautintoa.
Vaimo oli onneksi pakannut reppuun kylmää juotavaa sekä pientä purtavaa. Tarjouduin kantamaan reppua, johon vaimo tokaisi:
"Sinä et kanna tänään mitään, jodut töissäsi kantamaan muutenkin jo niin paljon huolia ja murheita harteillasi!"
Tunnin leppoisan kävelyn jälkeen palasimme kotiin. Vaimo istutti minut välittömästi jälleen television pariin, formulat olivat juuri starttaamassa. Katsellessani formuloita vaimo vähän siivosi nurkkia, pesi pyykkiä ja alkoi samalla laittamaan lounaaksi grillattua kalaa uusien perunoiden kera. Melko maittava ruoka siitä tulikin.
Formuloiden jälkeen menimme koko perheen voimin terassille nauttimaan iltapäivän auringon viimeisistä säteistä. Vaimo tarjoili minulle muutaman jääkaappikylmän oluen, täytyyhän nestetasapainosta huolta pitää.
Illan nyt koittaessa vaimo on juuri laittanut lapsille iltapuurot ja vie ne kohta nukkumaan. Itse ajattelin vielä käydä suihkussa kuuman ja hikisen päivän jäljiltä.
Olen vähän ihmetellyt, että mitähän vaimolla on vielä mielessä loppuillaksi, kun lapset ovat nukahtaneet. Melko jännä pilke sillä on ollut silmäkulmassaan koko päivän...
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Ja vaimo tykkää...
Yleensähän homma menee niin, että vaimo järjestää ohjelmaa (=koiranäyttelyitä) ja minä sitten enemmän tai vähemmän kitisten juoksen perässä. Nyt täytyy sanoa, että homma on viimeaikoina ja tulevana viikkona mennyt vähän toisinpäin.
Työnantaja on mukavasti järjestänyt ajankulua joka on luonnollisesti suoraan heijastunut kotona vietettyyn aikaan. Maaliskuussa tuli reilun viikon sisään pyörähdettyä sekä Suomessa että Ruotsissa ja sunnuntaina olisi nenän näytettävä kohti Dubaita. Dubaista kun pääsee takaisin kotiin Saksaan, niin nenän suuntaa ei kannata paljoa käännellä vaan nokka olisi tarkoitus pitää kohti koto-Suomea.
Tästä johtuen melko iso vastuu pakkaamisista ja muista matkavalmisteluista jää vaimon vastuulle, sillä palaan Arabian niemimaalta torstai-iltana ja perjantai-iltapäivänä pitäisi olla jo autobaanalla kohti Rostockia.
Onneksi sentään vaimokin pääsi kaiken tämän härdellin keskellä nauttimaan vähän omasta ajasta Englannissa koiranäyttelyreissulla, luonnollisesti.
Mutta hattua täytyy juuri nyt vaimolle nostaa, melkoista pesukoneen linkousvaihetta joutuu kestämään. Huolehdittavana lapset, koirat, koti ja kaikki mahdolliset miljoonat juoksevat asiat sekä lomamatkan valmistelut samalla kun mies viihdyttää asiakkaita muutaman tuhannen kilometrin päässä.
Mulla on aivan mahtava nainen vaimona. Rakastan sua, kulta!
Työnantaja on mukavasti järjestänyt ajankulua joka on luonnollisesti suoraan heijastunut kotona vietettyyn aikaan. Maaliskuussa tuli reilun viikon sisään pyörähdettyä sekä Suomessa että Ruotsissa ja sunnuntaina olisi nenän näytettävä kohti Dubaita. Dubaista kun pääsee takaisin kotiin Saksaan, niin nenän suuntaa ei kannata paljoa käännellä vaan nokka olisi tarkoitus pitää kohti koto-Suomea.
Tästä johtuen melko iso vastuu pakkaamisista ja muista matkavalmisteluista jää vaimon vastuulle, sillä palaan Arabian niemimaalta torstai-iltana ja perjantai-iltapäivänä pitäisi olla jo autobaanalla kohti Rostockia.
Onneksi sentään vaimokin pääsi kaiken tämän härdellin keskellä nauttimaan vähän omasta ajasta Englannissa koiranäyttelyreissulla, luonnollisesti.
Mutta hattua täytyy juuri nyt vaimolle nostaa, melkoista pesukoneen linkousvaihetta joutuu kestämään. Huolehdittavana lapset, koirat, koti ja kaikki mahdolliset miljoonat juoksevat asiat sekä lomamatkan valmistelut samalla kun mies viihdyttää asiakkaita muutaman tuhannen kilometrin päässä.
Mulla on aivan mahtava nainen vaimona. Rakastan sua, kulta!
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Lintukoira
Viime aikoina olemme tehneet muutaman kilometrin mittaisi iltalenkkejä koko perheen voimin aina päivällisen jälkeen. Tietty rytmi on vallannut mielen, kun lenkki pääsääntöisesti starttaa lähikirkon ehtookellojen tahdissa 18.45 ja päättyy kotiovelle suunnilleen tuntia myöhemmin. Muutenkin viime viikolla lenkin rytmikkyys lisääntyi.
Rytmikkyys? No antakaapa kun selitän. Kotimme ympäristössä vilistelee melkoinen määrä rautatiekiskoja ja niiden päällä sitten luonnollisesti matkaa taittaa yhtäläinen määrä junia, lähinnä matkustajajunia. Vaikka lenkkimme ei joka ilta menekään radan yli, niin radan vierellä kylläkin. Ja junien aikataulut alkavat tulla jo melko tutuksi. Tunnelista tulee lähijuna aina kun ollaan sen suuaukon kohdalla, ylityspaikan kohdalla suhahtaa ranskalainen luotijuna TGV kohti Pariisia ja niin edelleen. Kellonsa voisi aikaan laittaa noiden junien mukaan, vähän toista kuin VR:llä vaikka on niitä ongelmia junien kanssa täälläkin.
Mutta koko viime viikon olikin eräs pieni lisä, joka toistui illasta toiseen. Saksan ilmavoimien tukikohta on muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoamme ja aina välillä kuuleekin hävittäjien harjoittelevan matalalentoa lähistöllä. Onneksi eivät kovin myöhään illalla harjoittele.
Nyt siis ovat (v)ihastuttaneet iltalenkkiämme ajamalla horneteillaan rinkiä kylämme päällä siten, että kone suhahtaa ohi noin 5 minuutin välein. Tai ei ne varmaan Hornet-hävittäjiä ole, mutta jotain vastaavia kuitenkin.
Koiramme Eros on vahvasti sitä mieltä, että tuo lentokone pitäisi pyydystää ja alkaa valtoimenaan hyppiä konetta kohti aina ylilennon hetkellä. Ei voi kuin ihmetellä koiran ajatuksenkulkua. Kuvitteleeko se tosissaan, että
a) se saisi koneen kiinni
b) ylettyisi siihen
c) saisi siitä oivan saaliin?
Olemme alkaneet epäillä, että Eroksessa täytyy olla jotain lintukoiran geeniä joukossa, sillä myös kaikki mahdolliset lentävät otukset jotka silmään osuvat saavat saman kohtelun. Ei ole väliä onko kyseessä lähipuusta lentoon säikähtävä varpunen vai kilometrin korkeudessa liitelevä haukka. Tai se lentokone. Perään olisi päästävä.
Sunnuntaina kävelimme kauniissa säässä läheiselle järvelle, jossa oli kevättä vastaanottamassa melkoinen määrä lintuja. Löytyi kurkia, sorsia, nokikanoja, kuikkia ja melkoinen valikoima pikkulintuja.
Eros sekosi ihan täysin. Se ei enää tiennyt mihinpäin olisi syöksynyt, saalista oli tarjolla niin paljon ja niin lähellä. Pomppimiselle ei meinannut tulla loppua. Lintukoira, selvästi.
Rytmikkyys? No antakaapa kun selitän. Kotimme ympäristössä vilistelee melkoinen määrä rautatiekiskoja ja niiden päällä sitten luonnollisesti matkaa taittaa yhtäläinen määrä junia, lähinnä matkustajajunia. Vaikka lenkkimme ei joka ilta menekään radan yli, niin radan vierellä kylläkin. Ja junien aikataulut alkavat tulla jo melko tutuksi. Tunnelista tulee lähijuna aina kun ollaan sen suuaukon kohdalla, ylityspaikan kohdalla suhahtaa ranskalainen luotijuna TGV kohti Pariisia ja niin edelleen. Kellonsa voisi aikaan laittaa noiden junien mukaan, vähän toista kuin VR:llä vaikka on niitä ongelmia junien kanssa täälläkin.
Mutta koko viime viikon olikin eräs pieni lisä, joka toistui illasta toiseen. Saksan ilmavoimien tukikohta on muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoamme ja aina välillä kuuleekin hävittäjien harjoittelevan matalalentoa lähistöllä. Onneksi eivät kovin myöhään illalla harjoittele.
Nyt siis ovat (v)ihastuttaneet iltalenkkiämme ajamalla horneteillaan rinkiä kylämme päällä siten, että kone suhahtaa ohi noin 5 minuutin välein. Tai ei ne varmaan Hornet-hävittäjiä ole, mutta jotain vastaavia kuitenkin.
Koiramme Eros on vahvasti sitä mieltä, että tuo lentokone pitäisi pyydystää ja alkaa valtoimenaan hyppiä konetta kohti aina ylilennon hetkellä. Ei voi kuin ihmetellä koiran ajatuksenkulkua. Kuvitteleeko se tosissaan, että
a) se saisi koneen kiinni
b) ylettyisi siihen
c) saisi siitä oivan saaliin?
Olemme alkaneet epäillä, että Eroksessa täytyy olla jotain lintukoiran geeniä joukossa, sillä myös kaikki mahdolliset lentävät otukset jotka silmään osuvat saavat saman kohtelun. Ei ole väliä onko kyseessä lähipuusta lentoon säikähtävä varpunen vai kilometrin korkeudessa liitelevä haukka. Tai se lentokone. Perään olisi päästävä.
Sunnuntaina kävelimme kauniissa säässä läheiselle järvelle, jossa oli kevättä vastaanottamassa melkoinen määrä lintuja. Löytyi kurkia, sorsia, nokikanoja, kuikkia ja melkoinen valikoima pikkulintuja.
Eros sekosi ihan täysin. Se ei enää tiennyt mihinpäin olisi syöksynyt, saalista oli tarjolla niin paljon ja niin lähellä. Pomppimiselle ei meinannut tulla loppua. Lintukoira, selvästi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)