Minun kuvani

Wuf,

koska tuo isäntä ei saa aikaiseksi kirjoitella liikoja tänne blogiinsa, niin hakkeroidun hänen koneelle ja päätin kertoa vähän omasta elämästäni lähinnä täällä Saksassa.

Olen harjoitellut vähän valokuvausta ja silloin tällöin, isännän huomaamatta, lainannut hänen kameraa tai puhelinta ja napsinut kuvia. Tässä siis teille vähän sitä kuvasatoa matkan varrelta. Klikkaamalla saa kuvia vähän isommaksi!












Tänne Saksaan saavuttuamme kelit olivat mitä loistavimmat, aurinko paistoi ja lämpö riitti. Kuitenkin jo ennen joulua tuli kotoinen olo kun lunta saatiin maahan reilut 10 senttiä. Tässä sitä sitten patsastellaan Eroksen kanssa keskellä hankea.



































Nämä kuvat otimme yhdessä Eroksen kanssa helmikuussa. Silloin talvi oli jo käytännössä ohi ja luonnossa alkoi näkyä ensimmäisiä kevään merkkejä. Kuraa oli tosin sen verran paljon, että isäntäväki puki meille jatkuvasti tossuja jalkaan :(












Eros poseeraa pellon reunassa maaliskuussa.













Ja minä saman pellon reunalla Eroksen ikuistamana.












Maaliskuun lopulla näytti läheisellä järvellä tältä. Lintupaistia ei vielä silloin ollut tarjolla...
















Tässä kyttäillään josko tunnelista tulisi juna ulos - jännä paikka!
















Tämä kuva on Sloveniasta kun Eroksen kanssa piipahdettiin rannalle puudeleita tsekkailemaan. Sen verran kuumaa oli meno, ettei kauaa pystynyt auringossa olemaan!

PS. Älkää kertoko KNAM:lle, että kävin tällaisen tarinan tänne rustaamassa!

Teidän,

Japp (ja Eros)

Lintukoira

Viime aikoina olemme tehneet muutaman kilometrin mittaisi iltalenkkejä koko perheen voimin aina päivällisen jälkeen. Tietty rytmi on vallannut mielen, kun lenkki pääsääntöisesti starttaa lähikirkon ehtookellojen tahdissa 18.45 ja päättyy kotiovelle suunnilleen tuntia myöhemmin. Muutenkin viime viikolla lenkin rytmikkyys lisääntyi.

Rytmikkyys? No antakaapa kun selitän. Kotimme ympäristössä vilistelee melkoinen määrä rautatiekiskoja ja niiden päällä sitten luonnollisesti matkaa taittaa yhtäläinen määrä junia, lähinnä matkustajajunia. Vaikka lenkkimme ei joka ilta menekään radan yli, niin radan vierellä kylläkin. Ja junien aikataulut alkavat tulla jo melko tutuksi. Tunnelista tulee lähijuna aina kun ollaan sen suuaukon kohdalla, ylityspaikan kohdalla suhahtaa ranskalainen luotijuna TGV kohti Pariisia ja niin edelleen. Kellonsa voisi aikaan laittaa noiden junien mukaan, vähän toista kuin VR:llä vaikka on niitä ongelmia junien kanssa täälläkin.

Mutta koko viime viikon olikin eräs pieni lisä, joka toistui illasta toiseen. Saksan ilmavoimien tukikohta on muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoamme ja aina välillä kuuleekin hävittäjien harjoittelevan matalalentoa lähistöllä. Onneksi eivät kovin myöhään illalla harjoittele.

Nyt siis ovat (v)ihastuttaneet iltalenkkiämme ajamalla horneteillaan rinkiä kylämme päällä siten, että kone suhahtaa ohi noin 5 minuutin välein. Tai ei ne varmaan Hornet-hävittäjiä ole, mutta jotain vastaavia kuitenkin.

Koiramme Eros on vahvasti sitä mieltä, että tuo lentokone pitäisi pyydystää ja alkaa valtoimenaan hyppiä konetta kohti aina ylilennon hetkellä. Ei voi kuin ihmetellä koiran ajatuksenkulkua. Kuvitteleeko se tosissaan, että
a) se saisi koneen kiinni
b) ylettyisi siihen
c) saisi siitä oivan saaliin?

Olemme alkaneet epäillä, että Eroksessa täytyy olla jotain lintukoiran geeniä joukossa, sillä myös kaikki mahdolliset lentävät otukset jotka silmään osuvat saavat saman kohtelun. Ei ole väliä onko kyseessä lähipuusta lentoon säikähtävä varpunen vai kilometrin korkeudessa liitelevä haukka. Tai se lentokone. Perään olisi päästävä.

Sunnuntaina kävelimme kauniissa säässä läheiselle järvelle, jossa oli kevättä vastaanottamassa melkoinen määrä lintuja. Löytyi kurkia, sorsia, nokikanoja, kuikkia ja melkoinen valikoima pikkulintuja.





Eros sekosi ihan täysin. Se ei enää tiennyt mihinpäin olisi syöksynyt, saalista oli tarjolla niin paljon ja niin lähellä. Pomppimiselle ei meinannut tulla loppua. Lintukoira, selvästi.