Ihan tuli vaan mieleen, että miksi on olemassa kaksi erillistä päivää laskiaisen juhlistamiseksi? Ensin tulee laskiaissunnuntai ja heti perään laskiaistiistai.
Onpahan ainakin kaksi hyvää syytä syödä laskiaispullia... :P
Teidän,
KNAM
tiistai 24. helmikuuta 2009
maanantai 16. helmikuuta 2009
Matkailu avartaa
Melko tiukka viikonloppu Eestinmaalla on takanapäin. Matka alkoi lauantaina herätyksellä klo 3.30 ja päättyi sunnuntaina kotiinpaluuseen klo 23.30. Kilometrejä auton mittariin tuli noin 500, askelia askelmittariin noin 14000.
Jännää oli myös jälleen huomata kulttuurieroja. Tai no jännää ja jännää, ehkä parempi sana olisi joku vähän rumempi, mutta jos joku alaikäinen tätä sattuu lukemaan niin jätetään rumat sanat sikseen. Selkeästi kuitenkin tuolla eteläisessä naapurissa tärkeintä oli päästä itse ensin, aivan sama onko kyse sitten lautalle ajosta, lautalta ajosta, kahvijonosta tai liikkumisesta ahtaassa näyttelytilassa. Kauhukseni huomasin tämän tavan tarttuneen jopa itseeni sunnuntaiaamuna hotelliaamiaisella kun kahvia jonottelin. Edessäni oli joku juuri ottamassa kahvia termoksesta ja asetuin hänen taakseen noin metrin päähän. Heti perään termokselle saapui kaksi ei-suomalaista jotka kylmän viileästi livahtivat ohitseni. Minä otin silti kahvia seuraavana. Perkele! (Nyt se ruma sana sitten kuitenkin pääsi "suusta"...)
Merkittävää menestystä ei reissulta tullut, mutta saipa Eros nyt sentään PU4-sijan sunnuntain KV-näyttelyssä ja mikä tärkeintä Eroksen meno kehässä alkoi muistuttamaan jo vahvasti afgaania eli nyt alkaa olla lupa odottaa parempia tuloksia tulevista näyttelyistä.
Reissun parasta antia oli kuitenkin rauhaisa iltakävely vaimon ja (vain yhden) koiran kanssa Tallinnan vanhassa kaupungissa sekä 9,5 tunnin (!) yöunet. Vaikka sitä omia lapsiaan kuinka rakastaa ja niiden kanssa tykkää touhuta kaikenlaista, niin silti vapaa viikonloppu aikuisten kesken oli kieltämättä aika ihana.
Koskahan sitä saisi vielä sellaisen hetken, että ei tarvitsisi huolehtia edes siitä yhdestä koirasta vaan pääsisi vaimon kanssa iltakävelylle, ihan kaksin...?
Teidän,
KNAM
Jännää oli myös jälleen huomata kulttuurieroja. Tai no jännää ja jännää, ehkä parempi sana olisi joku vähän rumempi, mutta jos joku alaikäinen tätä sattuu lukemaan niin jätetään rumat sanat sikseen. Selkeästi kuitenkin tuolla eteläisessä naapurissa tärkeintä oli päästä itse ensin, aivan sama onko kyse sitten lautalle ajosta, lautalta ajosta, kahvijonosta tai liikkumisesta ahtaassa näyttelytilassa. Kauhukseni huomasin tämän tavan tarttuneen jopa itseeni sunnuntaiaamuna hotelliaamiaisella kun kahvia jonottelin. Edessäni oli joku juuri ottamassa kahvia termoksesta ja asetuin hänen taakseen noin metrin päähän. Heti perään termokselle saapui kaksi ei-suomalaista jotka kylmän viileästi livahtivat ohitseni. Minä otin silti kahvia seuraavana. Perkele! (Nyt se ruma sana sitten kuitenkin pääsi "suusta"...)
Merkittävää menestystä ei reissulta tullut, mutta saipa Eros nyt sentään PU4-sijan sunnuntain KV-näyttelyssä ja mikä tärkeintä Eroksen meno kehässä alkoi muistuttamaan jo vahvasti afgaania eli nyt alkaa olla lupa odottaa parempia tuloksia tulevista näyttelyistä.
Reissun parasta antia oli kuitenkin rauhaisa iltakävely vaimon ja (vain yhden) koiran kanssa Tallinnan vanhassa kaupungissa sekä 9,5 tunnin (!) yöunet. Vaikka sitä omia lapsiaan kuinka rakastaa ja niiden kanssa tykkää touhuta kaikenlaista, niin silti vapaa viikonloppu aikuisten kesken oli kieltämättä aika ihana.
Koskahan sitä saisi vielä sellaisen hetken, että ei tarvitsisi huolehtia edes siitä yhdestä koirasta vaan pääsisi vaimon kanssa iltakävelylle, ihan kaksin...?
Teidän,
KNAM
maanantai 9. helmikuuta 2009
Pois palelemasta
Olipa loma.
Viikko sitten lauantaina, varhain aamusta, käynnisteltiin ranskatarta kohteena Helsinki-Vantaa. Ilman pikku koirakuvioita ei tuotakaan ajomatkaa päästy tekemään, sillä matkan varrella (siis noin klo 6.00 lauantaiaamuna!) veimme kyläilleen Adan takaisin kotiinsa.
Laukut ruumaan, perhe koneeseen ja nenä kohti Lanzarotea.
Sääennuste ei lupaillut kovin hyvää lomasäätä mutta ikuisena pessimistinä ajattelin, että "ei ne espanjalaiset osaa säätä kuitenkaan ennustaa". Osasivat ne.
Pitkän aikavälin tilastojen mukaan Lanzarotella on helmikuussa keskimäärin 7 sadepäivää. Siis päivää, jolloin vettä tulee taivaalta enemmän tai vähemmän. Meidän loman ajalle (lauantaista lauantaihin, 8 päivää siis) sadepäiviä sattui 8. Ihan hyvin osuttu.
Täytyy kyllä sen verran nyt tätä tarinaa todenmukaistaa, että sateet eivät yleensä kestäneet montaa minuuttia kerrallaan (paitsi yhtenä yönä kun satoi ihan oikeasti myrskyn kera), joten aurinkoakin vähän saatiin ja jälkikasvu (ja vaimo!) pääsi jopa mereen pulikoimaan - itse sitä kriittistä pistettä syvemmälle uskaltautunut.
Mutta vaikka kelit ei meitä suosinetkaan ja hotellihuoneen lämmityslaitteet (3 kpl) olivat kaikki rikki, niin mieli oli silti kotiinpalatessa hyvä. Aivot olivat saaneet täydellistä lepoa viikon ajan, käveltyä tuli noin 80000 askelta (vaimolle siis noin 100000 ja lapsille vieläpä varmasti ainakin tuplaten eli liikuntaa saatiin!), lapsilla oli hauskaa ja aikuisetkin pääsivät elämässä vähän helpommalla kun koirien hoito oli ulkoistettu ja ruoanlaitostakin vastasi 50%:sti paikalliset ravitsemusliikkeet.
Palattuamme kotona odottelikin 4 suorastaan hysteeristä affea (eivät tienneet miten päin olisivat olleet kun tajusivat että tulimme kotiin), joista näki välittömästi päältä päin, että nälkää eivät ainakaan olleet kärsineet. Eli ruokaa olivat saaneet ja koiranhoitajan rankan flunssan takia liikunta oli jäänyt vähän normaalia vähemmälle. Mutta hengissä ja hyvissä voimissa, sehän se tärkeintä aina on.
Summa summarum, seuraava loma täytyy tehdä säävarmempaan paikkaan jossa on vähemmän eläkeläisbrittejä :)
Teidän,
KNAM
Viikko sitten lauantaina, varhain aamusta, käynnisteltiin ranskatarta kohteena Helsinki-Vantaa. Ilman pikku koirakuvioita ei tuotakaan ajomatkaa päästy tekemään, sillä matkan varrella (siis noin klo 6.00 lauantaiaamuna!) veimme kyläilleen Adan takaisin kotiinsa.
Laukut ruumaan, perhe koneeseen ja nenä kohti Lanzarotea.
Sääennuste ei lupaillut kovin hyvää lomasäätä mutta ikuisena pessimistinä ajattelin, että "ei ne espanjalaiset osaa säätä kuitenkaan ennustaa". Osasivat ne.
Pitkän aikavälin tilastojen mukaan Lanzarotella on helmikuussa keskimäärin 7 sadepäivää. Siis päivää, jolloin vettä tulee taivaalta enemmän tai vähemmän. Meidän loman ajalle (lauantaista lauantaihin, 8 päivää siis) sadepäiviä sattui 8. Ihan hyvin osuttu.
Täytyy kyllä sen verran nyt tätä tarinaa todenmukaistaa, että sateet eivät yleensä kestäneet montaa minuuttia kerrallaan (paitsi yhtenä yönä kun satoi ihan oikeasti myrskyn kera), joten aurinkoakin vähän saatiin ja jälkikasvu (ja vaimo!) pääsi jopa mereen pulikoimaan - itse sitä kriittistä pistettä syvemmälle uskaltautunut.
Mutta vaikka kelit ei meitä suosinetkaan ja hotellihuoneen lämmityslaitteet (3 kpl) olivat kaikki rikki, niin mieli oli silti kotiinpalatessa hyvä. Aivot olivat saaneet täydellistä lepoa viikon ajan, käveltyä tuli noin 80000 askelta (vaimolle siis noin 100000 ja lapsille vieläpä varmasti ainakin tuplaten eli liikuntaa saatiin!), lapsilla oli hauskaa ja aikuisetkin pääsivät elämässä vähän helpommalla kun koirien hoito oli ulkoistettu ja ruoanlaitostakin vastasi 50%:sti paikalliset ravitsemusliikkeet.
Palattuamme kotona odottelikin 4 suorastaan hysteeristä affea (eivät tienneet miten päin olisivat olleet kun tajusivat että tulimme kotiin), joista näki välittömästi päältä päin, että nälkää eivät ainakaan olleet kärsineet. Eli ruokaa olivat saaneet ja koiranhoitajan rankan flunssan takia liikunta oli jäänyt vähän normaalia vähemmälle. Mutta hengissä ja hyvissä voimissa, sehän se tärkeintä aina on.
Summa summarum, seuraava loma täytyy tehdä säävarmempaan paikkaan jossa on vähemmän eläkeläisbrittejä :)
Teidän,
KNAM
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)