Det är min valp!

Sitä mukaa kun pentumme Hippie on kasvanut, on vanhemman tyttäremme intoa kutsua sitä "mun pennuksi" laantunut. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö se edelleen olisi hänen pentunsa. Yhä vieläkin Hippie saa erityiskohtelua ja ensimmäisenä tarhasta kotiuduttuaan tyttäremme menee Hippietä moikkaamaan, halaamaan ja pussaamaan.

Eikä Hippie sitä pahakseen pistä, päinvastoin!

Joskus sitä miettii että mistä johtuu se, että toisiin koiriin muodostuu välittömästi semmoinen molemminpuolinen lämmin suhde ja taas toiset koirat jäävät vähän etäisimmiksi. Ja tämä pätee sekä omiin että vieraisiin koiriin enkä tarkoita tällä sitä etteivätkö kaikki omat koirat olisi tärkeitä ja rakkaita. Esimerkiksi KNAM:lla ja Chica-koirallamme on ollut alusta lähtien varsin erityinen suhde joka alkoi oikeastaan heti kun Chica pentuna noudettiin kasvattajalta. Ja edelleenkin Chica on se jonka viimeisenä heitän (jos heitän) pois sängystä ennen nukkumaan menoa.

Toinen hyvä esimerkki oli meillä viime viikonloppuna kyläillyt afgaani, josta tuli ihan välittömästi KNAM:n kaveri. Viikonloppu meni kivasti telmiessä ja ilo sekä riemu oli molemminpuolista.

Muuten, nyt alkoi taas KNAM:n juhlapäivät kun elämä on taas askeleen verran helpompaa. Tiistai-iltana imuroin ja moppasin koko pirtin kun sääennuste lupasi tuleville päiville pakkasta. No nyt on sitten pikkupakkaset eikä koirien mukana tule enää kuraa eli pirttikin pysyy vähän puhtaampana vähän pitempään. Kyllä KNAM:n nyt kelpaa rentoutua illalla sohvan ääressä...

Ai että miten niin hassua, että kodin siivous pitää ajastaa sääennusteen mukaan?

Teidän,

KNAM

Sohvan valtausta

Olen joskus kuullut talousuutisissa puhuttavan nurkanvaltauksesta ja noin yleisellä tasolla jopa ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan. Meidän perheessä tutummaksi sen sijaan on tullut sohvan tai sängyn valtaus.

Uusi tulokkaamme, Hippie, on melko tehokkaasti jo alkanut tuota tekemään. Afgaanille tyypilliseen tapaansa. Meillä on melko kookas kulmasohva jonka lisäksi olohuoneesta löytyy vielä jättikokoinen nojatuoli. Kun KNAM saa päivän askareensa (ulkoilutettua koirat, laitettua ruuan, ruokittua koirat, siivottua ja vähän remonttia edistettyä) tehtyä ja saapuu olohuoneeseen, on näky yleensä seuraavanlainen: vaimo lepuuttaa sohvan kulmassa kyljessään Japp. Rouvan jalkopäässä makaa Chica, lapset istuvat sohvan toisessa päässä vierekkäin ja Roosa venyttelee nojatuolissa. Yleensä KNAM on parkkeerannut itsensä siihen sohvan käsinojan ja lasten väliin juuri ja juuri mahtuen siihen koloon. No, nythän tietty Hippie on vallannut tuon kolon, koska esikoisemme haluaa olla jatkuvasti Hipipen lähellä ("Se on mun pentu" / "Det är min valp").

KNAM onkin siis löytänyt itsensä useasti lattialta istumasta tai makaamasta ja lukemasta aamun lehteä (kyllä, aamun lehteä illalla koska aiemmin ei ole ehtinyt).

Toisaalta, eipä tuolla ole sinällään paljoa väliä kun jo muutaman hetken kuluttua on aika laittaa lapsille iltapalaa ja pistää ne nukkumaan.

Koittaa yö ja KNAM kömpii sänkyyn rakkaan rouvan viereen. Tosin ensin täytyy häätää 1-4 koiraa pois sängystä. Umpiväsyneenä KNAM lähtee sitten morjenstamaan nukkumattia ja aikansa masan kanssa tarinoituaan KNAM herää yleensä sikiöasennosta niska jäykkänä. Ai miksi? No koska Japp on tullut nukkumaan KNAM:n ja rouvan väliin pää tyynyllä (!) ja Chica makaa sängyn jalkopäässä. KNAM:lle jää siis tilaksi sängyn nurkasta juuri ja juuri semmoinen kolo jossa sikiöasennossa mahtuu nukkumaan.

Täytyy varata aikaa hierojalle...

Teidän,

KNAM

Lisää rahaa hoitajille - keneltä?

KNAM:n rahapussilla alkaa olla vilskettä. Ei riitä että vaimo koirineen siellä pyörähtelee tasaisin väliajoin mutta nyt siellä on jo kolkuttelemassa tämän maan muutama kymmenen tuhatta hoitoalan työntekijää.

Hoitoalalle tarjottu 2.5 vuoden sopimus noin 12% korotuksineen ei riitä hoitajille vaan he haluavat lisää. He haluavat palkkansa kertaheitolla samalle tasolle kuin teollisuusmaissa keskimäärin. Tämä pisti ajattelemaan, että entäpä jos suomalainen insinööri alkaisi vaatimaan samaa. Siis se Nokian insinööri joka tekee niitä puhelimia joista tulevilla rahoilla tämä maa on käytännössä pyörinyt jo monta vuotta. Verrattuna eurooppalaiseen palkkatasoon, saatika amerikan palkkatasoon, suomalaisinsinööri tienaa jopa vain puolet kun bruttopalkasta puhutaan. Nettopalkassa tilanne saattaa olla vieläkin hurjempi.

Olisko siis insinöörien aika ryhtyä lakkoon ja vaatia 50% palkankorotusta samoin perustein? Toivottavasti sentään ei...

Ja nyt, arvon sadat ja tuhannet lukijat, älkää vain käsittäkö tätä niin että en arvostaisi hoitajien työtä tai etten haluaisi heidän saavan kunnon korvausta työstä. On vain aina helppoa olla jakamassa mutta kun se jaettava täytyy jostain ottaa. Ja tässä tapauksessa sitä ollaan ottamassa sieltä minun lompakosta ja mielelläni en sitä sieltä kyllä anna.

Ai että miten tämä liittyy KNAM:iin? No jos lompakollani käy tosiaan perheenjäsenten lisäksi muitakin, niin jää ne KNAM:n viimeisetkin ilonrippeet hommaamatta. Kuka maksaisi minulle kotiteatterisarjan?

Päivän pikainen

KNAM:n viikon huippuhetkiä ovat yleensä viikonloppuaamut, niin myös tällä viikolla. Istun parhaillaan lauantaiaamua keittiön pöydän ääressä, takana on pari sämpylää, muutama kuppi kahvia ja jugurttia kahta eri sorttia. Lapset on jo aikoja sitten syöneet omat aamupalansa, koiruksia on päästetty pikapissalle takapihalle ja vaimo vetelee ansaittuja pitkiä aamu-unia vielä sängyn lämmössä. Tämä on KNAM:n hetki!

Tämän päivän (6.10.2007) Aamulehdessä oli juttu oppilaitosten väärillä perusteilla saaduista valtionavuista (lyhennelmä Aamulehti.fi:ssä). Paperilehdessä oli ensinnäkin toimittaja Kristiina Tolvasen ansiokas kolumni, jossa Tolvanen aiheellisesti kysyi että miksi oppilaitosten saamia tukia ei valvota, tarkisteta ja julkaista samalla tavalla kuin opiskelijoiden saamia tukia. Tiedättehän sen vuosittaisen KELA:n uutisoinnin siitä kuinka moni opiskelija joutuu maksamaan takaisin opintotukia?

Kuitenkin tuon juttukokonaisuuden parasta antia oli mielestäni Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän johtajan Ilkka Pirskaisen kommentti, kun häneltä oli tiedusteltu miksi oppisopimuskoulutukseen suunnattuja rahoja oli liian suurelta osin käytetty koulutuskuntayhtymän 87 johtajan (!) johtamisen erikoisammattututkinnon suorittamiseen.

- Minun mielestäni me emme tehneet mitään väärää. Ei meillä jatkuvasti käytetä sellaisia määriä oman henkilökunnan kouluttamiseen, Pirskainen kommentoi

Jätän ensi vuonna verot maksamatta. Verottajan kysyessä maksamattomien verojen perään annan sitten vain lausunnon aiheesta.

- Mielestäni verojen maksamatta jättämisessä ei ole mitään väärää. Meidän perhe käytti tänä vuonna verorahat koiranhoitotuotteisiin sekä koira-aitauksen rakentamiseen pihapiiriin. Ei meillä jatkuvasti tulla näitä verorahoja tällaiseen käytetä. Palataan sitten ensi vuonna asiaan, toteaa KNAM.

Valtaa ja vastuuta

Olen työelämässä tottunut siihen, että kun uralla pääsee eteenpäin niin se tuo yleensä mukanaan lisää valtaa. Toisaalta valtaa ei voi olla ilman vastuuta joten vallan lisääntyminen on tuonut aina mukanaan myös lisää vastuuta. Joskus on myös käynyt niin, että näiden kahden kylkiäisenä on myös tullut suurempi palkka - ei tosin läheskään aina. Eräs esimieheni korosti aina vallan ja vastuun kulkemista käsi kädessä, tosin tuosta korvauksen kulkemisesta tässä kuviossa mukana hän ei maininnut mitään :)

KNAM:n elämässä, joka luonnollisesti eroaa mistä tahansa muusta elämästä merkittävästi, homma menee vähän eri tavalla.

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, meidän narttumme sai heinäkuussa 7 pentua. Näistä on tätä kirjoittaessa lähtenyt jo uusiin, hyviin koteihin 3 pentua. Loppuviikon aikana toiset kolme pentua saavat hyvät kodit ja vain Ludde jää toistaiseksi meille. Joskin tarkoitus on löytää myös hänelle uusi koti lähipäivinä. Mitä sitten tämä kulunut vajaa kolme kuukautta pentujen syntymästä nykyhetkeen on tuonut KNAM:n uralle?

Vastuuta?

Kyllä. Kakkojen ja pissojen siivousta, pentujen ruokkimista, kuljetuksia eläinlääkärille, paperitöitä, lastenhoitoa koska vaimon aikaa on paljon mennyt pentujen kanssa, pyykinpesua, arjen pyöritystä...

Valtaa?

Ei toki. Ja toisaalta, miksi olisikaan tullut? Ja mitä sillä vallalla olisin edes tehnyt? Mistä minä osaisin sanoa, mikä ostaja on hyvä ja luotettava, missä pennun on hyvä jatkaa elämää? Tai miten voisin edes päättää pentuihin liittyvistä asioista? Eihän minulla ole oikeastaan mitään käsitystä tai "koulutusta" niihin asioihin.


Korvausta?

Yllättävää kyllä, tähän täytyy vastata myöntävästi. Tietenkään mistään rahallisesta korvauksesta ei voi puhua, sillä vaimon kasvattajana toimiminen ei todellakaan tuota mitään - likimain plusmiinus nollana tuo on minun laskujeni mukaan mennyt. Mutta korvaus voi olla jotain muutakin kuin rahaa.

Mielestäni paras korvaus, jonka olen "työstäni ja uhrauksistani" (lue: vastuusta) saanut, on ollut lasten kanssa vietetyn ajan kasvaminen, pentujen elämän seuraaminen aivan rääpäleestä perityypillisiksi afgaaninpennuiksi, uusien koiranomistajien auvoiset ilmeet pennun luovutuksen yhteydessä, vaimon tyytyväisyys ja kiitollisuus sekä semmoinen itsestä kumpuava itsetyytyväisyys joka tulee kun tietää osallistuneensa johonkin tärkeään ja onnistuneensa siinä.

Elämässä on monia asioita, jotka päällisin puolin näyttävät raskaita ja kovilta hommilta eivätkä tuota mitään muuta kuin vastuuta. Joskus silti kannattaa pysähtyä ja katsoa asioita vähän syvemmältä.

Rankkuudesta huolimatta elämä osaa antaa joskus jotain takaisinkinpäin.