perjantai 29. toukokuuta 2009

They eat dogs in China!

Tulipa käytyä Kiinassa, Pekingissä. En syönyt koiraa, mutta siellä sitä kuitenkin voisi syödä (kts. Madventures - Osa 7/10 Keskustan valtakunta).

Otsikon mukainen elokuvakin (I Kina spiser de hunde) on Tanskassa joskus muinoin tehty ja olen sen jopa nähnytkin, mutta mielestäni siinä ei otsikon mukaista aihetta juurikaan käsitelty.

Peking oli veikeä 15 miljoonan asukkaan kylä. Autoja, pyöriä, mopoja, ihmisiä joka paikka täynnä ja savusumu kylän yllä sen mukainen - näkyvyys oli pahimmillaan vain noin 300 metriä!



Pienen kylän poika KNAM tunsi kieltämättä itsensä melko maalaiseksi tuolla. Bisnesalueen keskellä seisoessa oli melko hämmentävää katsella ympärilleen kohti toinen toistaan korkeampia rakennuksia. Tai ihmetellä rakennusta, jonka yhdessä osassa lattiana on lasia ja alla pelkkää ilmaa noin 100 metriä!



Ja mitä koiriin tulee, niin Pekingissä on sääntö jonka mukaan talouteen saa kuulua vain yksi koira ja senkin tulee olla kokoluokkaa pieni. Katukuvassa näkyi siis sutheessa ihmismäärään todella vähän koiria ja ne mitä näkyi oli spanieleita tai vastaavia. Afgaaneita ei näkynyt.

Sillä välin koto-Suomessa KNAM:n perheen pää pyöritti sirkusta yksin. Hommaa oli siinäkin taas kotitarpeiksi ja yllättävää kyllä KNAM sai lämpivän vastaanoton palattuaan kotiin. Tämä varmaankin johtui kyllä siitä että perheen pää sai nyt sitten käsiä tekemään niitä kotihommia...

Teidän,

KNAM

PS. Kyllä, se on allekirjoitteen sormi joka tuon jälkimmäisen kuvan alalaidassa esiintyy :)

Ei kommentteja: