Olen saanut aiemmin syytöksiä siitä, että partakarvani tukkivat lavuaarin. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen "mitä sitten", sillä minähän ne tukkeutuneet viemärit meidän perheessä avaan. Ja jos en niitä ehdi avaamaan, niin vaimo kaataa niihin "kodin putkimiestä", jonka lopputuloksena viemäriä avattaessa vastaan tulee epämääräistä limamaista harmaata mössöä.
Täällä Saksassa asuessani tilanne valkeni minulle oikeastaan lopullisesti. Olen täysin syytön meidän viemäreiden tukkeutumiseen. Talouteen kuuluu täällä 3 pitkähiuksista naista sekä 3 pitkäkarvaista koiraa. Suomen kodissa meillä suihkuvedet menevät melko isoputkiseen lattiakaivoon, mutta täällä meillä on suihkukaapin pohjalla samanlainen viemäriaukko kuin lavuaareissa yleensä on.
Se suihkun viemäriaukko menee meillä tukkoon vähintään kerran kuukaudessa. Minä en aja partaani suihkussa vaan lavuaarin äärellä. Suihkun viemäristä löytyykin aina iso kasa pitkiä hiuksia. Koirat eivät meillä suihkussa käy, joten syyllisiä voivat olla vain ja ainoastaan perheen naisväki.
Samaan aikaan taas kylpyammeen poistoputken suulta löytyy viikottain karvatollo. Kylpyammetta käyttävät sulassa sovussa vuoron perään sekä koirat että perheen naisväki. Minä en kylvyssä käy.
Reilun kahden vuoden aikana lavuaarit ovat menneet tukkoon muutaman kerran ja aina sieltäkin on löytynyt pitkiä hiuksia ja/tai karvoja viemäriä tukkimassa. Syytön siis minä tähänkin olen.
Tosin tämän on nyt vaimokin tainnut jo vihdosta viimein ymmärtää, sillä syytöksiä viemärien tukkeutumisesta ei ole enää hetkeen aikaan valunut meikäläisen korviin. Ainoastaan vienoja pyyntöjä viemäreiden aukaisemisesta.
Rohkaisenkin täten kaikkia KNAM- ja KEPO-kolleigoita nousemaan barrikaadeille turhia viemärintukkimissyytöksiä vastaan. Pienet, lyhyet partakarvat eivät viemäreitä tuki vaan ne pitkät, silkkiset afgaanin karvat sekä vaimojen omat hiukset.
Ugh. Olen puhunut.
Teidän,
KNAM
lauantai 23. helmikuuta 2013
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Joskus näinkin
Yleensä koiranäyttely, varsinkin tällaiset kaksipäiväiset, ovat KNAM:lle täysiä työpäiviä. Edellisenä iltana valmistelut auton pakkaamisineen, aikaisena lähtöaamuna eväidenteko sekä muut viime hetken valmistelut, muutaman tunnin ajomatka, auton purkaminen, leirin kasaaminen, muutaman tunnin aivokuolema näyttelyn venyessä, tavaroiden pakkaaminen autoon, ajo hotellille, jälleen tavaroiden purkaminen autosta hotellihuoneeseen ja lopulta pimeän tultua totaalinen sammuminen sänkyyn. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan, huoh. Ja yleensä kaupan päälle on kuuma tai sataa kaatamalla.
Tänään asiat olivat kuitenkin ähän toisin.
Edellisenä päivänä vaimo oli, kiitos paahtavan helteen, saanut koirat laitettua hyvissä ajoin. Olin luvannut laittaa ruuan mutta oma työpäiväni venyi pitkäksi joten aika päivässä alkoi käydä vähiin. Vaimo onneksi laittoi sitten ruuan ja sillä välin minä kannoin näyttelytavarat kellarista autoon. Kerrankin ajoissa kaikki valmiina! Itse jouduin tekemään vielä töitä yömyöhään mutta sekään ei haitannut sillä herätys olisi vasta seitsemältä, kehät kun alkaisivat vasta yhdeltä!
Aamulla herätys rajuun ukkosen jyrähdykseen, kaikki autoon ja baanalle. Näyttelypaikallekin oli vain 1,5 tunnin ajomatka.
Pikkunäyttelyn hyvä puoli on yleensä se, että autoa ei tarvitse pysäköidä kilometrin päähän - tai jopa kauemmaksi. Tällä kertaa auto saatiin noin 30 metrin päähän kehästä joka helpottaa KNAM:n elämää huomattavasti. Vessaankin on pitempi matka kuin autolle!
Teltta pystyyn, leiri kasaan ja KNAM:n lepohetki olikin valmis alkamaan. Aikaa jäi jopa kirjoittaa tämä teksti.
Shown jälkeen mitään ei tarvitse purkaa sillä seuraavan päivän näyttely on samassa paikassa ja jopa kehä on sama. Voiko elämä enää helpompaa olla?
Lisäksi näyttelykokonaisuuteen kuuluu edullinen ja maittava lounas järjestäjän puolesta joten edes massiivisia eväitä ei mukaan tarvittu.
Niin ja se sää. Pilvistä, kuivaa, +22C - täydellistä!
Vielä kun rouva saisi menestystä kehässä niin sekin tulisi hyvälle tuulelle...
Teidän,
KNAM
Ps. Suokaa anteeksi normaaliakin suuremmat kirjoitusvirheet, ei ole kovin helppoa pitkiä tekstejä kännykällä kirjoittaa...
Tänään asiat olivat kuitenkin ähän toisin.
Edellisenä päivänä vaimo oli, kiitos paahtavan helteen, saanut koirat laitettua hyvissä ajoin. Olin luvannut laittaa ruuan mutta oma työpäiväni venyi pitkäksi joten aika päivässä alkoi käydä vähiin. Vaimo onneksi laittoi sitten ruuan ja sillä välin minä kannoin näyttelytavarat kellarista autoon. Kerrankin ajoissa kaikki valmiina! Itse jouduin tekemään vielä töitä yömyöhään mutta sekään ei haitannut sillä herätys olisi vasta seitsemältä, kehät kun alkaisivat vasta yhdeltä!
Aamulla herätys rajuun ukkosen jyrähdykseen, kaikki autoon ja baanalle. Näyttelypaikallekin oli vain 1,5 tunnin ajomatka.
Pikkunäyttelyn hyvä puoli on yleensä se, että autoa ei tarvitse pysäköidä kilometrin päähän - tai jopa kauemmaksi. Tällä kertaa auto saatiin noin 30 metrin päähän kehästä joka helpottaa KNAM:n elämää huomattavasti. Vessaankin on pitempi matka kuin autolle!
Teltta pystyyn, leiri kasaan ja KNAM:n lepohetki olikin valmis alkamaan. Aikaa jäi jopa kirjoittaa tämä teksti.
Shown jälkeen mitään ei tarvitse purkaa sillä seuraavan päivän näyttely on samassa paikassa ja jopa kehä on sama. Voiko elämä enää helpompaa olla?
Lisäksi näyttelykokonaisuuteen kuuluu edullinen ja maittava lounas järjestäjän puolesta joten edes massiivisia eväitä ei mukaan tarvittu.
Niin ja se sää. Pilvistä, kuivaa, +22C - täydellistä!
Vielä kun rouva saisi menestystä kehässä niin sekin tulisi hyvälle tuulelle...
Teidän,
KNAM
Ps. Suokaa anteeksi normaaliakin suuremmat kirjoitusvirheet, ei ole kovin helppoa pitkiä tekstejä kännykällä kirjoittaa...
maanantai 16. tammikuuta 2012
Kielikysymys
Viileään talvikauteen ei paljoa näyttelyitä mahdu ja sitä kautta myös KNAM on viettänyt jonkinlaista "kesälomaa". Eihän se tietty sitä tarkoita etteikö hommia olisi ihan näin kotopuolessakin. Perusteellinen talvihuolto täytyy ainakin näyttelykalustolle tehdä. Ja autokin jotain tuossa kiukutteli. Eikä seuraavaan näyttelyynkään ole kuitenkaan kuukauttakaan!
Mutta jotain täytettä blogiin täytyy silti saada, jottei kaikki lukijani (lue: vaimo ja äiti) aivan kyllästyisi hiljaiseloon.
Tarttui silmiini Naamakirjan ihmeellisessä virrassa linkki maanmainion koomikon André Wickströmin blogitekstiin "En text för er som kan finska!". Tekstissä Wickström avasi melko tarkasti ja seikkaperäisesti suomenruotsalaisuutta ihan selvällä suomen kielellä. Ja tulipa paljastaneeksi samalla mikä on suomenruotsalaisen vaurauden ja elämänilon salaisuus.
Samalla tulikin sitten mieleen, että meidän perheestä 50% eli lapsemme puhuvat virallisena äidinkielenään ruotsia. Oikeasti! Kaikki viralliset kirjeet mitä he saavat vaikkapa Kelasta sekä tulevaisuudessa äänestysoikeudesta kertovat kirjeet tulevat heille siis aina ruotsiksi.
Ryhdyin sitten pohtimaan mitä tämä tarkoittaa heille ja heidän elämälleen käytännössä.
Ensinnäkin, heidän ei tarvitse IKINÄ opiskella pakkoruotsia. Ei ikinä.
Eduskuntavaaleissa heidän ei tarvitse ikinä miettiä mitä puoluetta äänestää. RKP on aina hallituksessa.
Jatko-opintojen alkaessa kilpailu opiskelupaikoista ei heillä ole lähellekään niin kovaa kuin meillä suomenkielisillä, koska ruotsinkielisillä on koko ikäluokan kokoinen kiintiö ihan heidän omissa yliopistoissaan.
Ja opiskeluiden rahoitus, siitähän ei tarvitse huolehtia ollenkaan sillä oletteko törmänneet ikinä opiskelijoita tukevaan säätiöön jonka perustaja nimi ei olisi suomenruotsalainen?
Mutta palatakseni tuohon Wikströmin tekstiin. Pelkään pahoin, että tyttäremme eivät saa 18-vuotislahjaksi purjevenettä jolla he voivat purjehtia Kökarin saarelle metsästämään oravaa. Ja tästä johtuen olenkin huolestunut, että viimeistään tässä vaiheessa heistä tulee sitten tavallisia suomalaisia ja he elävät harmaan, ankean elämän ilman snapsilauluja.
Niin ja vinkiksi kaikille, että meistä jokainen voi ryhtyä vähintään ruotsinkieliseksi ja se onnistuu helposti netissä.
Teidän,
KNAM
Mutta jotain täytettä blogiin täytyy silti saada, jottei kaikki lukijani (lue: vaimo ja äiti) aivan kyllästyisi hiljaiseloon.
Tarttui silmiini Naamakirjan ihmeellisessä virrassa linkki maanmainion koomikon André Wickströmin blogitekstiin "En text för er som kan finska!". Tekstissä Wickström avasi melko tarkasti ja seikkaperäisesti suomenruotsalaisuutta ihan selvällä suomen kielellä. Ja tulipa paljastaneeksi samalla mikä on suomenruotsalaisen vaurauden ja elämänilon salaisuus.
Samalla tulikin sitten mieleen, että meidän perheestä 50% eli lapsemme puhuvat virallisena äidinkielenään ruotsia. Oikeasti! Kaikki viralliset kirjeet mitä he saavat vaikkapa Kelasta sekä tulevaisuudessa äänestysoikeudesta kertovat kirjeet tulevat heille siis aina ruotsiksi.
Ryhdyin sitten pohtimaan mitä tämä tarkoittaa heille ja heidän elämälleen käytännössä.
Ensinnäkin, heidän ei tarvitse IKINÄ opiskella pakkoruotsia. Ei ikinä.
Eduskuntavaaleissa heidän ei tarvitse ikinä miettiä mitä puoluetta äänestää. RKP on aina hallituksessa.
Jatko-opintojen alkaessa kilpailu opiskelupaikoista ei heillä ole lähellekään niin kovaa kuin meillä suomenkielisillä, koska ruotsinkielisillä on koko ikäluokan kokoinen kiintiö ihan heidän omissa yliopistoissaan.
Ja opiskeluiden rahoitus, siitähän ei tarvitse huolehtia ollenkaan sillä oletteko törmänneet ikinä opiskelijoita tukevaan säätiöön jonka perustaja nimi ei olisi suomenruotsalainen?
Mutta palatakseni tuohon Wikströmin tekstiin. Pelkään pahoin, että tyttäremme eivät saa 18-vuotislahjaksi purjevenettä jolla he voivat purjehtia Kökarin saarelle metsästämään oravaa. Ja tästä johtuen olenkin huolestunut, että viimeistään tässä vaiheessa heistä tulee sitten tavallisia suomalaisia ja he elävät harmaan, ankean elämän ilman snapsilauluja.
Niin ja vinkiksi kaikille, että meistä jokainen voi ryhtyä vähintään ruotsinkieliseksi ja se onnistuu helposti netissä.
Teidän,
KNAM
lauantai 24. joulukuuta 2011
Joulun syömisistä
Noin 10 vuotta sitten olimme valmistautumassa jouluun. Muutama kaverimme oli tulossa meille viettämään aattoa ja he olivat tuoneet töistään lahjaksi saadut kinkun ja kalkkunan joulupöydän antimiksi. Kinkulla oli kokoa lähes 10 kiloa eikä se meinannut mahtua edes uuniin.
Vaimo oli edellisen yön kinkkua paistanut ja aattopäivän aikana kinkku oli saanut sinappihuntunsa ja odotti nälkäisiä suita takapihalla jäähtymässä. Ruokailuun oli aikaa enää muutamia minuutteja.
Vaimo oli todellakin laittanut parasta pöytään tekemällä itse laatikot alusta loppuun, valvomalla edellisen yön kinkun parissa ja hoitamalla pöydän koreaksi myös kaikkien muiden ruokien osalta. Joulu oli todellakin valmis alkamaan.
Koirat oli lenkitetty aamulla, mutta vaimo ajatteli helpottavansa koirien oloa vielä ennen ruokailua, jottei sitten heti täydellä mahalla niitä täytyisi lähteä ulkoiluttamaan. Takapihan ovi auki ja koirat kirmaamaan tuoreelle lumelle aidatulle pihalle.
Viimeiset tavarat pöytään, lautaset paikoilleen, juomat laseihin. Snapsilasit saivat kuulaan täytteensä suoraan pakastimesta.
Takapihan ovi auki ja koirat sisälle kohti koirahuonetta.
- Noniin, sisälle sitten! kaikui kuuroille korville.
Pimeys oli jo vallannut lyhyen päivän jäljiltä takapihan eikä koiria näkynyt ollenkaan. Kunnes vaimo laski katseensa alas. Se kinkku!
Koirat olivat aloittaneet joulunsa muutaman minuutin ennen isäntäväkeä ja kinkun väkevä sinappihuntu ei heitä haitannut. Terävien kulmahampaiden aikaansaamat kolot olivat kinkussa melko näyttävän näköisiä.
Koirat pannoista sisälle ja koirahuoneeseen eikä muuta kuin vahinkokatselmukseen. Onneksi oli 10 kilon kinkku. Pari osumaa oli kinkku ehtinyt saamaan, muttei sentään merkittäviä menetyksiä koettu. Vähän kun veitsellä leikkasi kaluttuja kohtia, niin syötävää jäi onneksi ihmisillekin.
Tarinan opetus? Kinkku kannattaa jäähdyttää eri tilassa kuin afgaanivinttikoira ulkoiluttaa.
Maukasta joulua sekä kaksi- että nelijalkaisille toivottaa teidän
KNAM
 |
| Joulukinkku - ilman erityiskäsittelyä |
Vaimo oli todellakin laittanut parasta pöytään tekemällä itse laatikot alusta loppuun, valvomalla edellisen yön kinkun parissa ja hoitamalla pöydän koreaksi myös kaikkien muiden ruokien osalta. Joulu oli todellakin valmis alkamaan.
Koirat oli lenkitetty aamulla, mutta vaimo ajatteli helpottavansa koirien oloa vielä ennen ruokailua, jottei sitten heti täydellä mahalla niitä täytyisi lähteä ulkoiluttamaan. Takapihan ovi auki ja koirat kirmaamaan tuoreelle lumelle aidatulle pihalle.
Viimeiset tavarat pöytään, lautaset paikoilleen, juomat laseihin. Snapsilasit saivat kuulaan täytteensä suoraan pakastimesta.
Takapihan ovi auki ja koirat sisälle kohti koirahuonetta.
- Noniin, sisälle sitten! kaikui kuuroille korville.
Pimeys oli jo vallannut lyhyen päivän jäljiltä takapihan eikä koiria näkynyt ollenkaan. Kunnes vaimo laski katseensa alas. Se kinkku!
Koirat olivat aloittaneet joulunsa muutaman minuutin ennen isäntäväkeä ja kinkun väkevä sinappihuntu ei heitä haitannut. Terävien kulmahampaiden aikaansaamat kolot olivat kinkussa melko näyttävän näköisiä.
Koirat pannoista sisälle ja koirahuoneeseen eikä muuta kuin vahinkokatselmukseen. Onneksi oli 10 kilon kinkku. Pari osumaa oli kinkku ehtinyt saamaan, muttei sentään merkittäviä menetyksiä koettu. Vähän kun veitsellä leikkasi kaluttuja kohtia, niin syötävää jäi onneksi ihmisillekin.
 |
| Minäkö muka sinun kinkkusi söisin? Enhän toki...! |
Maukasta joulua sekä kaksi- että nelijalkaisille toivottaa teidän
KNAM
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Pukemisesta
Talven tuloa odotellessa on syytä muistuttaa oikean pukeutumisen tärkeydestä. Kerrospukeutuminen - ja silleen. Tällä tekstillä tosin ei ole mitään tekemistä talvi- tai kerrospukeutumisen kanssa. Vaan kuten otsikko sanoo, kyse on pukemisesta. No ehkä vähän myös pukeutumisesta.
Ennen koiranäyttelyä vaimo pesee ja föönaa kaikki koirat huolellisesti. Tämä tapahtuu yleensä näyttelyä edeltävän päivän iltapäivänä tai iltana. Luonnollisesti tämän jälkeen koirien täytyy vielä päästä ainakin jonkinlaiselle iltalenkille. Tämä johtaakin siihen, että erityisesti syksyllä, talvella, sadeilmalla, keväällä, kesällä, sumussa, jäätävässä tihkussa tai kuivalla ilmalla koirat täytyy pukea huolellisesti jottei monen tunnin työ mene hukkaan kun koira palaa lenkiltä täynnä risuja, lehtiä, hiekkaa tai märkänä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koirille puetaan joko kurarukkaset tai erityiset säärystimet suojaamaan kostealta ja estämään roskien tarttumista karvoihin. Ja jos tiedossa on 2-päiväinen näyttely, niin niitä suojia saa pukea melko monta kertaa. Kas näin.
Eli illalla puetaan kolmelle koiralle jokaiseen tassuun suojat. 12 tassua. 12 suojaa.
Aamulla ennen näyttelyyn lähtöä sama juttu. 12 tassua. 12 suojaa.
Näyttelypaikalla sama juttu. 12 tassua. 12 suojaa.
Näyttelyn jälkeen uudelleen. 12 tassua. 12 suojaa.
Illalla ennen iltalenkkiä. 12 tassua. 12 suojaa.
Aamulla aamulenkkiä varten. 12 tassua. 12 suojaa.
Ja mahdollisesti vielä kerran näyttelypaikalla. 12 tassua. 12 suojaa.
Tajusitte idean? Yhteensä siis 84 pukemista!
Olen tullut siihen tulokseen, että tähän täytyy olla helpompikin konsti. Hetken pohdittuani tulinkin seuraavaan tulokseen. Hommaan ennen seuraavaa näyttelyä rullan pakkausmuovia semmoisessa kätevässä käärintäkahvassa.
Tuolla kun rullaa koirien tassut aina ennen ulosmenoa niin aikaa säästyy merkittävästi eikä koirakaan kärsi seistessään epäluonnollisessa asennossa odottamassa, kun isäntäväki saa karvat sullottua sinne suojien sisään. Ja kuinka helppoa ja nopeaa onkaan suojauksen purkaminen, vain pieni viilto saksilla tai puukolla ja suojat ovat poissa! Ei ehkä ekologista, mutta ah niin kätevää.
Tämänkin ilmaisen Pirkka-niksin teille tarjosin nöyrimmin
KNAM
Ennen koiranäyttelyä vaimo pesee ja föönaa kaikki koirat huolellisesti. Tämä tapahtuu yleensä näyttelyä edeltävän päivän iltapäivänä tai iltana. Luonnollisesti tämän jälkeen koirien täytyy vielä päästä ainakin jonkinlaiselle iltalenkille. Tämä johtaakin siihen, että erityisesti syksyllä, talvella, sadeilmalla, keväällä, kesällä, sumussa, jäätävässä tihkussa tai kuivalla ilmalla koirat täytyy pukea huolellisesti jottei monen tunnin työ mene hukkaan kun koira palaa lenkiltä täynnä risuja, lehtiä, hiekkaa tai märkänä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koirille puetaan joko kurarukkaset tai erityiset säärystimet suojaamaan kostealta ja estämään roskien tarttumista karvoihin. Ja jos tiedossa on 2-päiväinen näyttely, niin niitä suojia saa pukea melko monta kertaa. Kas näin.
Eli illalla puetaan kolmelle koiralle jokaiseen tassuun suojat. 12 tassua. 12 suojaa.
Aamulla ennen näyttelyyn lähtöä sama juttu. 12 tassua. 12 suojaa.
Näyttelypaikalla sama juttu. 12 tassua. 12 suojaa.
Näyttelyn jälkeen uudelleen. 12 tassua. 12 suojaa.
Illalla ennen iltalenkkiä. 12 tassua. 12 suojaa.
Aamulla aamulenkkiä varten. 12 tassua. 12 suojaa.
Ja mahdollisesti vielä kerran näyttelypaikalla. 12 tassua. 12 suojaa.
Tajusitte idean? Yhteensä siis 84 pukemista!
Olen tullut siihen tulokseen, että tähän täytyy olla helpompikin konsti. Hetken pohdittuani tulinkin seuraavaan tulokseen. Hommaan ennen seuraavaa näyttelyä rullan pakkausmuovia semmoisessa kätevässä käärintäkahvassa.
 |
| Kalvot paikoilleen ja kohti metsää! (c) Packlink |
Tuolla kun rullaa koirien tassut aina ennen ulosmenoa niin aikaa säästyy merkittävästi eikä koirakaan kärsi seistessään epäluonnollisessa asennossa odottamassa, kun isäntäväki saa karvat sullottua sinne suojien sisään. Ja kuinka helppoa ja nopeaa onkaan suojauksen purkaminen, vain pieni viilto saksilla tai puukolla ja suojat ovat poissa! Ei ehkä ekologista, mutta ah niin kätevää.
Tämänkin ilmaisen Pirkka-niksin teille tarjosin nöyrimmin
KNAM
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)