tiistai 24. elokuuta 2010

Sohva

Eräs ystävä tarjosi vanhaa sohvaansa meille koirasohvaksi, tarpeettomaksi kun oli käynyt. Yhä enenevässä määrin saamme jostain syystä tarjouksia kaveripiiriltämme vanhoista sohvista ja näistä tarjouksista kiitollisia olemme. Melko hyvällä prosentilla olemmekin vanhoja sohvia hävittäneet. Tässä pieni kertaus:

Sininen vuodesohva:
Tämä sohva oli allekirjoittaneen ensimmäinen itseostettu sohva. Ostin sen opiskelijaboksiini ja se palveli sekä minua että lukuisia siinä öitään viettäneitä kavereita. Sohva päätyi koirasohvaksi kun muutimme vaimon kanssa ensimmäiseen omistusasuntoomme ja uusimme olohuoneen sohvan vähän tämän jälkeen. Sohva päätyi silloisen rivitaloyhtiömme yhteiselle roskalavalle.

Ruskeanharmaa puukäsinojasohva:
Koivistoisten autokoululta lahjoitettu sohva, josta ensin syötiin puiset käsinojat ja lopulta 3-istuimisen sohvan istuinosat yksi yksi kerrallaan. Päätyi kaatopaikalle.

Punainen 3-istuttava sohva:
Tämä sohva siis korvasi aikoinaan tuon sinisen vuodesohvan ja päätyi koirasohvaksi kun muutimme omakotitaloon ja ostimme olohuoneeseen uuden, isomman sohvan. Sohvasta jyrsittiin paloiksi käytännössä kaikki mitä irti lähti. Loppusijoituspaikkana tälläkin sohvalla oli Tarastejärven kaatopaikka.

Keltainen 3-istuttava sohva:
Keltainen sohva tuli meille Salmisilta, joiden olohuoneessa sohva oli sitä ennen ihastuttanut. Sohva oli lähes priimakuntoinen ja allekirjoittanutta jopa vähän harmitti sitä koirien käsiin antaa. Sohvassa oli irroitettavat istuintyynyt ja selkänojatyynyt, jotka todellakin joutuivat kovalle koetukselle. Täytteenä oli vaahtomuovia sekä ihan aitoja höyheniä, joita sitten olikin mukava päivittäin lakaista koirahuoneen lattialta. Kaikkensa antaneena sohvan runko päätyi kaatopaikalle.

Vihreä 3-istuttava sohva:
Tämän sohvan tarina onkin jo vähän mielenkiintoisempi. Alunperin sohva kuului entiselle pomolleni, joka antoi sen pois muuttaessaa uuteen taloon. Pomolta sohva päätyi kauttani vaimon veljelle, joka käytti sitä muutaman vuoden kunnes paikkakunnaltamuuton vuoksi sohva siirtyi vaimon siskolle. Vaimon siskon hankittua uuden sohvan tämä vihreä, paljon maailmaa nähnyt sohva päätyi meidän koirahuoneeseen pentujen käpäliin. Sohva hävitettiin muutama viikko sitten, kun pennut olivat jyrsineet tiensä läpi istuintyynyistä ja yksi pennuista venäytti jalkaansa astuttuaan syntyneestä reiästä läpi. Sohvan nykyinen sijainti on Tarastejärven kaatopaikka.

Vaaleanruskea 3-istuttava nahkasova:
Jälleen Koivistoisten perheen lahoitus meille ja ensimmäistä kertaa koirilla oikein nahkasohva! Samana päivänä kun sohva lopulta saatiin raahattua koirahuoneeseen kysyi ystävämme josko meillä olisi tarvetta sohvalle. Lupasin palata parin viikon sisällä asiaan, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Väliaikatietona sen verran, että sohvan alakulmat on jo syöty eli ei se nahka paljoa pentuja hidasta.

Nyt onkin hyvä tilaisuus julistaa kilpailu siitä että koska sohva vaihtuu seuraavan kerran. Ylituomarina toimii itse KNAM ja veikkauksia saa laittaa tämän blogin kommentteihin. Osallistumisaika on tämän kuun loppuun saakka (kai se sohva sinne asti ainakin kestää?) ja lähimmäs arvannut saa hämmästellä palkinnon suuruutta!

Onnea kilpailuun!

Teidän,
KNAM

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Noi ruskeat nahkasoffat ostettiin suurinpiirtein silloin kun Ricokin, mutta Rico ei ollut tyyliltään sohvan tuhoaja, sen homman hoitaja oli Speedy. Eipä olisi siitä ensinäkemällä uskonut. Sellainen "onneton rääpäle", mutta olikin piru whippetin vaatteissa. Odotimme ihan loppuun asti, että sille kasvaa sarvet, ei kasvanut kuitenkaan. Sohvaa se ei saanut syötyä, mut raapi kylläkin. Meillä on sitten vielä siitä vaal.ruskeasta nahkasohvasta 2-istuttava Ricon sohvana, että sitä voi sit kysellä myöhemmin, Rico sitä ei rico ;D

Markus kirjoitti...

Koskettava tarina mööbeleiden kiertokulusta, varsinkin tuo vihreän sohvan jutelma. Veikkaan, että uusin menee vaihtoon ensi huhtikuussa...

Laskos / KNAM kirjoitti...

Lea, olette jonossa vuoronumerolla kaksi ;)

Markus, sen sohvan sisältä löytyi mm. kuumemittari kun sitä oltiin kaatopaikalle kantamassa. Ilmeisesti kuitenkin siskoltas peräisin. Hyvä arvaus tuo huhtikuu. Johdat kisaa!