Kypsemmät blogini lukijat varmasti muistavat vielä Fakiiri Krnoblomin kuolemattomat taikasanat "suolaa, suolaa, enemmän suolaa".
Joku on tainnut lausua noita taikasanoja melko tiuhaan täällä Reinin jokilaaksossa.
Jokunen postaus sitten kirjoittelin kommenttiin vastaukseksi jotakuinkin että "kuulemma jossain kohtaa talvea voi olla lunta maassa ihan viikon, parin ajan muutaman sentin verran."
Nyt eletään joulukuun loppupuolta ja tähän mennessä täällä on ollut lunta 3 eri jaksossa yhteensä noin 3 viikon ajan. Ensimmäisellä kerralla sen muutaman sentin verran, toisella kerralla noin 10 senttiä ja tällä nykyisellä kerralla jo sitten yli 10 senttiä. Paikalliset sanovat, etteivät muista yhtään talvea jolloin olisi ollut näin monta kertaa ja näin paljon lunta näin aikaisin. Kiva. Always take the weather with you, lauloi Crowded House aikoinaan.
Tosin kauaksi on jääty Suomen tämän alkutalven keleistä, onneksi. Oikeastaan täällä joulukuun sää on muistuttanut melko pitkälti normaalia Suomen joulukuuta. Välillä lunta, välillä loskaa, välillä vettä ja lämpötila sitten sen mukaan. Seuraavan 10 päivän ennustus lupaa pakkasten jatkuvan ja lisää lunta.
Lumestahan pääsee eroon monellakin tavalla, mutta nämä paikalliset eivät taida tuntea kuin yhden tavan: suolauksen. Suolaa kylvetään aivan käsittämättömiä määriä teille, pihoille ja jalkakäytäville. Suomessa valitetaan, kun Destia alihankkijoineen kylvää suolaa teille tonnikaupalla, mutta valitus on syytä lopettaa samantien. Täällä määrä on moninkertainen. Ja eroa lisää vielä se, että Suomessa teille lasketaan suolaliuosta kun taas täällä Saksassa suola-autosta putoaa lähes pikkurillin kokoisia suolarakeita. Ja paljon! On mielenkiintoista ohittaa moottoritiellä moinen suola-auto, kun rakeet kopisevat pitkin oman auton kylkeä.
Kuulin kollegoilta, että yksityiset ihmiset eivät saisi kylvää suolaa pihoillensa ja jalkakäytäville, mutta tuota sääntöä ei noudata kyllä täällä kukaan. Jalkakäytävät ovat kuin kesällä kun suolaa on kylvetty niille. Ja arvata saattaa, miltä kengät näyttää kun niillä kävelee päivästä toiseen tuolla suolalitkussa.
Mikä pahinta, koirien tassut ovat myös melko kovilla tuon suolauksen kanssa. Anturat täynnä suolaa, turkki jaloissa kuivuu suolasta ja koska maa on kuivan lumen sijasta märkää suolalumiloskamössöä niin turkkiin tarttuu sitten myös kaikki hiekka ja roskat.
Jonkun pitäisi kertoa näille semmoisista asioista kuin lumikola ja hiekoitus. Elämä olisi paljon mukavampaa.
Teidän,
KNAM
tiistai 28. joulukuuta 2010
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Tikkari lapselta
Perheellämme oli lainassa ensimmäisten Saksa-viikkojen aikana firman tj:n entinen auto, Mercedes Benz E350 (farkku, automaatti). Tilaa farkuksi "kohtuullisesti" ja kulku ei tuottanut onglelmia, edes Autobahnilla ei jäänyt jalkoihin.
Viikko sitten ostimme käytetyn Citroën C8 tila-auton. Siinä, jos jossain, on tilaa. Peräluukku on kuin Hakametsän jäähalli ja myös matkustamon puolella saa istua todella mukavasti. Kyseisen auton perään erityisesti vaimo on huudellut viimeiset 3-4 vuotta ja vihdoin meillä oli mahdollisuus moinen hankkia. Vaikka vaimo kuinka vakuutteli, ettei KNAM:n enää täytyisi pakata autoa kuten Homerin Simpsoneissa (kts. video alla), niin jotenkin on vain sellainen olo että mikään ei auton pakkaamisessa muutu. Koska tilaa tuplasti enemmän niin mukaan voi siis ottaa tuplasti enemmän koiria ja tuplasti enemmän tavaraa - suksiboksi täytyy siis oletettavasti kuitenkin jossain vaiheessa ostaa.
Homer muuntaa perheen&tavarat Tetris-palikoiksi.
Toissapäivänä palautin sitten Mersun takaisin firmaan. Palaute vaimolta oli jo siinä vaiheessa välitön: "Miks jo nyt? Olisithan saanut pitää sen kuun loppuun!". No siksi, että laina ei ollut ilmainen vaan jouduin maksamaan siitä luonnollisesti verot, sillä auto rinnastettiin työsuhdeautoon. Ja vaikka kuinka ollaan Saksassa, autoilun luvatussa maassa, niin kyseessä oli silti noin 200€ rahaa! Harmittaahan se, kun tikkari viedään suusta.
Seuraava kommentti, vielä samana päivänä, tuli myös vaimolta. Oli siis ensimmäinen päivä kun vaimo sai/joutui viemään lapset tarhaan ja kouluu uudella autollamme. Siis sillä autolla, jollaista vaimo oli halunnut jo monta vuotta.
"Ei tolla pysty ajamaan kaupungissa. Ei toi käänny. Ikkunat on aina ihan huurussa, ei ne aukee millään. En mee tolla enää kaupunkiin. En aja tolla enää metriäkään. Se on ihan traktori kun siinä on diesel-moottorikin."
Totesin auton olevan mitoiltaan vain pikkuisen isompi kuin meillä ollut Mersu tai meidän vanha Peugeot ja sen kääntösäteen olevan samaa luokkaa kuin vanhassa Peugeotissamme. Webaston ja tuulettimen oikean käytön avulla ikkunat kyllä aukeaisivat. Moottorin ainoa käytännön ero bensa-koneeseen on pikkuisen nakuttava käyntiääni - tehoa on yhtä paljon kuin bensakoneessa ja vääntöä jopa enemmän. Korostin vielä, että tottumalla autoon ja sen mittoihin käsittely helpottuu ja ajaminen varmasti onnistuu jatkossa helpommin. Tätä vaimo ei uskonut.
Eilen sitten perhe tuli hakemaan uudella autollamme minua juna-asemalta töistä tullessani. Tarkoitus oli pyörähtää kaupungilla ostamassa lasten opettajalle ja tarhatädeille joululahjat. Juna-asemalla vaimo hyppäsi samantien pois kuskin paikalta ja ilmoitti terävään sävyyn että "Sinä ajat".
No, minä ajoin.
Itse pidin auton ajo-ominaisuuksista heti koeajosta alkaen. Pehmeä kyyti ja isoksi autoksi käsiteltävyys on mielestäni hyvä. Myös minulle aiheuttaa ongelmia auton koko, kun nokkaa ja perää ei vielä pysty kunnolla hahmottamaan, mutta peruutustilanteessa onneksi parkkitutka auttaa. Diesel todella vääntää hurjasti ja kiihtyvyys on vähintäänkin riittävä, kunhan on vain tarpeeksi pieni vaihde silmässä ja uskaltaa sitä kaasupoljinta tutustuttaa lattiaan.
Rautatieasemalta suuntasimme vanhan kaupungin pikkukaduille ja koitimme löytää parkkipaikkaa. jouluruuhkassa yhtään vapaata paikkaa ei luonnollisesti ollut tarjolla joten nokka kohti parkkitaloa. Vaimo selvästi jopa vähän säälivällä äänellä totesi, että "voi hitsi, nyt sun täytyy kyllä ajaa sinne ahtaaseen parkkitaloon...". Parkkitalon puomilla hätäännystä herätti vielä korkeusrajoitus 2,1 metriä jonka totesin riittävän meillä ihan mainiosti.
Ajoin puomille, otin lipukkeen ja lähdimme kiipeämään parkkitaloa ylöspäin. Toisesta kerroksesta (saksalaisittain ensimmäisestä) löysin vapaan ruudun ja käänsin auton siihen. En toki kerrasta, mutta yhdellä pikku sahauksella sentään. Ostosten jälkeen sama päinvastoin ja kierroksen päätteeksi kotipihassa auto ympäri ja kadunvarteen parkkiin. Ilman sen suurempia ongelmia.
Reissun jälkeen vaimo selvästi huomasi, että kyllä tuollakin "jäähallilla" sittenkin selviää ahtaissakin paikoissa, kunhan vain auton mittoihin tottuu. Toki tilaa ei ole ympärillä ihan yhtä paljoa, kuin jollain pienemmällä autolla. Mutta mikään mahdottomuus tuolla autollakaan liikkuminen kaupunkioloissa ei ole.
Tänään ei olekaan sitten enää negatiivista palautetta vaimolta kuulunut, kun aamulla vielä webaston ja tuulettimen oikeiden asetusten avulla saatiin lasit pysymään kirkkaina heti lähdöstä pitäen. Eiköhän se vaimo sittenkin opi pitämään autosta, jota on monta vuotta halunnut.
Ja jottei kenellekään jäisi nyt väärää kuvaa, niin korostettakoon lopuksi että pidän vaimoani parempana kuskina kuin itseäni. Hän keskittyy ajamiseen paremmin kuin minä ja ajaa huolellisemmin kuin minä. Ja yleensä vielä jopa nopeammin ja tasaisemmin kuin minä. Joskus vain sitä äijämäistä rohkeutta puuttuu uusien asioiden edessä.
Viikko sitten ostimme käytetyn Citroën C8 tila-auton. Siinä, jos jossain, on tilaa. Peräluukku on kuin Hakametsän jäähalli ja myös matkustamon puolella saa istua todella mukavasti. Kyseisen auton perään erityisesti vaimo on huudellut viimeiset 3-4 vuotta ja vihdoin meillä oli mahdollisuus moinen hankkia. Vaikka vaimo kuinka vakuutteli, ettei KNAM:n enää täytyisi pakata autoa kuten Homerin Simpsoneissa (kts. video alla), niin jotenkin on vain sellainen olo että mikään ei auton pakkaamisessa muutu. Koska tilaa tuplasti enemmän niin mukaan voi siis ottaa tuplasti enemmän koiria ja tuplasti enemmän tavaraa - suksiboksi täytyy siis oletettavasti kuitenkin jossain vaiheessa ostaa.
Homer muuntaa perheen&tavarat Tetris-palikoiksi.
Toissapäivänä palautin sitten Mersun takaisin firmaan. Palaute vaimolta oli jo siinä vaiheessa välitön: "Miks jo nyt? Olisithan saanut pitää sen kuun loppuun!". No siksi, että laina ei ollut ilmainen vaan jouduin maksamaan siitä luonnollisesti verot, sillä auto rinnastettiin työsuhdeautoon. Ja vaikka kuinka ollaan Saksassa, autoilun luvatussa maassa, niin kyseessä oli silti noin 200€ rahaa! Harmittaahan se, kun tikkari viedään suusta.
Seuraava kommentti, vielä samana päivänä, tuli myös vaimolta. Oli siis ensimmäinen päivä kun vaimo sai/joutui viemään lapset tarhaan ja kouluu uudella autollamme. Siis sillä autolla, jollaista vaimo oli halunnut jo monta vuotta.
"Ei tolla pysty ajamaan kaupungissa. Ei toi käänny. Ikkunat on aina ihan huurussa, ei ne aukee millään. En mee tolla enää kaupunkiin. En aja tolla enää metriäkään. Se on ihan traktori kun siinä on diesel-moottorikin."
Totesin auton olevan mitoiltaan vain pikkuisen isompi kuin meillä ollut Mersu tai meidän vanha Peugeot ja sen kääntösäteen olevan samaa luokkaa kuin vanhassa Peugeotissamme. Webaston ja tuulettimen oikean käytön avulla ikkunat kyllä aukeaisivat. Moottorin ainoa käytännön ero bensa-koneeseen on pikkuisen nakuttava käyntiääni - tehoa on yhtä paljon kuin bensakoneessa ja vääntöä jopa enemmän. Korostin vielä, että tottumalla autoon ja sen mittoihin käsittely helpottuu ja ajaminen varmasti onnistuu jatkossa helpommin. Tätä vaimo ei uskonut.
Eilen sitten perhe tuli hakemaan uudella autollamme minua juna-asemalta töistä tullessani. Tarkoitus oli pyörähtää kaupungilla ostamassa lasten opettajalle ja tarhatädeille joululahjat. Juna-asemalla vaimo hyppäsi samantien pois kuskin paikalta ja ilmoitti terävään sävyyn että "Sinä ajat".
No, minä ajoin.
Itse pidin auton ajo-ominaisuuksista heti koeajosta alkaen. Pehmeä kyyti ja isoksi autoksi käsiteltävyys on mielestäni hyvä. Myös minulle aiheuttaa ongelmia auton koko, kun nokkaa ja perää ei vielä pysty kunnolla hahmottamaan, mutta peruutustilanteessa onneksi parkkitutka auttaa. Diesel todella vääntää hurjasti ja kiihtyvyys on vähintäänkin riittävä, kunhan on vain tarpeeksi pieni vaihde silmässä ja uskaltaa sitä kaasupoljinta tutustuttaa lattiaan.
Rautatieasemalta suuntasimme vanhan kaupungin pikkukaduille ja koitimme löytää parkkipaikkaa. jouluruuhkassa yhtään vapaata paikkaa ei luonnollisesti ollut tarjolla joten nokka kohti parkkitaloa. Vaimo selvästi jopa vähän säälivällä äänellä totesi, että "voi hitsi, nyt sun täytyy kyllä ajaa sinne ahtaaseen parkkitaloon...". Parkkitalon puomilla hätäännystä herätti vielä korkeusrajoitus 2,1 metriä jonka totesin riittävän meillä ihan mainiosti.
Ajoin puomille, otin lipukkeen ja lähdimme kiipeämään parkkitaloa ylöspäin. Toisesta kerroksesta (saksalaisittain ensimmäisestä) löysin vapaan ruudun ja käänsin auton siihen. En toki kerrasta, mutta yhdellä pikku sahauksella sentään. Ostosten jälkeen sama päinvastoin ja kierroksen päätteeksi kotipihassa auto ympäri ja kadunvarteen parkkiin. Ilman sen suurempia ongelmia.
Reissun jälkeen vaimo selvästi huomasi, että kyllä tuollakin "jäähallilla" sittenkin selviää ahtaissakin paikoissa, kunhan vain auton mittoihin tottuu. Toki tilaa ei ole ympärillä ihan yhtä paljoa, kuin jollain pienemmällä autolla. Mutta mikään mahdottomuus tuolla autollakaan liikkuminen kaupunkioloissa ei ole.
Tänään ei olekaan sitten enää negatiivista palautetta vaimolta kuulunut, kun aamulla vielä webaston ja tuulettimen oikeiden asetusten avulla saatiin lasit pysymään kirkkaina heti lähdöstä pitäen. Eiköhän se vaimo sittenkin opi pitämään autosta, jota on monta vuotta halunnut.
Ja jottei kenellekään jäisi nyt väärää kuvaa, niin korostettakoon lopuksi että pidän vaimoani parempana kuskina kuin itseäni. Hän keskittyy ajamiseen paremmin kuin minä ja ajaa huolellisemmin kuin minä. Ja yleensä vielä jopa nopeammin ja tasaisemmin kuin minä. Joskus vain sitä äijämäistä rohkeutta puuttuu uusien asioiden edessä.
tiistai 9. marraskuuta 2010
Uusi maa, uudet kuviot
Melko tarkkaan kaksi kuukautta sitten ilmestyi edellinen teksti tähän blogiin jota muutoin kuluneen vuoden aikana melko tasaisesti olinkin päivitellyt. Mutta kuten kaikki perheemme elämästä jotakin tietävät, alkoi syyskuussa tapahtua asioita ja muuttomme tänne Euroopan sydämeen tuli konkreettiseksi.
Syyskuusta eteenpäin elämämme on ollut ihan täysvartista hulinaa kaikkeen muuttoon liittyvien asioiden tiimoilta. Ensin koto-Suomessa asioiden järjestelyt ja tavaroiden pakkaamiset, sitten varsinainen muutto ja lopulta asettautuminen uuteen kotiin uudessa maassa.
Uusi kotimme löytyy siis Saksasta, Badenin alueelta. Idässä alue rajoittuu Baijeriin, lännessä Ranskaan ja etelässä Sveitsiin. Ja jos ottaa käteensä Euroopan kartan niin pystyy helposti toteamaan, että paikka on todellakin aivan Euroopan keskellä.
Muutos sinällään ei ole ollut ehkä niin dramaattinen kuin etukäteen pelkäsin. Yhteiskunta toimii pääpiirteissään samalla tavalla kuin Suomessa ja ne pienet erot ainakin toistaiseksi ovat lähinnä hymyilyttäneet. Onneksi pääperiaate ihan kaikissa virallisissa asioissa on sama: ensin täytetään monisivuinen lomake jonka jälkeen siihen pitää saada leima. Ja jokaiseen asiaan löytyy lomake. Ja jokaiselle lomakkeelle löytyy leima, vähintään yksi leima.
Eläminen sinällään tuntuu melko mukavalta ja helpolta. Monissa asioissa näkyy täsmällisyys ja toisaalta myös ihmisten mukavuus otetaan huomioon. Tämä näkyy pienissä arjen asioissa kuten siinä että talon nurkalta löytyy katkaisija josta saa pihaan tullessaan laitettua ulkovalot päälle. No okei, Suomessa se hoidettaisiin liiketunnistimella...
Julkinen liikenne on täällä täysin eri luokassa kuin Tampereella. Junalla pääsee jokaiseen paikkaan todella edullisesti ja nopeasti. Toisaalta, julkinen liikenne on helppo järjestää toimivaksi suuremmalla ihmismäärällä ja kolmaalta myös pakko, koska muutoin tiet menisivät lopullisesti tukkoon. Liikenne normaalitilanteissa toimii kyllä hyvin, mutta pienikin häiriö sotkee tilanteen välittömästi ja täydellisesti. Tästä saimme loistavan, konkreettisen esimerkin toissa perjantaina kun kotinurkillamme sattui paha kolari ja moottoritie meni täysin tukkoon noin 30 kilometrin matkalta. Ja me olimme luonnollisesti shoppailureissulla sen jonon väärässä päässä. Onneksi urbaaneina, ruuhkiin tottuneina eurooppalaisina emme tilanteesta hätääntyneet vaan shoppailimme rauhassa ja istahdimme autoon. Automme (Mercedes Benz E350, V6-moottori, ~290hv) navigaattori kertoi moottoritien olevan totaalisen umpisolmussa ja saman asian toki pystyimme marketin parkkipaikalta ihan omin silmin todistamaankin. Onneksi navigaattorimme osasi myös kertoa, että viereinen paikallistie (joka vie muuten käytännössä suoraan meidän takapihallemme) oli auki ja suuntasimme johtotähden siis sinne. Matkalle mahtui vain muutaman minuutin odottelu mutta muutoin pääsimme suoraan kotiin. Fiksut pärjäävät aina.
Viime viikonloppuna otimme ensimmäisen kerran hyödyn irti elämisestä Euroopan ytimessä suuntaamalla auton nokan kohti Ranskan Metziä. Kyllä, koiranäyttelyynhän me olimme menossa. Varhaisen aamun liikenne oli rauhallista ja jälleen kerran navigaattorin avulla ajoimme suoraan näyttelypaikalle. Pienten ranskalaissäätöjen jälkeen olimme valmiita näyttelyyn. Koska meiltä oli ilmoitettu 2 koiraa (mukana meillä Saksassa siis Eros ja Japp) avoimeen luokkaan, tarkoitti se vain ja ainoastaan yhtä asiaa: KNAM vetäisi pikkutakin päälle ja hyppäsi kehään.
Tällä kertaa KNAM:n taika ei pitänyt vaan tyytyminen oli avoimen luokan neljänteen sijaan, toki erinomaisen kera. Sen sijaan vaimo Jappin kanssa pärjäsi loistavasti voittaen avoimen luokan. Ranskan sääntöjen mukaisesti avoimen luokan voittaja kilpailee nuorten luokan voittajan (mikäli erinomaisen kera luokkavoittaja löytyy) kanssa sertistä ja tuon kilvoittelunkin Japp hoiti kotiin saalistaen siis heti ensimmäisessä näyttelyssään keskisessä Euroopassa sertin! Lopuksi vielä kisattiin parhaan uroksen tittelistä mutta tämän kunnian, samoin kuin sitten lopulta rodun parhaan palkinnon, sai ehkä hieman yllättäen junioriluokan uros. Päivään erittäin tyytyväisinä lähdimme kuitenkin kotia kohti.
Kotioloissa koirat ovat saaneet entistäkin parempaa huolenpitoa kohteekseen. On tietty helpompaa pitää huolta vain kahdesta koirasta kuin isosta laumasta, mutta myös olosuhteet antavat tähän hyvän mahdollisuuden. Oveltamme lähtee pikkutie joka 150 metrin jälkeen vaihtuu kävelytieksi joka vie lähialueen korkeimman kukkulan päälle. Kiipeämistä tulee reilun kilometrin matkalla vajaat 80 metriä eli kohtuu jyrkästi paikoin mäki vie kulkijaansa. Mutta näkymät kukkulan päältä ovat vaivan arvoisia!
Kuvan etualalla näkyvällä pellolla on loistava paikka päästää koirat juoksemaan vapaana samaan aikaan kun itse voi ihastella maisemia. Matkaa voi jatkaa kiertämällä kukklan laen ympäri jolloin näkymää riittää oikeastaan joka puolelle maakuntaa. Jopa lapset ovat olleet ihastuneita maisemiin ja ovat niitä jaksaneet runsaasti ihmetellä.
Edessä lienee vielä monta uutta ja ihmeellistä asiaa ja ainoa aivan varma asia tällä hetkellä taitaa olla se, että Suomeen emme palaa ainakaan ennen ensi syksyä ellei ihmeitä tapahdu. Siitä pitää huolen allekirjoittaneen työkuviot. Jonkun täällä täytyy kuitenkin töissäkin käydä, vai mitä Kati?
Toivottavasti tästä eteenpäin saan vähän nopeammin päiviteltyä blogiakin.
Teidän,
KNAM
perjantai 3. syyskuuta 2010
Leaving On A Jet Plane
Last friday Britta (Scented Britta Steffan) started to her way home to UK. Jackie and Michael have been waiting for her for so long and finally Britta is allowed to go there.
All my bags are packed, I'm ready to go
I'm standin' here outside your door
I hate to wake you up to say goodbye
But the dawn is breakin', it's early morn
The taxi's waitin', he's blowin' his horn
Already I'm so lonesome I could die
It must be joyful times for Jackie and Michael, but still sad times at least for me. Even all puppies from litter B were so awesome and beautiful, there still was something special about Britta. She always stole the show. Thankfully, the show was insured.
So kiss me and smile for me
Tell me that you'll wait for me
Hold me like you'll never let me go '
Cause I'm leaving on a jet plane
I don't know when I'll be back again
Oh, babe, I hate to go
As Jackie said when visiting us in the beginning of June, there is always smile at Britta's face. Just like dolphin. But afghan.
I really hope to see Britta again some day. You'll never know what life brings to you but there's always a hope.
Now the time has come to leave you
One more time, oh, let me kiss you
And close your eyes and I'll be on my way
Goodbye, Britta. I'm sure we'll meet again!
And I'm leaving on a jet plane
I don't know when I'll be back again
Oh, babe, I hate to go
Yours truly,
KNAM
All my bags are packed, I'm ready to go
I'm standin' here outside your door
I hate to wake you up to say goodbye
But the dawn is breakin', it's early morn
The taxi's waitin', he's blowin' his horn
Already I'm so lonesome I could die
It must be joyful times for Jackie and Michael, but still sad times at least for me. Even all puppies from litter B were so awesome and beautiful, there still was something special about Britta. She always stole the show. Thankfully, the show was insured.
So kiss me and smile for me
Tell me that you'll wait for me
Hold me like you'll never let me go '
Cause I'm leaving on a jet plane
I don't know when I'll be back again
Oh, babe, I hate to go
As Jackie said when visiting us in the beginning of June, there is always smile at Britta's face. Just like dolphin. But afghan.
I really hope to see Britta again some day. You'll never know what life brings to you but there's always a hope.
Now the time has come to leave you
One more time, oh, let me kiss you
And close your eyes and I'll be on my way
Goodbye, Britta. I'm sure we'll meet again!
And I'm leaving on a jet plane
I don't know when I'll be back again
Oh, babe, I hate to go
Yours truly,
KNAM
tiistai 24. elokuuta 2010
Elokuun yö
Ilmassa oli jo selviä syksyn merkkejä, varsinkin myöhään illalla. Ilma oli kirpeän raikas, tuuli vihelteli korvissa ja pimeys oli vallannut ympäristön. Edellisestä lenkistä koirien kanssa pimeällä oli kulunut aikaa jo monta kuukautta. Mieleen hiipi väistämättä Mikko Kuustosen laulu "Enkelit lentää sun uniin".
"Elokuun yö, viileä tuuli, vesi on mustaa ja hopeaa..."
Jos lenkki olisi suuntaunut muutaman sata metriä etelämmäksi, olisin nähnyt läheisen järven pinnan muistuttavan erehdyttävästi Kuustosen laulun tunnelmaa.
Pientareiden heinikko on loppukesällä jo pitkää, sieltä on vaikea nähdä ja kerätä koirien jätöksiä. Loppukesän ukkosmyräkät ovat pudottaneet nurmialueille ympäröivistä puista suuren määrän risuja jotka tarttuvat koirien turkkeihin, näistä KNAM tietää saavansa kotona moitteita.
"Minkä takia teidän täytyy aina mennä ojan pohjia myöten?"
Mitäpä siihen sitten vastaamaan. Ojissa kaikki vaan on kivempaa.
Iltalenkkimme kääntyy kotia kohti, reitti vie läheisen puiston läpi. Puistoa halkoo hiekkaisten kävelyteiden muodostama reitistö, jota pitkin matkaamme määrätietoisesti eteenpäin. Ensimmäinen merkki tulee vasta muutaman metrin jälkeen.
"Japp, älä vedä! Tänne näin!"
Lauman rauhoituttua selvitän hihnoja ja jatkamme matkaa. Roska-astian kohdalla pieni pysähdys, pussi sisään ja matka jatkuu kävelytien reunaa pitkin. Nurmikolla on mukavampi kävellä, vaikka illan kosteus onkin jo siihe tiivistynyt pieniksi pisaroiksi.
Nykäisy tuntuu lopulta yllättävän pehmeänä, mutta päättäväisenä. Olen ollut kääntyneenä ja selkä menosuuntaan, ehkä se vähän vaimensi nyppäystä. Vedon määrätietoisuus saa kuitenkin voiman välittymään koko kroppaan ja pakottaa jalkojen ottamaan askelia. Vääntö ohjaa kropan jälleen nenä menosuuntaan ja jalat joutuvat tihentämään askellusta. Ja yhä kovemmalla nopeudella.
Jarrutus, lyön oikean jalkani päättäväisesti eteen. Nyt riittää!
"Seis! Ei vedä!"
Minä vastaan 4 afgaania. Afgaania, joilla on parin metrin matkalla kerätty kova vauhti. Jalka ei anna periksi, mutta lenkkitossun alta kitkaa ei kostealla nurmikolla löydy. Tulee mieleen nuoruuden kesä, kun enon ja veneen kanssa kokeiltiin vesihiihtoa. Liuku jatkuu ja vauhti kiihtyy.
Päätöksen aika. Hiekkainen kävelytie lähestyy koirien kiskoessa vasemmalle. Matkaa on enää alle metri. No sitten tulee ainakin kitkaa. Tosin ihan varmasti liikaa. Autokoulussa moottoripyöräkorttia suoritettaessa puhuttiin hallituista kaatumisista - parempi kaatua kuin törmätä. Nyt vielä, parempi kaatua nurmikolle kuin törmätä nenä edellä sepeliin.
Kaadan itseni hallitusti maahan, vauhtia täytyy olla jo paljon. Ehkä 15 km/h. Järkeilen kasvavan pinta-alan lisäävän kitkaa ja koirien voimien olevan riittämättömät. Käteen jäi kuitenkin Monopolin sattuma-kortti: "Laskuvirhe pankissa". Ei tosin minun edukseni.
Makaan selälläni. Ruohikko suhisee korvissani. Matka jatkuu jalat edellä, toisessa kädessä 1 koira joka menee porukan kärkenä ja toisessa kädessä pari muuta koiraa, vielä takanani. Takana olleet koirat saavuttavat minut kerättyään täyden vauhdin ja laittavat minut pyörimään akselini ympäri. Liikkeen suuntaa määräävä kärkikoira liikkuu vasemmalle ja hiekka lähestyy. Tämä kierrättää minua vielä ympäri toisessa suunnassa; pyörin akselini ympäri pysty- ja vaakasuunnassa samaan aikaan liukuen eteenpäin.
"PERKELE, NYT SEIS!"
Ensimmäiset naarmut tulevat käsivarteen sepelin raapaistessa kättä. Heti perään tuntuu vihlaisu lonkassa. Viileä ilta saa pikaisen kiitoksen kesken liu'un. Edes pitkät housut!
Pyörin akselieni ympäri, liu'un eteenpäin, hiekka ropisee allani. Vasen kylki kokonaisuudessaan huomaa lakaisseen soran edeltään. Vauhti hidastuu, lopulta pysähtyy.
Hiljaisuus.
Nostan päätäni ylös. Edessäni näkyy afgaanilauma, kaikkien katseet ovat kääntyneet minua kohti.
"Hei annatko sorin? Ei ollu tarkoitus..."
Nousen ylös, polveen sattuu. Pintanaarmuilla taisin sittenkin selvitä, ajattelen. Kokeilen taskuja, puhelin on lentänyt jonnekin. Korvanapit ovat irronneet korvista ja roikkuvat kaulallani. Poimin puhelimen, laitan napit takaisin korville.
Rusakko on poissa, minä en sitä edes nähnyt. Afgaanit näkivät. Selvästikin.
Painan puhelimesta musiikin takaisin päälle. Seuraava kappale, Mikko Kuustosta.
"Enkelit lentää sun uniin, ja tekee sinusta kauniin."
Tai afgaanit vetää sut maihin, ja tekee sinusta naarmuisen.
Teidän,
KNAM
"Elokuun yö, viileä tuuli, vesi on mustaa ja hopeaa..."
Jos lenkki olisi suuntaunut muutaman sata metriä etelämmäksi, olisin nähnyt läheisen järven pinnan muistuttavan erehdyttävästi Kuustosen laulun tunnelmaa.
Pientareiden heinikko on loppukesällä jo pitkää, sieltä on vaikea nähdä ja kerätä koirien jätöksiä. Loppukesän ukkosmyräkät ovat pudottaneet nurmialueille ympäröivistä puista suuren määrän risuja jotka tarttuvat koirien turkkeihin, näistä KNAM tietää saavansa kotona moitteita.
"Minkä takia teidän täytyy aina mennä ojan pohjia myöten?"
Mitäpä siihen sitten vastaamaan. Ojissa kaikki vaan on kivempaa.
Iltalenkkimme kääntyy kotia kohti, reitti vie läheisen puiston läpi. Puistoa halkoo hiekkaisten kävelyteiden muodostama reitistö, jota pitkin matkaamme määrätietoisesti eteenpäin. Ensimmäinen merkki tulee vasta muutaman metrin jälkeen.
"Japp, älä vedä! Tänne näin!"
Lauman rauhoituttua selvitän hihnoja ja jatkamme matkaa. Roska-astian kohdalla pieni pysähdys, pussi sisään ja matka jatkuu kävelytien reunaa pitkin. Nurmikolla on mukavampi kävellä, vaikka illan kosteus onkin jo siihe tiivistynyt pieniksi pisaroiksi.
Nykäisy tuntuu lopulta yllättävän pehmeänä, mutta päättäväisenä. Olen ollut kääntyneenä ja selkä menosuuntaan, ehkä se vähän vaimensi nyppäystä. Vedon määrätietoisuus saa kuitenkin voiman välittymään koko kroppaan ja pakottaa jalkojen ottamaan askelia. Vääntö ohjaa kropan jälleen nenä menosuuntaan ja jalat joutuvat tihentämään askellusta. Ja yhä kovemmalla nopeudella.
Jarrutus, lyön oikean jalkani päättäväisesti eteen. Nyt riittää!
"Seis! Ei vedä!"
Minä vastaan 4 afgaania. Afgaania, joilla on parin metrin matkalla kerätty kova vauhti. Jalka ei anna periksi, mutta lenkkitossun alta kitkaa ei kostealla nurmikolla löydy. Tulee mieleen nuoruuden kesä, kun enon ja veneen kanssa kokeiltiin vesihiihtoa. Liuku jatkuu ja vauhti kiihtyy.
Päätöksen aika. Hiekkainen kävelytie lähestyy koirien kiskoessa vasemmalle. Matkaa on enää alle metri. No sitten tulee ainakin kitkaa. Tosin ihan varmasti liikaa. Autokoulussa moottoripyöräkorttia suoritettaessa puhuttiin hallituista kaatumisista - parempi kaatua kuin törmätä. Nyt vielä, parempi kaatua nurmikolle kuin törmätä nenä edellä sepeliin.
Kaadan itseni hallitusti maahan, vauhtia täytyy olla jo paljon. Ehkä 15 km/h. Järkeilen kasvavan pinta-alan lisäävän kitkaa ja koirien voimien olevan riittämättömät. Käteen jäi kuitenkin Monopolin sattuma-kortti: "Laskuvirhe pankissa". Ei tosin minun edukseni.
Makaan selälläni. Ruohikko suhisee korvissani. Matka jatkuu jalat edellä, toisessa kädessä 1 koira joka menee porukan kärkenä ja toisessa kädessä pari muuta koiraa, vielä takanani. Takana olleet koirat saavuttavat minut kerättyään täyden vauhdin ja laittavat minut pyörimään akselini ympäri. Liikkeen suuntaa määräävä kärkikoira liikkuu vasemmalle ja hiekka lähestyy. Tämä kierrättää minua vielä ympäri toisessa suunnassa; pyörin akselini ympäri pysty- ja vaakasuunnassa samaan aikaan liukuen eteenpäin.
"PERKELE, NYT SEIS!"
Ensimmäiset naarmut tulevat käsivarteen sepelin raapaistessa kättä. Heti perään tuntuu vihlaisu lonkassa. Viileä ilta saa pikaisen kiitoksen kesken liu'un. Edes pitkät housut!
Pyörin akselieni ympäri, liu'un eteenpäin, hiekka ropisee allani. Vasen kylki kokonaisuudessaan huomaa lakaisseen soran edeltään. Vauhti hidastuu, lopulta pysähtyy.
Hiljaisuus.
Nostan päätäni ylös. Edessäni näkyy afgaanilauma, kaikkien katseet ovat kääntyneet minua kohti.
"Hei annatko sorin? Ei ollu tarkoitus..."
Nousen ylös, polveen sattuu. Pintanaarmuilla taisin sittenkin selvitä, ajattelen. Kokeilen taskuja, puhelin on lentänyt jonnekin. Korvanapit ovat irronneet korvista ja roikkuvat kaulallani. Poimin puhelimen, laitan napit takaisin korville.
Rusakko on poissa, minä en sitä edes nähnyt. Afgaanit näkivät. Selvästikin.
Painan puhelimesta musiikin takaisin päälle. Seuraava kappale, Mikko Kuustosta.
"Enkelit lentää sun uniin, ja tekee sinusta kauniin."
Tai afgaanit vetää sut maihin, ja tekee sinusta naarmuisen.
Teidän,
KNAM
Sohva
Eräs ystävä tarjosi vanhaa sohvaansa meille koirasohvaksi, tarpeettomaksi kun oli käynyt. Yhä enenevässä määrin saamme jostain syystä tarjouksia kaveripiiriltämme vanhoista sohvista ja näistä tarjouksista kiitollisia olemme. Melko hyvällä prosentilla olemmekin vanhoja sohvia hävittäneet. Tässä pieni kertaus:
Sininen vuodesohva:
Tämä sohva oli allekirjoittaneen ensimmäinen itseostettu sohva. Ostin sen opiskelijaboksiini ja se palveli sekä minua että lukuisia siinä öitään viettäneitä kavereita. Sohva päätyi koirasohvaksi kun muutimme vaimon kanssa ensimmäiseen omistusasuntoomme ja uusimme olohuoneen sohvan vähän tämän jälkeen. Sohva päätyi silloisen rivitaloyhtiömme yhteiselle roskalavalle.
Ruskeanharmaa puukäsinojasohva:
Koivistoisten autokoululta lahjoitettu sohva, josta ensin syötiin puiset käsinojat ja lopulta 3-istuimisen sohvan istuinosat yksi yksi kerrallaan. Päätyi kaatopaikalle.
Punainen 3-istuttava sohva:
Tämä sohva siis korvasi aikoinaan tuon sinisen vuodesohvan ja päätyi koirasohvaksi kun muutimme omakotitaloon ja ostimme olohuoneeseen uuden, isomman sohvan. Sohvasta jyrsittiin paloiksi käytännössä kaikki mitä irti lähti. Loppusijoituspaikkana tälläkin sohvalla oli Tarastejärven kaatopaikka.
Keltainen 3-istuttava sohva:
Keltainen sohva tuli meille Salmisilta, joiden olohuoneessa sohva oli sitä ennen ihastuttanut. Sohva oli lähes priimakuntoinen ja allekirjoittanutta jopa vähän harmitti sitä koirien käsiin antaa. Sohvassa oli irroitettavat istuintyynyt ja selkänojatyynyt, jotka todellakin joutuivat kovalle koetukselle. Täytteenä oli vaahtomuovia sekä ihan aitoja höyheniä, joita sitten olikin mukava päivittäin lakaista koirahuoneen lattialta. Kaikkensa antaneena sohvan runko päätyi kaatopaikalle.
Vihreä 3-istuttava sohva:
Tämän sohvan tarina onkin jo vähän mielenkiintoisempi. Alunperin sohva kuului entiselle pomolleni, joka antoi sen pois muuttaessaa uuteen taloon. Pomolta sohva päätyi kauttani vaimon veljelle, joka käytti sitä muutaman vuoden kunnes paikkakunnaltamuuton vuoksi sohva siirtyi vaimon siskolle. Vaimon siskon hankittua uuden sohvan tämä vihreä, paljon maailmaa nähnyt sohva päätyi meidän koirahuoneeseen pentujen käpäliin. Sohva hävitettiin muutama viikko sitten, kun pennut olivat jyrsineet tiensä läpi istuintyynyistä ja yksi pennuista venäytti jalkaansa astuttuaan syntyneestä reiästä läpi. Sohvan nykyinen sijainti on Tarastejärven kaatopaikka.
Vaaleanruskea 3-istuttava nahkasova:
Jälleen Koivistoisten perheen lahoitus meille ja ensimmäistä kertaa koirilla oikein nahkasohva! Samana päivänä kun sohva lopulta saatiin raahattua koirahuoneeseen kysyi ystävämme josko meillä olisi tarvetta sohvalle. Lupasin palata parin viikon sisällä asiaan, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Väliaikatietona sen verran, että sohvan alakulmat on jo syöty eli ei se nahka paljoa pentuja hidasta.
Nyt onkin hyvä tilaisuus julistaa kilpailu siitä että koska sohva vaihtuu seuraavan kerran. Ylituomarina toimii itse KNAM ja veikkauksia saa laittaa tämän blogin kommentteihin. Osallistumisaika on tämän kuun loppuun saakka (kai se sohva sinne asti ainakin kestää?) ja lähimmäs arvannut saa hämmästellä palkinnon suuruutta!
Onnea kilpailuun!
Teidän,
KNAM
Sininen vuodesohva:
Tämä sohva oli allekirjoittaneen ensimmäinen itseostettu sohva. Ostin sen opiskelijaboksiini ja se palveli sekä minua että lukuisia siinä öitään viettäneitä kavereita. Sohva päätyi koirasohvaksi kun muutimme vaimon kanssa ensimmäiseen omistusasuntoomme ja uusimme olohuoneen sohvan vähän tämän jälkeen. Sohva päätyi silloisen rivitaloyhtiömme yhteiselle roskalavalle.
Ruskeanharmaa puukäsinojasohva:
Koivistoisten autokoululta lahjoitettu sohva, josta ensin syötiin puiset käsinojat ja lopulta 3-istuimisen sohvan istuinosat yksi yksi kerrallaan. Päätyi kaatopaikalle.
Punainen 3-istuttava sohva:
Tämä sohva siis korvasi aikoinaan tuon sinisen vuodesohvan ja päätyi koirasohvaksi kun muutimme omakotitaloon ja ostimme olohuoneeseen uuden, isomman sohvan. Sohvasta jyrsittiin paloiksi käytännössä kaikki mitä irti lähti. Loppusijoituspaikkana tälläkin sohvalla oli Tarastejärven kaatopaikka.
Keltainen 3-istuttava sohva:
Keltainen sohva tuli meille Salmisilta, joiden olohuoneessa sohva oli sitä ennen ihastuttanut. Sohva oli lähes priimakuntoinen ja allekirjoittanutta jopa vähän harmitti sitä koirien käsiin antaa. Sohvassa oli irroitettavat istuintyynyt ja selkänojatyynyt, jotka todellakin joutuivat kovalle koetukselle. Täytteenä oli vaahtomuovia sekä ihan aitoja höyheniä, joita sitten olikin mukava päivittäin lakaista koirahuoneen lattialta. Kaikkensa antaneena sohvan runko päätyi kaatopaikalle.
Vihreä 3-istuttava sohva:
Tämän sohvan tarina onkin jo vähän mielenkiintoisempi. Alunperin sohva kuului entiselle pomolleni, joka antoi sen pois muuttaessaa uuteen taloon. Pomolta sohva päätyi kauttani vaimon veljelle, joka käytti sitä muutaman vuoden kunnes paikkakunnaltamuuton vuoksi sohva siirtyi vaimon siskolle. Vaimon siskon hankittua uuden sohvan tämä vihreä, paljon maailmaa nähnyt sohva päätyi meidän koirahuoneeseen pentujen käpäliin. Sohva hävitettiin muutama viikko sitten, kun pennut olivat jyrsineet tiensä läpi istuintyynyistä ja yksi pennuista venäytti jalkaansa astuttuaan syntyneestä reiästä läpi. Sohvan nykyinen sijainti on Tarastejärven kaatopaikka.
Vaaleanruskea 3-istuttava nahkasova:
Jälleen Koivistoisten perheen lahoitus meille ja ensimmäistä kertaa koirilla oikein nahkasohva! Samana päivänä kun sohva lopulta saatiin raahattua koirahuoneeseen kysyi ystävämme josko meillä olisi tarvetta sohvalle. Lupasin palata parin viikon sisällä asiaan, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Väliaikatietona sen verran, että sohvan alakulmat on jo syöty eli ei se nahka paljoa pentuja hidasta.
Nyt onkin hyvä tilaisuus julistaa kilpailu siitä että koska sohva vaihtuu seuraavan kerran. Ylituomarina toimii itse KNAM ja veikkauksia saa laittaa tämän blogin kommentteihin. Osallistumisaika on tämän kuun loppuun saakka (kai se sohva sinne asti ainakin kestää?) ja lähimmäs arvannut saa hämmästellä palkinnon suuruutta!
Onnea kilpailuun!
Teidän,
KNAM
tiistai 3. elokuuta 2010
Sadonkorjuuaika
Olemme siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että meillä on omaa pihaa jossa jopa kasvaa muutakin kuin rikkaruohoja. Tai no, kolikon kääntöpuolena on sitten tuo tiluksien ylläpito joka lohkaisee kohtuullisen osan kesän vapaa-ajasta.
Pihassamme kasvaa pari omenapuuta, kirsikkapuu, viinimarjoja sekä punaisen että mustan värisenä, vadelmia ja tämän kesän uutuutena vaimo on "viljellyt" kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, ruohosipulia sekä salaattia. Ja yhden herneen.
Vadelmat eivät ole heinähelteistä meillä hätkähtäneet vaan ovat räväyttäneet kaikkien aikojen sadon sekä määrällisesti että laadullisesti. Suurimman marjat ovat olleet keskikokoisen mansikan kokoisia ja kautta linjan marjat ovat olleet oikein makeita ja kauniita.
Osa vadelmista kasvaa tuolla koira-aitauksen peränurkassa ja sieltä niitä on mukava itsekin käydä napostelemassa iltapalaksi kun päästää koiria vielä sille "ihan viimeiselle iltapissalle".
Nuo meidän kakarat ovat myös löytäneet nuo maukkaat vadelmat. Kolme viime talven kasvateista asustaa tällä hetkellä meillä ja kaikki käyvät tönimässä kuonollaan vadelman lehtiä löytääkseen marjoja. Ja voi sitä ilon ja riemun täyttämää affea kun lehden alta paljastuu iso, kypsä ja kirkkaanpunainen vattu, jonka voi näppärästi etuhampailla napata suuhunsa. Ja tuota touhua kestää niin kauan, kunnes jokainen vadelmanlehti on käännetty ja päivän aikana kypsyneet marjat on syöty.
Niin ja todellakin, vain kypsät marjat kelpaavat.
Teidän,
KNAM
Pihassamme kasvaa pari omenapuuta, kirsikkapuu, viinimarjoja sekä punaisen että mustan värisenä, vadelmia ja tämän kesän uutuutena vaimo on "viljellyt" kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, ruohosipulia sekä salaattia. Ja yhden herneen.
Vadelmat eivät ole heinähelteistä meillä hätkähtäneet vaan ovat räväyttäneet kaikkien aikojen sadon sekä määrällisesti että laadullisesti. Suurimman marjat ovat olleet keskikokoisen mansikan kokoisia ja kautta linjan marjat ovat olleet oikein makeita ja kauniita.
Osa vadelmista kasvaa tuolla koira-aitauksen peränurkassa ja sieltä niitä on mukava itsekin käydä napostelemassa iltapalaksi kun päästää koiria vielä sille "ihan viimeiselle iltapissalle".
Nuo meidän kakarat ovat myös löytäneet nuo maukkaat vadelmat. Kolme viime talven kasvateista asustaa tällä hetkellä meillä ja kaikki käyvät tönimässä kuonollaan vadelman lehtiä löytääkseen marjoja. Ja voi sitä ilon ja riemun täyttämää affea kun lehden alta paljastuu iso, kypsä ja kirkkaanpunainen vattu, jonka voi näppärästi etuhampailla napata suuhunsa. Ja tuota touhua kestää niin kauan, kunnes jokainen vadelmanlehti on käännetty ja päivän aikana kypsyneet marjat on syöty.
Niin ja todellakin, vain kypsät marjat kelpaavat.
Teidän,
KNAM
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Pentuhuoneesta vierashuoneeksi, osa 3
Viime päivityksestä on nyt aavistuksen verran enemmän aikaa kuin ehkä alunperin piti, mutta huone on, uskomatonta kyllä, valmis. Valmistumista viivytti peruskiireiden lisäksi kesän aikana olleet yövieraat, mutta koko ajan huone on onneksi jo ollut siinä tilassa, että sinne on kehdannut vieraita majoittaa.
Viime päivityksessä päädyttiin tilanteeseen, jossa seinät oli saatu eristettyä ja levytettyä ja ne odottivat maalia sekä tapettia. Kesäkuun alkupäivinä vaimo pisteli päivässä maalit seinille ja allekirjoittanut laittoi muutama ilta ennen ensimmäisiä kesävieraita tapetit seinille. Sitten jouduimmekin ottamaan pienen tauon remontoinnissa, mutta jälleen kesälomien alettua päästiin jatkamaan.Eli kattoon halusimme kokonaan uuden pinnan, sillä 60-luvun haltex-levy ei enää ollut parhaassa kuosissaan. Ruuvasimme vaimon kanssa uudet ruoteet kiinni kattoon ja aloimme laittaa uutta paneelia kiinni. Väliin pujotimme vähän sähköjohtoa, jotta saimme uuden kattopistorasian myöhemmin mahdollisesti hankittaville vaatekaapin kohdevaloille.
Kun katto oli saatu paikoilleen, alkoi armoton jiirisahaaminen. Ensin täytyi sahata kattolistat jotta kaikki oli valmista kaapeille. Tuosta meidän kaappirumbasta saisi ihan erillisen blogikirjoituksen, joten jätetään se tarina toiseen kertaan. Lopputuloksena oli kuitenkin oikein nätit kaapit.Kaappien kasaamisen jälkeen oli sitten jalka-, ovi- ja ikkunalistoituksen vuoro. Jalkalistat oli helppo juttu, mutta erityisesti ikkunan kanssa joutui punnertamaan ihan tosissaan, koska seinä oli "kasvanut" lisäeristeen takia noin 4 senttiä sisäänpäin.
Punnerruksien jälkeen sekin kuitenkin tuli valmiiksi ja vaikka itse sanonkin niin lopputuloksesta tuli aika hieno, vai mitä?
Niin siis tuli valmista? Ehei, se viimeinen listanpätkä puuttuu...
Teidän,
KNAM
Viime päivityksessä päädyttiin tilanteeseen, jossa seinät oli saatu eristettyä ja levytettyä ja ne odottivat maalia sekä tapettia. Kesäkuun alkupäivinä vaimo pisteli päivässä maalit seinille ja allekirjoittanut laittoi muutama ilta ennen ensimmäisiä kesävieraita tapetit seinille. Sitten jouduimmekin ottamaan pienen tauon remontoinnissa, mutta jälleen kesälomien alettua päästiin jatkamaan.Eli kattoon halusimme kokonaan uuden pinnan, sillä 60-luvun haltex-levy ei enää ollut parhaassa kuosissaan. Ruuvasimme vaimon kanssa uudet ruoteet kiinni kattoon ja aloimme laittaa uutta paneelia kiinni. Väliin pujotimme vähän sähköjohtoa, jotta saimme uuden kattopistorasian myöhemmin mahdollisesti hankittaville vaatekaapin kohdevaloille.
Kun katto oli saatu paikoilleen, alkoi armoton jiirisahaaminen. Ensin täytyi sahata kattolistat jotta kaikki oli valmista kaapeille. Tuosta meidän kaappirumbasta saisi ihan erillisen blogikirjoituksen, joten jätetään se tarina toiseen kertaan. Lopputuloksena oli kuitenkin oikein nätit kaapit.Kaappien kasaamisen jälkeen oli sitten jalka-, ovi- ja ikkunalistoituksen vuoro. Jalkalistat oli helppo juttu, mutta erityisesti ikkunan kanssa joutui punnertamaan ihan tosissaan, koska seinä oli "kasvanut" lisäeristeen takia noin 4 senttiä sisäänpäin.
Punnerruksien jälkeen sekin kuitenkin tuli valmiiksi ja vaikka itse sanonkin niin lopputuloksesta tuli aika hieno, vai mitä?
Niin siis tuli valmista? Ehei, se viimeinen listanpätkä puuttuu...
Teidän,
KNAM
maanantai 5. heinäkuuta 2010
The Boys of Summer - part 2 by Leevi
"Isn't it nice summer, Eros?"
"Did I hear something? Thunder?"
"Now that's what I call a shower! And look at the rainbow!"
"It was fun but, please KNAM, take me home..."tiistai 8. kesäkuuta 2010
Pentuhuoneesta vierashuoneeksi, osa 2
Viimeksi remonttikoulussa jäimme siihen tilanteeseen, että lattia oli tullut valmiiksi eli tilanne oli tämänkaltainen:
Kuten kuvan taustalta voi nähdä, oli seinät täysin raakalaudalla eli vuoroon tuli seinien levytys.
Huoneessa on kaksi seinää ulkoilmaa vasten ja menneinä talvina on havaittu pientä kylmyyttä ja vetoa näiden seinien suunnalla joten päädyimme lisäeristämään seiniä. Ratkaisuna oli SPU-Anselmi eli 30mm polyuretaanilevy jonka pintaan on valmiiksi kiinnitetty kipsilevy. Näin säästimme sekä tilaa että aikaa. Mutta emme rahaa.
Kahdelle muulle seinälle laitoimmekin sitten vain ihan tavalliset kipsilevyt.
"Muutaman" ruuvauksen ja sahauksen sekä puukotuksen jälkeen levyt oli saatu seinille, huone alkoi saada vähän uutta ilmettä. Kuvassa huoneen nurkissa ja ylä- sekä alareunassa on nähtävissä polyuretaanivaahtoa jolla tilkittiin kaikki mahdolliset raot.
Täytyy sanoa, että löysin itsestäni ihan uusia lihaksia tämän levytysprojektin kanssa. Vatsan alueen lihakset ovat olleet melko kipeät nyt viimeisen viikon ajan johtuen levyjen nostelusta ja kannosta sekä tasoitteen hionnasta ja maalauksesta.
Kun levyt oli saatu seinille, alkoi armoton levysaumojen nauhoitus sekä paklaus johon kuului käsittämätön määrä hiontaa. Parin tasoitus- ja hiontakierroksen jälkeen oli pakko käydä ostamassa hengityssuojain, siksi paljon oli tullut yskittyä ja niistettyä. Mutta kaiken puurtamisen ja ahertamisen jälkeen lopputuloksena oli siisti ja tasainen pinta, johon kelpasi sitten maalia alkaa sutimaan.
Eilen saimme jo pohjamaalin seinille sekä nurkat siistittyä akryylimassalla ja tämän päivän aikana vaimo on sitten jo aloittanut varsinaisen maalauksen lopullisella pintamaalilla.
Illalla on vielä edessä käynti uudessa Tampereen Ikeassa josta hankimme vaatekaapit huoneeseen. Lisäksi, jos aikaa ja virtaa jää niin allekirjoittanut tapetoi yhden seinän eli kaiken osuessa kohdilleen remontit saadaan kattoa ja listoitusta lukuunottamatta melko hyvään tilaan jo tänään. Sähköasentaja (=pikkuveli) lupasi tulla ylihuomenna kytkemään lattialämmityksen sekä asentamaan pistorasiat ja valokatkaisijan.
Mikään kiirehän tässä ei ole. Vieraat tulevat vasta perjantaina eli 3 päivän päästä.
Seuraavassa ja viimeisessä osassa pääsemmekin sitten ihastelemaan valmista huonetta (pl. katto ja listat). Kenties myöhemmin kesällä KNAM saa aikaiseksi myös viimeistellä huoneen paneloimalla katon ja sahaamalla listat. Jiiriin, tietenkin.
Teidän,
KNAM
Kuten kuvan taustalta voi nähdä, oli seinät täysin raakalaudalla eli vuoroon tuli seinien levytys.
Huoneessa on kaksi seinää ulkoilmaa vasten ja menneinä talvina on havaittu pientä kylmyyttä ja vetoa näiden seinien suunnalla joten päädyimme lisäeristämään seiniä. Ratkaisuna oli SPU-Anselmi eli 30mm polyuretaanilevy jonka pintaan on valmiiksi kiinnitetty kipsilevy. Näin säästimme sekä tilaa että aikaa. Mutta emme rahaa.
Kahdelle muulle seinälle laitoimmekin sitten vain ihan tavalliset kipsilevyt.
"Muutaman" ruuvauksen ja sahauksen sekä puukotuksen jälkeen levyt oli saatu seinille, huone alkoi saada vähän uutta ilmettä. Kuvassa huoneen nurkissa ja ylä- sekä alareunassa on nähtävissä polyuretaanivaahtoa jolla tilkittiin kaikki mahdolliset raot.
Täytyy sanoa, että löysin itsestäni ihan uusia lihaksia tämän levytysprojektin kanssa. Vatsan alueen lihakset ovat olleet melko kipeät nyt viimeisen viikon ajan johtuen levyjen nostelusta ja kannosta sekä tasoitteen hionnasta ja maalauksesta.
Kun levyt oli saatu seinille, alkoi armoton levysaumojen nauhoitus sekä paklaus johon kuului käsittämätön määrä hiontaa. Parin tasoitus- ja hiontakierroksen jälkeen oli pakko käydä ostamassa hengityssuojain, siksi paljon oli tullut yskittyä ja niistettyä. Mutta kaiken puurtamisen ja ahertamisen jälkeen lopputuloksena oli siisti ja tasainen pinta, johon kelpasi sitten maalia alkaa sutimaan.
Eilen saimme jo pohjamaalin seinille sekä nurkat siistittyä akryylimassalla ja tämän päivän aikana vaimo on sitten jo aloittanut varsinaisen maalauksen lopullisella pintamaalilla.
Illalla on vielä edessä käynti uudessa Tampereen Ikeassa josta hankimme vaatekaapit huoneeseen. Lisäksi, jos aikaa ja virtaa jää niin allekirjoittanut tapetoi yhden seinän eli kaiken osuessa kohdilleen remontit saadaan kattoa ja listoitusta lukuunottamatta melko hyvään tilaan jo tänään. Sähköasentaja (=pikkuveli) lupasi tulla ylihuomenna kytkemään lattialämmityksen sekä asentamaan pistorasiat ja valokatkaisijan.
Mikään kiirehän tässä ei ole. Vieraat tulevat vasta perjantaina eli 3 päivän päästä.
Seuraavassa ja viimeisessä osassa pääsemmekin sitten ihastelemaan valmista huonetta (pl. katto ja listat). Kenties myöhemmin kesällä KNAM saa aikaiseksi myös viimeistellä huoneen paneloimalla katon ja sahaamalla listat. Jiiriin, tietenkin.
Teidän,
KNAM
maanantai 31. toukokuuta 2010
Pentuhuoneesta vierashuoneeksi, osa 1
Kuukausi sitten aloitettiin ihan tosissaan haaveiden ja suunnitelmien muuttaminen todellisuudeksi, kun entisestä pentuhuoneesta ryhdyttiin remontoimaan makuu-/vierashuonetta. Paperilla homma näytti helpolta ja edulliselta, mutta totuushan remonteissa on aina toinen. Tässä nyt ensimmäinen osa ja reportaasi siitä, mitä on saatu aikaiseksi. Seuraava osa tullee siinä vaiheessa kun seinät on saatu kuntoon ja trilogian kolmas osa sitten kertoo kattopaneloinnista sekä esittelee (toivottavasti) lopputuloksen.
Toukokuun alussa pidin talvilomaa, jonka aikana oli tarkoitus saada huoneen remontti hyvään vahtiin. Lähtötilanne oli kaappien purun ja lämpöpatterin irroituksen jälkeen jotakuinkin tämän näköinen:
Seinillä oli kipsilevyjen takana hieno 80-lukulainen kukkatapetti, lattiassa näkyy hyvin selkeä raja sille missä kaappi sijaitsi. Muilta osin lattia oli käytännössä pilalla. Myös ikkunan alla olevasta kipsilevystä näkee kivasti mitä kaikkea pennut tekevätkään...
Seuraava vaihe oli sitten lattian purku ja sahanpurujen poisto. Tämän kuvittelin olevan melko nopea homma, mutta taas kerran yllätykset odottivat ihan nurkan (tai paremminkin lattialautojen) takana.
Ikkunaseinältä on yllä olevassa kuvassa nyt poistettu pintamateriaalit jolloin näkyvillä on enää laudoitus. Lattiasta on nyt poistettu n.10 lattialautaa joiden alta sitten löytyi noin 40 senttimetrin kerros sahanpurua. Tästä voidaan siis tehdä pieni laskelma eli kun huoneen koko on 12m2 niin sahanpurueristettä lattiasta löytyi yhteensä noin 4,5m3. Jätesäkeiksi muutettuna semmoiset 30 jätesäkillistä!
Kun purut oli vihdoin ja viimein saatu poistettua, oli aika ryhtyä rakentamaan uutta. Tässä kohdassa oli mehukannu KNAM:lta jo sen verran tyhjä että apuihin kutsuttiin ihan ammattilaisia työtahdin parantamiseksi (oikeasti apuvoimat tulivat hätiin jo siinä vaiheessa kun puruista olin lapioinut vasta puolet mutta tätä ei kerrota kenellekään). Oli aika asentaa lasivillat poistetun purun tilalle.
Leikkaa-sovita-asenna-leikki alkoi ja sujuikin ammattimiehiltä todella ripeästi. Muutama tunti aloituksesta olivat villat paikoillaan ja juoksujen päälle lattialevyjä tukemaan tulleet alalaudat ruuvattuna:
Päivän urakan päätti lattialevyjen (15mm paksu lattiakipsilevy muuten painaa kuin synti!) asennus.
Miehet pääsivät ansaitulle vapaalle ja paikalle ryntäsi pikkuveli asentamaan lattialämmitystä. Teimme 6mm kipsilevystä soiroja joiden väliin asensimme lattialämmityskaapelin kuumaliiman avulla. Tämän jälkeen tasoitin lattiatasoitteella soirojen välit tasaiseksi jotta toinen lattiakipsilevykerros pystyttäisiin helposti asentamaan päälle saneerauslaastilla. Kuvassa näkyy vasemmassa reunassa himmeästi tasoitettu soirotus jonka seassa on lattialämmitys. Työn alla on parhaillaan toisen lattialevykerroksen asennus saneerauslaastin avulla.
Tämän jälkeen lattian pohjatyöt olivatkin tehty ja meillä oli valmius aloittaa laatoitus. Laataksi valittiin 30cm*60cm ruskean sävyinen laatta joka on tarkoitettu virallisesti julkisiin tiloihin. Keston pitäisi siis olla taattu. Työmiehet kirosivatkin laattavalintaa, sillä sen kovuuden takia sitä oli vaikea katkaista ja työstää. Hajosipa leikissä yksi laattaleikkurikin. Laatat ladottiin tiililadonnalla, jotta ulkoasu olisi vähän elävämpi ja täytyy sanoa että hieno siitä tuli. Valitettavasti en ole vielä ottanut kuvaa valmiista, saumatusta lattiasta joten saatte tyytyä tähän työvaiheen kuvaan. Osassa 2 sitten parempaa kuvaa valmiista lattiasta.
Alunperin lattiapinta oli juoksuista 28mm korkeudessa mutta kaiken tämän jälkeen pinta nousi noin 60mm, nousua siis reilut 3 senttiä. Periaatteena kuitenkin olen pitänyt tässä remontissa nyt sitä, että kun kerran lähdetään isosti remontoimaan niin tehdään huolella ja hyvää laatua. Lattialämmitys on ihan ehdoton kivilaatan kaverina ja jotta kaikki mahdolliset joustot saadaan poistettua niin pohjatyöt on syytä tehdä huolella.
Kuvassa vielä profiilikuva lattian rakenteesta. Alimpana alalaudoitus näkyvillä siinä karvakasan kohdalla (10mm), alempi lattiakipsilevykerros (15mm), soirotus lattialämpöineen ja tasoituksineen (6mm), ylempi kipsilevykerros (15mm), saneerauslaasti (3-5mm) ja laatta (10mm).
Seuraavaksi sitten seinien kimppuun. Tarkoitus on lisäeristää ulkoseinät sisäpuolelta SPU Anselmi-levyillä ja laittaa kahteen muuhun seinään tavalliset kipsilevyt. Lisää raporttia siis tulossa.
Teidän,
KNAM
Toukokuun alussa pidin talvilomaa, jonka aikana oli tarkoitus saada huoneen remontti hyvään vahtiin. Lähtötilanne oli kaappien purun ja lämpöpatterin irroituksen jälkeen jotakuinkin tämän näköinen:
Seinillä oli kipsilevyjen takana hieno 80-lukulainen kukkatapetti, lattiassa näkyy hyvin selkeä raja sille missä kaappi sijaitsi. Muilta osin lattia oli käytännössä pilalla. Myös ikkunan alla olevasta kipsilevystä näkee kivasti mitä kaikkea pennut tekevätkään...
Seuraava vaihe oli sitten lattian purku ja sahanpurujen poisto. Tämän kuvittelin olevan melko nopea homma, mutta taas kerran yllätykset odottivat ihan nurkan (tai paremminkin lattialautojen) takana.
Ikkunaseinältä on yllä olevassa kuvassa nyt poistettu pintamateriaalit jolloin näkyvillä on enää laudoitus. Lattiasta on nyt poistettu n.10 lattialautaa joiden alta sitten löytyi noin 40 senttimetrin kerros sahanpurua. Tästä voidaan siis tehdä pieni laskelma eli kun huoneen koko on 12m2 niin sahanpurueristettä lattiasta löytyi yhteensä noin 4,5m3. Jätesäkeiksi muutettuna semmoiset 30 jätesäkillistä!
Kun purut oli vihdoin ja viimein saatu poistettua, oli aika ryhtyä rakentamaan uutta. Tässä kohdassa oli mehukannu KNAM:lta jo sen verran tyhjä että apuihin kutsuttiin ihan ammattilaisia työtahdin parantamiseksi (oikeasti apuvoimat tulivat hätiin jo siinä vaiheessa kun puruista olin lapioinut vasta puolet mutta tätä ei kerrota kenellekään). Oli aika asentaa lasivillat poistetun purun tilalle.
Leikkaa-sovita-asenna-leikki alkoi ja sujuikin ammattimiehiltä todella ripeästi. Muutama tunti aloituksesta olivat villat paikoillaan ja juoksujen päälle lattialevyjä tukemaan tulleet alalaudat ruuvattuna:
Päivän urakan päätti lattialevyjen (15mm paksu lattiakipsilevy muuten painaa kuin synti!) asennus.
Miehet pääsivät ansaitulle vapaalle ja paikalle ryntäsi pikkuveli asentamaan lattialämmitystä. Teimme 6mm kipsilevystä soiroja joiden väliin asensimme lattialämmityskaapelin kuumaliiman avulla. Tämän jälkeen tasoitin lattiatasoitteella soirojen välit tasaiseksi jotta toinen lattiakipsilevykerros pystyttäisiin helposti asentamaan päälle saneerauslaastilla. Kuvassa näkyy vasemmassa reunassa himmeästi tasoitettu soirotus jonka seassa on lattialämmitys. Työn alla on parhaillaan toisen lattialevykerroksen asennus saneerauslaastin avulla.
Tämän jälkeen lattian pohjatyöt olivatkin tehty ja meillä oli valmius aloittaa laatoitus. Laataksi valittiin 30cm*60cm ruskean sävyinen laatta joka on tarkoitettu virallisesti julkisiin tiloihin. Keston pitäisi siis olla taattu. Työmiehet kirosivatkin laattavalintaa, sillä sen kovuuden takia sitä oli vaikea katkaista ja työstää. Hajosipa leikissä yksi laattaleikkurikin. Laatat ladottiin tiililadonnalla, jotta ulkoasu olisi vähän elävämpi ja täytyy sanoa että hieno siitä tuli. Valitettavasti en ole vielä ottanut kuvaa valmiista, saumatusta lattiasta joten saatte tyytyä tähän työvaiheen kuvaan. Osassa 2 sitten parempaa kuvaa valmiista lattiasta.
Alunperin lattiapinta oli juoksuista 28mm korkeudessa mutta kaiken tämän jälkeen pinta nousi noin 60mm, nousua siis reilut 3 senttiä. Periaatteena kuitenkin olen pitänyt tässä remontissa nyt sitä, että kun kerran lähdetään isosti remontoimaan niin tehdään huolella ja hyvää laatua. Lattialämmitys on ihan ehdoton kivilaatan kaverina ja jotta kaikki mahdolliset joustot saadaan poistettua niin pohjatyöt on syytä tehdä huolella.
Kuvassa vielä profiilikuva lattian rakenteesta. Alimpana alalaudoitus näkyvillä siinä karvakasan kohdalla (10mm), alempi lattiakipsilevykerros (15mm), soirotus lattialämpöineen ja tasoituksineen (6mm), ylempi kipsilevykerros (15mm), saneerauslaasti (3-5mm) ja laatta (10mm).
Seuraavaksi sitten seinien kimppuun. Tarkoitus on lisäeristää ulkoseinät sisäpuolelta SPU Anselmi-levyillä ja laittaa kahteen muuhun seinään tavalliset kipsilevyt. Lisää raporttia siis tulossa.
Teidän,
KNAM
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Hiekkaa ja pölyä = hiekkapölyä
Ostimme vuodenvaihteessa uuden imurin. Koska olen tarkaneuronmies, laskeskelin hiljaa mielessäni erilaisia vaihtoehtoja, jotta siivouksen kokonaiskulut saataisiin mahdollisimman pieniksi. Joku saattaa pitää tällaisia laskelmia naurettavina, mutta luultavasti hän ei omistakaan yhtään afgaania.
Vuositasolla meillä kuluu noin 20-30 pölypussia. Veikkaisin että normaalitaloudessa korkeintaan neljäsosa tuosta. Viiden pöypussin paketti maksaa karkeasti noin 8 euroa. Pölypussikustannus meillä on ollut vuositasolla siis noin 40-60 euroa. Päädyimme kokeilemaan, miten pölypussiton imuri toimisi meidän perheessä ja samalla saamme myös imurin eliniän (meillä noin 2-4 vuotta) säästöä yhden imurin verran.
Nyt kokemuksia on siis muutaman kuukauden ajalta Voltan pussittomasta imurista ja täytyy sanoa että hyvin toimii. Tekniikaltaan Volta on käytännössä samanlainen kuin Electroluxin imurit, joten laadusta tämä ei ainakaan jää kiinni. Kaiken kaikkiaan olemme olleet tyytyväisiä ostokseen. Imuthoa löytyy kivasti ja pienimmät risut menevät jopa suuttimesta läpi roskasäiliöön. Meidän vaatimaton karvamäärä tosin tukkii syklonin säleikön melko tiheään, käytännössä säiliön joutuu pahimmillaan tyhjentämään 2-3 kertaa 60m2 imuroinnin aikana.
Säiliön tyhjentäminen tosin käy todella nopeasti, aikaa siihen ei tuhraudu kuin korkeintaan puoli minuuttia. Pikaisesti arvioiden noin kolme säiliön tyhjennystä vastaa yhtä pölypussillista.
Näin keväisin, samoin kuin syksyisin, imurointi kuuluu käytännössä perheemme päivittäisiin rutiineihin. Hiekkapölyn määrää ei pysty "maallikko" kuvittelemaan. Ja vaikka lattiat imuroi ja moppaa noin 5 kertaa viikossa, pölyä leijailee jokaiselle mahdolliselle tasolle hirvittävät määrät eli pölyjen pyyhkiminen on tehtävä näihin aikoihin käytännössä viikoittain.
Jaa että paljonko tähän kaikkeen siivoamiseen menee aikaa? Paljon. Tuntitolkulla viikkoa kohti.
Mutta säästyypä rahaa, kun ei ole tarvetta ostaa pölypusseja.
Onkohan kenellekään muulla afgaaninomistajalla ollenkaan samankaltaisia kokemuksia vai onko ne vain meidän koirat joiden karvoihin tarttuu kaikki naapuruston risut ja lehdet? Vainko meidän koirien karvoissa tulee joka päivä pölypilvi sisälle?
Teidän,
KNAM
Vuositasolla meillä kuluu noin 20-30 pölypussia. Veikkaisin että normaalitaloudessa korkeintaan neljäsosa tuosta. Viiden pöypussin paketti maksaa karkeasti noin 8 euroa. Pölypussikustannus meillä on ollut vuositasolla siis noin 40-60 euroa. Päädyimme kokeilemaan, miten pölypussiton imuri toimisi meidän perheessä ja samalla saamme myös imurin eliniän (meillä noin 2-4 vuotta) säästöä yhden imurin verran.
Nyt kokemuksia on siis muutaman kuukauden ajalta Voltan pussittomasta imurista ja täytyy sanoa että hyvin toimii. Tekniikaltaan Volta on käytännössä samanlainen kuin Electroluxin imurit, joten laadusta tämä ei ainakaan jää kiinni. Kaiken kaikkiaan olemme olleet tyytyväisiä ostokseen. Imuthoa löytyy kivasti ja pienimmät risut menevät jopa suuttimesta läpi roskasäiliöön. Meidän vaatimaton karvamäärä tosin tukkii syklonin säleikön melko tiheään, käytännössä säiliön joutuu pahimmillaan tyhjentämään 2-3 kertaa 60m2 imuroinnin aikana.
Säiliön tyhjentäminen tosin käy todella nopeasti, aikaa siihen ei tuhraudu kuin korkeintaan puoli minuuttia. Pikaisesti arvioiden noin kolme säiliön tyhjennystä vastaa yhtä pölypussillista.
Näin keväisin, samoin kuin syksyisin, imurointi kuuluu käytännössä perheemme päivittäisiin rutiineihin. Hiekkapölyn määrää ei pysty "maallikko" kuvittelemaan. Ja vaikka lattiat imuroi ja moppaa noin 5 kertaa viikossa, pölyä leijailee jokaiselle mahdolliselle tasolle hirvittävät määrät eli pölyjen pyyhkiminen on tehtävä näihin aikoihin käytännössä viikoittain.
Jaa että paljonko tähän kaikkeen siivoamiseen menee aikaa? Paljon. Tuntitolkulla viikkoa kohti.
Mutta säästyypä rahaa, kun ei ole tarvetta ostaa pölypusseja.
Onkohan kenellekään muulla afgaaninomistajalla ollenkaan samankaltaisia kokemuksia vai onko ne vain meidän koirat joiden karvoihin tarttuu kaikki naapuruston risut ja lehdet? Vainko meidän koirien karvoissa tulee joka päivä pölypilvi sisälle?
Teidän,
KNAM
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Tultiin, nähtiin, voitettiin
Joskus näinkin päin. Cheek, tuo maanmainio lahtelaislähtöinen rap-artisti, lauloi 2006 ilmestyneellä "Avaimet mun kiesiin" albumilla kappaleen "Tultiin, nähtiin, voitettiin".
Tänään kävi näin.
Vuosia sitten afgaanimme Albert voitti kaksi sertiä ja kolmatta haettiin kovasti, hartaasti ja pitkään. Valitettavasti Albertin aika lähteä tuli aiemmin kuin piti ja kolmas serti sekä sen myötä tuleva valioituminen jäi haaveeksi.
Sen sijaan Jappin kanssa onnistuttiin, mutta sen kolmannen sertin saamiseen taisi mennä joku 1,5 vuotta.
Kolmas kerta olikin sitten Eroksen kohdalla. Eros tuli meille syksyllä 2008 ja tarkoituksena oli saada hänelle serti talvinäyttelykauden aikana. No eihän se sitten onnistunut ennen kuin elokuun 2009 lopussa. Eros kun oli jo monen maan valio niin yksi serti Suomesta riitti valioimaan koiran. Tämä tosiaan sitten onnistui Tervakoskella elokuun lopussa 2009, kun kokeiltiin handlerina jotain uutta.
Tämän viime kesän päätteeksi olleen näyttelyn jälkeen päätimme koko perheen voimin pitää vähän taukoa näyttelyistä. Sen verran intensiivisesti oltiin kehiä kierretty, ympäri Suomea, Ruotsia ja Baltiaa, että oli tauon paikka. Lisäksi olimme käyttäneet muutaman sertin metsästykseen tuhansia euroja jo rahaakin.
Kunnes vuoden alussa meille tuli monen mutkan ja vaiheen jälkeen Dana (Golddragon Black Buttefly). Vaimo lupasi kasvattajalle, että vie Danaa sen meilläoloaikana muutamaan näyttelyyn. Ensimmäinen näistä oli tänään Kaarinassa ja suorilta se serti sekä VSP (vastakkaisen sukupuolen paras). Hups.
Tultiin, nähtiin, voitettiin.
Nyt meillä on sitten kahden viimeisen näyttelyn saldona seuraavaa:
- 2 * SERT
- 2 * FIN Mva
- CACIB
- ROP
- VSP
- RYP-4 (FCI-10 ryhmän 4. paras koira)
Ja koska Danasta tuli nyt siis Suomen muotovalio, niin taidamme pitää taas vähintään puoli vuotta taukoa näyttelyistä.
Tai sitten ei.
Tänään kävi näin.
Vuosia sitten afgaanimme Albert voitti kaksi sertiä ja kolmatta haettiin kovasti, hartaasti ja pitkään. Valitettavasti Albertin aika lähteä tuli aiemmin kuin piti ja kolmas serti sekä sen myötä tuleva valioituminen jäi haaveeksi.
Sen sijaan Jappin kanssa onnistuttiin, mutta sen kolmannen sertin saamiseen taisi mennä joku 1,5 vuotta.
Kolmas kerta olikin sitten Eroksen kohdalla. Eros tuli meille syksyllä 2008 ja tarkoituksena oli saada hänelle serti talvinäyttelykauden aikana. No eihän se sitten onnistunut ennen kuin elokuun 2009 lopussa. Eros kun oli jo monen maan valio niin yksi serti Suomesta riitti valioimaan koiran. Tämä tosiaan sitten onnistui Tervakoskella elokuun lopussa 2009, kun kokeiltiin handlerina jotain uutta.
Tämän viime kesän päätteeksi olleen näyttelyn jälkeen päätimme koko perheen voimin pitää vähän taukoa näyttelyistä. Sen verran intensiivisesti oltiin kehiä kierretty, ympäri Suomea, Ruotsia ja Baltiaa, että oli tauon paikka. Lisäksi olimme käyttäneet muutaman sertin metsästykseen tuhansia euroja jo rahaakin.
Kunnes vuoden alussa meille tuli monen mutkan ja vaiheen jälkeen Dana (Golddragon Black Buttefly). Vaimo lupasi kasvattajalle, että vie Danaa sen meilläoloaikana muutamaan näyttelyyn. Ensimmäinen näistä oli tänään Kaarinassa ja suorilta se serti sekä VSP (vastakkaisen sukupuolen paras). Hups.
Tultiin, nähtiin, voitettiin.
Nyt meillä on sitten kahden viimeisen näyttelyn saldona seuraavaa:
- 2 * SERT
- 2 * FIN Mva
- CACIB
- ROP
- VSP
- RYP-4 (FCI-10 ryhmän 4. paras koira)
Ja koska Danasta tuli nyt siis Suomen muotovalio, niin taidamme pitää taas vähintään puoli vuotta taukoa näyttelyistä.
Tai sitten ei.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
-1
Lauantaina Börje pääsi uuteen, omaan kotiinsa. Hyvään kotiin pääsikin. Kotimatka oli kuulemma mennyt mukavasti ja sopeutuminen uusiin ympyröihin alkoi reippaalta nuorelta mieheltä oikein hyvin.
Mutta monta on vielä lähtemättä, syystä jos toisesta. Lähipäivinä pitäisi seuraavan sankarin lähteä maailmalle ja muut seuraavat perässä, mutta vielä ei tunnu siltä, että yksikään pentu olisi minnekään mennyt.
Viikonloppuna vietettiin melko paljon laatuaikaa pentujen kanssa. Harjoiteltiin hihnassa kävelyä, kirmailtiin pitkin koira-aitausta, pissailtiin pitkin olohuonetta ja sosialisoiduttiin muun lauman kanssa. Vanhukset tosin vähän karsastavat tuota nuorta intoa ja pyrkivät linnoittautumaan johonkin rauhalliseen nurkkaukseen.
Menoa ja meninkiä siis riittää edelleen.
Lauantaina avataan sitten tämäkin näyttelyvuosi kun vaimo suunnistaa Kaarinaan. Eilen suunnittelin ääneen tulevan viikonlopun touhuja tyttöjen kanssa kunnes vaimo yhdellä lauseella täytti koko tulevan viikolopun.
"Pentuja täytyy totuttaa hihnoihin."
PS. KNAM nyt myös Twitterissä: http://twitter.com/Laskos
Mutta monta on vielä lähtemättä, syystä jos toisesta. Lähipäivinä pitäisi seuraavan sankarin lähteä maailmalle ja muut seuraavat perässä, mutta vielä ei tunnu siltä, että yksikään pentu olisi minnekään mennyt.
Viikonloppuna vietettiin melko paljon laatuaikaa pentujen kanssa. Harjoiteltiin hihnassa kävelyä, kirmailtiin pitkin koira-aitausta, pissailtiin pitkin olohuonetta ja sosialisoiduttiin muun lauman kanssa. Vanhukset tosin vähän karsastavat tuota nuorta intoa ja pyrkivät linnoittautumaan johonkin rauhalliseen nurkkaukseen.
Menoa ja meninkiä siis riittää edelleen.
Lauantaina avataan sitten tämäkin näyttelyvuosi kun vaimo suunnistaa Kaarinaan. Eilen suunnittelin ääneen tulevan viikonlopun touhuja tyttöjen kanssa kunnes vaimo yhdellä lauseella täytti koko tulevan viikolopun.
"Pentuja täytyy totuttaa hihnoihin."
PS. KNAM nyt myös Twitterissä: http://twitter.com/Laskos
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Kameran takaa / Behind the camera
Viikonlopun ohjelmaan kuului videokuvan ottamista muutamista pennuista, jotka ovat maailmalle lähdössä. Luonnollisesti koska kyseisen kuvauksen kohteena oli pennut, tuli otettua jokunen minuutti myös turhaa pätkää. Videoita peratessani totesin, että on myös hyvä näyttää teille, rakkaat lukijat, mitä kaikkea minuutin, parin videonpätkä vaatii.
The program of the weekend included video shooting of some puppies that are leaving us sooner or later. Since the target was puppied, the result included several minutes of extra, unnescessary video feed. While editing those final videos I got an idea to show all to you, my dear readers, what is needed for minute or two final video.
Lopulliset videot tulevat luultavasti näkyviin tänne.
Final videos will be most likely available here.
Teidän/Yours,
KNAM
The program of the weekend included video shooting of some puppies that are leaving us sooner or later. Since the target was puppied, the result included several minutes of extra, unnescessary video feed. While editing those final videos I got an idea to show all to you, my dear readers, what is needed for minute or two final video.
Lopulliset videot tulevat luultavasti näkyviin tänne.
Final videos will be most likely available here.
Teidän/Yours,
KNAM
maanantai 1. helmikuuta 2010
Vanhempien vapaailta
Kun vanhemmat haluavat päästä syömään rauhaisan ravintolaillallisen, kuuluu järjestelyihin yleensä lastenhoitopaikan järjestäminen. Tämä on meillä yleensä se vaivoista pienin, puhelinsoitto riittää.
Jotta saimme olla muutaman tunnin kaksin rauhassa ravintolassa, se vaati seuraavat asiat:
- järjestä lastenhoito
- varaa pöytä ravintolasta
- vie lapset hoitoon
- ruoki pennut
- ulkoiluta pennut
- ulkoiluta koirat
- ruoki koirat
- siivoa & moppaa pentuhuone
- laita uudet paperit pentuhuoneen lattialle
- anna vaimolle 2 tuntia aikaa "käydä suihkussa"
- käy itse suihkussa (3 minuuttia)
Ja menoksi!
PS. Hyvää 7-vuotishääpäivää, rakas vaimoni! Ihanaa on ollut tähän saakka, kiitos kaikesta! Puss & kram!
Jotta saimme olla muutaman tunnin kaksin rauhassa ravintolassa, se vaati seuraavat asiat:
- järjestä lastenhoito
- varaa pöytä ravintolasta
- vie lapset hoitoon
- ruoki pennut
- ulkoiluta pennut
- ulkoiluta koirat
- ruoki koirat
- siivoa & moppaa pentuhuone
- laita uudet paperit pentuhuoneen lattialle
- anna vaimolle 2 tuntia aikaa "käydä suihkussa"
- käy itse suihkussa (3 minuuttia)
Ja menoksi!
PS. Hyvää 7-vuotishääpäivää, rakas vaimoni! Ihanaa on ollut tähän saakka, kiitos kaikesta! Puss & kram!
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Styroksi
Styroksia eli polystyreeniä eli EPS:ä (Expanded PolyStyrene) on jokaiselle tunnettu materiaali. Sen käyttökohteita ovat mm. pakkaustuet, kertakäyttöastiat, erilaiset säilytyskotelot ja monet muut käyttökohteet. Polystyreenivaahtoa voidaan valmistaa eri lujuuksina kulloisenkin käyttötarkoituksen mukaan.
Ostimme jokunen viikko sitten metallirunkoisen parisängyksi levittyvän vierasvuoteen. Tosin vieraat sitä tuskin ikinä tulevat käyttämään, sillä afgaanit ovat sen jo vallanneet. Tämä laitos oli pakattu noin 2 metriä korkeaan, metrin leveään ja 10 senttiä paksuun pahvilaatikkoon. Styroksia oli käytetty tukina, jotteivät eri osat kolahtelisi vasten toisiaan, kuten helposti esimerkiksi kuljetuksen yhteydessä voisi käydä.
Kasasimme sängyn onnistuneesti (oletusaika 30 minuuttia, toteuma 1,5h vaikkei mitään onglemia sinällään ollut) makuuhuoneeseemme ja sijoitimme pakkausmateriaalit vaatehuoneen puolelle odottamaan seuraavaa kaatopaikkakuormaa. Omakotiasujana kun ei roskalaatikkoa oikein voi täyttää isolla läjällä styroksia sillä roskis täyttyy jo ihan arkiroskista melko tehokkaasti. Siksi teemmekin kerran, pari vuodessa peräkärrykuorman kaatopaikalle vietäväksi.
Kului muutama viikko ja rakkaat tyttäremme olivat leikkimässä yläkerrassa, jossa sijaitsee meidän makuuhuone, tyttöjen huone ja vaatehuone. Jonkin ajan kuluttua tytöt tulivat alakertaan hiuksissa pieniä styroksipalloja. Olivat löytäneet styroksit, joita oli ollut kiva rikkoa. Vaatehuoneessa oli siis kohtuullinen määrä styroksia lattialla.
Tytöt toruttiin aiheeseen kuuluvasti ja vannotettiin ettei vaatehuoneeseen ole enää mitään asiaa.
Muutama päivä myöhemmin saimme vieraita. Näinä päivinä ovemme käy siihen malliin, että saranoita saa rasvata ihan tosissaan, mutta oikein hyvä niin. Kaikki ovat tervetulleita ja ovemme ovat aina avoinna!
Vieraaksemme pentuja katsomaan tulikin tuttu perhe, joilla on pikkuisen vanhempi tyttö kuin meidän lapsemme ovat. Meidän lasten piti sitten tietty esitellä ihan kaikkea mahdollista "isolle tytölle". Myös styroksin rikkomista.
Vieraileva tyttö tuli nätisti jonkin ajan kuluttua alakertaan kertomaan KNAM:lle että tytöt tekevät nyt jotain sellaista mitä ei luultavasti saisi tehdä. Lähdin paikalle katsomaan ja todellakin jotain kiellettyä tapahtui. Tytöt paiskoivat styrokseja toistensa päähän ja juoksivat ympäri yläkertaa. Lopputuloksena styroksipalloja ainakin seuraavissa paikoissa: pitkin lattioita, seinillä, peitoissa, lakanoissa, tyynyissä, kaapeissa, vaatteissa, kaappien ovissa, lehtien päällä, leluissa, kirjoissa ja niin edelleen.
Ainoa positiivinen puoli tässä oli se, että koirat säästyivät styroksilta koska eivät pahemmin meillä yläkerrassa aikaansa vietä.
Tarinan opetus? Emmää tiä...
Ostimme jokunen viikko sitten metallirunkoisen parisängyksi levittyvän vierasvuoteen. Tosin vieraat sitä tuskin ikinä tulevat käyttämään, sillä afgaanit ovat sen jo vallanneet. Tämä laitos oli pakattu noin 2 metriä korkeaan, metrin leveään ja 10 senttiä paksuun pahvilaatikkoon. Styroksia oli käytetty tukina, jotteivät eri osat kolahtelisi vasten toisiaan, kuten helposti esimerkiksi kuljetuksen yhteydessä voisi käydä.
Kasasimme sängyn onnistuneesti (oletusaika 30 minuuttia, toteuma 1,5h vaikkei mitään onglemia sinällään ollut) makuuhuoneeseemme ja sijoitimme pakkausmateriaalit vaatehuoneen puolelle odottamaan seuraavaa kaatopaikkakuormaa. Omakotiasujana kun ei roskalaatikkoa oikein voi täyttää isolla läjällä styroksia sillä roskis täyttyy jo ihan arkiroskista melko tehokkaasti. Siksi teemmekin kerran, pari vuodessa peräkärrykuorman kaatopaikalle vietäväksi.
Kului muutama viikko ja rakkaat tyttäremme olivat leikkimässä yläkerrassa, jossa sijaitsee meidän makuuhuone, tyttöjen huone ja vaatehuone. Jonkin ajan kuluttua tytöt tulivat alakertaan hiuksissa pieniä styroksipalloja. Olivat löytäneet styroksit, joita oli ollut kiva rikkoa. Vaatehuoneessa oli siis kohtuullinen määrä styroksia lattialla.
Tytöt toruttiin aiheeseen kuuluvasti ja vannotettiin ettei vaatehuoneeseen ole enää mitään asiaa.
Muutama päivä myöhemmin saimme vieraita. Näinä päivinä ovemme käy siihen malliin, että saranoita saa rasvata ihan tosissaan, mutta oikein hyvä niin. Kaikki ovat tervetulleita ja ovemme ovat aina avoinna!
Vieraaksemme pentuja katsomaan tulikin tuttu perhe, joilla on pikkuisen vanhempi tyttö kuin meidän lapsemme ovat. Meidän lasten piti sitten tietty esitellä ihan kaikkea mahdollista "isolle tytölle". Myös styroksin rikkomista.
Vieraileva tyttö tuli nätisti jonkin ajan kuluttua alakertaan kertomaan KNAM:lle että tytöt tekevät nyt jotain sellaista mitä ei luultavasti saisi tehdä. Lähdin paikalle katsomaan ja todellakin jotain kiellettyä tapahtui. Tytöt paiskoivat styrokseja toistensa päähän ja juoksivat ympäri yläkertaa. Lopputuloksena styroksipalloja ainakin seuraavissa paikoissa: pitkin lattioita, seinillä, peitoissa, lakanoissa, tyynyissä, kaapeissa, vaatteissa, kaappien ovissa, lehtien päällä, leluissa, kirjoissa ja niin edelleen.
Ainoa positiivinen puoli tässä oli se, että koirat säästyivät styroksilta koska eivät pahemmin meillä yläkerrassa aikaansa vietä.
Tarinan opetus? Emmää tiä...
tiistai 19. tammikuuta 2010
Kakaroita maailmalle
Taloutemme koiramäärä on kääntynyt dramaattiseen laskuun, tosin vielä se ei tunnu esimerkiksi siivouksen määrässä.
Ensimmäisen pennuista lähti uuteen kotiin lauantaina Molly-mammansa mukana. Ja pikkulinnut ovat laulaneet, että elämä on uudessa kodissa lähtenyt käyntiin enemmän kuin hyvin. Mikäs sen mukavampaa ja mikäs ihme se nyt sitten toisaalta onkaan!
Tällä viikolla pitäisi määrän vielä pienentyä ja lisää on luvassa lähiviikkoina. Vielä kun lopuillekin pennuille saataisiin koti löydettyä niin alkaisi elämä palailemaan pikku hiljaa normaaliuomiinsa, siksi rankkaa tämä pentuaika kuitenkin myös meille ihmisille on.
Viime päivinä pennut ovat päässeet entistä enemmän juoksemaan sekä ulkona että pitkin pirttiä. Ja se vauhdin määrä on aivan uskomaton! Eteinen on selvästi lempipaikka, kun pituutta on reilut 5 metriä niin siinä ehtii kakarat kelaamaan jo melkoisen vauhdin. Ongelmia tosin tulee vielä kun pitäisi tehdä 90 asteen käännös vasempaan kohti keittiötä. Kurvi on selvästi vielä vauhtiin nähden liian tiukka ja keittiön kaapista joudutaan vähän hakemaan nojaa.
Kierros päättyy yleensä keittiön pöydän alle, tarkemmin sanottuna tuolien väleihin. Sinne ei aikuiskoirat mahdu joten jos niitä on mukana juoksukierroksella ollut, niin turvapaikka pitää huolen siitä, että saavat kakaratkin hetken hengähtää.
Uusi kierros alkaakin sitten kyyrystä tuolien alta, loivalla kurvilla olohuoneen kautta kohti eteisen suoraa.
Ja sama 100 kertaa toistaen.
Ensimmäisen pennuista lähti uuteen kotiin lauantaina Molly-mammansa mukana. Ja pikkulinnut ovat laulaneet, että elämä on uudessa kodissa lähtenyt käyntiin enemmän kuin hyvin. Mikäs sen mukavampaa ja mikäs ihme se nyt sitten toisaalta onkaan!
Tällä viikolla pitäisi määrän vielä pienentyä ja lisää on luvassa lähiviikkoina. Vielä kun lopuillekin pennuille saataisiin koti löydettyä niin alkaisi elämä palailemaan pikku hiljaa normaaliuomiinsa, siksi rankkaa tämä pentuaika kuitenkin myös meille ihmisille on.
Viime päivinä pennut ovat päässeet entistä enemmän juoksemaan sekä ulkona että pitkin pirttiä. Ja se vauhdin määrä on aivan uskomaton! Eteinen on selvästi lempipaikka, kun pituutta on reilut 5 metriä niin siinä ehtii kakarat kelaamaan jo melkoisen vauhdin. Ongelmia tosin tulee vielä kun pitäisi tehdä 90 asteen käännös vasempaan kohti keittiötä. Kurvi on selvästi vielä vauhtiin nähden liian tiukka ja keittiön kaapista joudutaan vähän hakemaan nojaa.
Kierros päättyy yleensä keittiön pöydän alle, tarkemmin sanottuna tuolien väleihin. Sinne ei aikuiskoirat mahdu joten jos niitä on mukana juoksukierroksella ollut, niin turvapaikka pitää huolen siitä, että saavat kakaratkin hetken hengähtää.
Uusi kierros alkaakin sitten kyyrystä tuolien alta, loivalla kurvilla olohuoneen kautta kohti eteisen suoraa.
Ja sama 100 kertaa toistaen.
perjantai 8. tammikuuta 2010
Lunta ja pakkasta
Kirjoita vaikka sana päivässä mutta älä änkytä. Tätä olen nyt noudattanut koko viikon, sillä tämä uuden tekstin kirjoitussivu on ollut auki koneellani jo koko viikon.
Eli palataanpa metaaniklatraateista hetkeksi taas koiramaailmaan.
Noin viikko sitten oli ensimmäinen kerta, kun muutamat pennuista pääsivät vähän ulkoilmaa haistelemaan. Pakkasta kohtuulliset -22C ja maa valkoisena.
Pikku kuonon pää varovasti ulos ovesta, sisäänhengitys kirpeää pakkasilmaa. Säikähdys. Perääntyminen. Ja sama uudestaan.
Pienellä rohkaisulla kakarat kuitenkin lähtivät tutustumaan lumeen ja kylmään. Huomattuaan ettei se kylmyys ainakaan kuolemaksi ollut alkoi pienet juoksukarkelot lumella. Vauhtia oli, paljon.
Muutaman minuutin jälkeen oli ovella jo jonoa, kun kaikki ulos päässeet halusivat sisään lämpimään. Mutta kivaa oli!
Tuon jälkeen on pentue päässyt pienissä erissä, erityisesti pakkasen jo vähän helpotettua, ulkoilemaan ja tutustumaan ulkomaailmaan.
Ei ollut kuitenkaan ruoho vihreämpää aidan toisella puolella - eikä lumi.
Eli palataanpa metaaniklatraateista hetkeksi taas koiramaailmaan.
Noin viikko sitten oli ensimmäinen kerta, kun muutamat pennuista pääsivät vähän ulkoilmaa haistelemaan. Pakkasta kohtuulliset -22C ja maa valkoisena.
Pikku kuonon pää varovasti ulos ovesta, sisäänhengitys kirpeää pakkasilmaa. Säikähdys. Perääntyminen. Ja sama uudestaan.
Pienellä rohkaisulla kakarat kuitenkin lähtivät tutustumaan lumeen ja kylmään. Huomattuaan ettei se kylmyys ainakaan kuolemaksi ollut alkoi pienet juoksukarkelot lumella. Vauhtia oli, paljon.
Muutaman minuutin jälkeen oli ovella jo jonoa, kun kaikki ulos päässeet halusivat sisään lämpimään. Mutta kivaa oli!
Tuon jälkeen on pentue päässyt pienissä erissä, erityisesti pakkasen jo vähän helpotettua, ulkoilemaan ja tutustumaan ulkomaailmaan.
Ei ollut kuitenkaan ruoho vihreämpää aidan toisella puolella - eikä lumi.
torstai 7. tammikuuta 2010
Metaani
Metaani on erittäin voimakas kasvihuonekaasu, jota on varastoitunut miljoonien vuosien aikana sekä maaperään että merenpohjaan huomattavia määriä. Merenpohjaan varastoitunut metaani on pysynyt siellä jään sisällä sitoutuneena pitkään, mutta meriveden lämmetessä nuo metaanijäät, metaaniklatraatit, ovat alkaneet sulamaan. Näin merenpohjaan sitoutunut metaani vapautuu ilmakehään ja kiihdyttää lämpenemistä joka taas aiheuttaa meriveden lämpenemistä entisestään ja taas lisää uusien klatraattien sulamista. Kierre on syntymässä. Kierre, josta ei ole paluuta. Ja nyt ei puhuta vuosisadoista, eikä edes vuosikymmenistä. Nyt puhutaan siitä mitä tapahtuu nyt ja muutaman seuraavan vuoden aikana. Lisää voi lukea täältä.
Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki on kirjoittanut aiheesta sekä fiktiivisesti että tieteellisesti runsaasti. Hänen ajatuksensa, ennustuksensa ja pohdintansa näyttävät nyt vahvasti osuvan kohdilleen.
Monesti kasvihuoneilmiötä ajatellaan Suomen kannalta vain positiivisessa mielessä, ilman lämpötila nousee ja saadaan viljeltyä täällä runsaampia satoja ja niin edelleen. Varsinkin tänä talvena ilmaston lämpeneminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta.
Ilmaston lämpeneminen voi tuoda tullessaan kuitenkin ihan jotain muuta kuin lauhkean Välimeren ilmaston Suomeen. Golf-virran tyrehtyessä meren lämpötilojen ja suolapitoisuuksien muuttuessa (mereen vapautuu runsaasti makeaa vettä Grönlannin alkaessa sulamaan ihan todenteolla) Suomeen oletettavasti tulee alkuksi todella kylmä (kuten nyt!). Golf-virta lakkaa pumppaamasta lämmintä ilmaa tänne ja sen jälkeen palellaankin ihan tosissaan (vrt. lämpötilat samoilla leveysasteilla Siperiassa tai Kanadassa).
Seuraavassa vaiheessa se lämpeneminen luultavasti kyllä sitten tännekin saakka pääsee, mutta kyse ei ole välttämättä kovin leudosta ja leppeästä ilmastosta, vaan autiomaan kuumuuteen verrattavissa olevista olosuhteista.
Maailmanlaajuisesti ajatellen, lämpeneminen aiheuttaa dramaattisia tilanteita. Merkittävä osa maapallon viljelyalasta muuttuu viljelykelvottomaksi. Nälänhätä uhkaa miljardeja ihmisiä, ruoka yksinkertaisesti loppuu muiltakin kuin Afrikan nälkää näkeviltä. Eroosio ja kuumuus tuhoavat kokonaisia kansoja ja kulttuureita. Eläimistä ja eläinlajeista puhumattakaan.
Tätäkö haluamme? Lienee aika toimia. Ihan meidän kaikkien.
Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki on kirjoittanut aiheesta sekä fiktiivisesti että tieteellisesti runsaasti. Hänen ajatuksensa, ennustuksensa ja pohdintansa näyttävät nyt vahvasti osuvan kohdilleen.
Monesti kasvihuoneilmiötä ajatellaan Suomen kannalta vain positiivisessa mielessä, ilman lämpötila nousee ja saadaan viljeltyä täällä runsaampia satoja ja niin edelleen. Varsinkin tänä talvena ilmaston lämpeneminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta.
Ilmaston lämpeneminen voi tuoda tullessaan kuitenkin ihan jotain muuta kuin lauhkean Välimeren ilmaston Suomeen. Golf-virran tyrehtyessä meren lämpötilojen ja suolapitoisuuksien muuttuessa (mereen vapautuu runsaasti makeaa vettä Grönlannin alkaessa sulamaan ihan todenteolla) Suomeen oletettavasti tulee alkuksi todella kylmä (kuten nyt!). Golf-virta lakkaa pumppaamasta lämmintä ilmaa tänne ja sen jälkeen palellaankin ihan tosissaan (vrt. lämpötilat samoilla leveysasteilla Siperiassa tai Kanadassa).
Seuraavassa vaiheessa se lämpeneminen luultavasti kyllä sitten tännekin saakka pääsee, mutta kyse ei ole välttämättä kovin leudosta ja leppeästä ilmastosta, vaan autiomaan kuumuuteen verrattavissa olevista olosuhteista.
Maailmanlaajuisesti ajatellen, lämpeneminen aiheuttaa dramaattisia tilanteita. Merkittävä osa maapallon viljelyalasta muuttuu viljelykelvottomaksi. Nälänhätä uhkaa miljardeja ihmisiä, ruoka yksinkertaisesti loppuu muiltakin kuin Afrikan nälkää näkeviltä. Eroosio ja kuumuus tuhoavat kokonaisia kansoja ja kulttuureita. Eläimistä ja eläinlajeista puhumattakaan.
Tätäkö haluamme? Lienee aika toimia. Ihan meidän kaikkien.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)