Joulun syömisistä

Noin 10 vuotta sitten olimme valmistautumassa jouluun. Muutama kaverimme oli tulossa meille viettämään aattoa ja he olivat tuoneet töistään lahjaksi saadut kinkun ja kalkkunan joulupöydän antimiksi. Kinkulla oli kokoa lähes 10 kiloa eikä se meinannut mahtua edes uuniin.

Joulukinkku - ilman erityiskäsittelyä

Vaimo oli edellisen yön kinkkua paistanut ja aattopäivän aikana kinkku oli saanut sinappihuntunsa ja odotti nälkäisiä suita takapihalla jäähtymässä. Ruokailuun oli aikaa enää muutamia minuutteja.

Vaimo oli todellakin laittanut parasta pöytään tekemällä itse laatikot alusta loppuun, valvomalla edellisen yön kinkun parissa ja hoitamalla pöydän koreaksi myös kaikkien muiden ruokien osalta. Joulu oli todellakin valmis alkamaan.

Koirat oli lenkitetty aamulla, mutta vaimo ajatteli helpottavansa koirien oloa vielä ennen ruokailua, jottei sitten heti täydellä mahalla niitä täytyisi lähteä ulkoiluttamaan. Takapihan ovi auki ja koirat kirmaamaan tuoreelle lumelle aidatulle pihalle.

Viimeiset tavarat pöytään, lautaset paikoilleen, juomat laseihin. Snapsilasit saivat kuulaan täytteensä suoraan pakastimesta.

Takapihan ovi auki ja koirat sisälle kohti koirahuonetta.

- Noniin, sisälle sitten! kaikui kuuroille korville.

Pimeys oli jo vallannut lyhyen päivän jäljiltä takapihan eikä koiria näkynyt ollenkaan. Kunnes vaimo laski katseensa alas. Se kinkku!

Koirat olivat aloittaneet joulunsa muutaman minuutin ennen isäntäväkeä ja kinkun väkevä sinappihuntu ei heitä haitannut. Terävien kulmahampaiden aikaansaamat kolot olivat kinkussa melko näyttävän näköisiä.

Koirat pannoista sisälle ja koirahuoneeseen eikä muuta kuin vahinkokatselmukseen. Onneksi oli 10 kilon kinkku. Pari osumaa oli kinkku ehtinyt saamaan, muttei sentään merkittäviä menetyksiä koettu. Vähän kun veitsellä leikkasi kaluttuja kohtia, niin syötävää jäi onneksi ihmisillekin.

Minäkö muka sinun kinkkusi söisin? Enhän toki...!

Tarinan opetus? Kinkku kannattaa jäähdyttää eri tilassa kuin afgaanivinttikoira ulkoiluttaa.

Maukasta joulua sekä kaksi- että nelijalkaisille toivottaa teidän

KNAM

Pukemisesta

Talven tuloa odotellessa on syytä muistuttaa oikean pukeutumisen tärkeydestä. Kerrospukeutuminen - ja silleen. Tällä tekstillä tosin ei ole mitään tekemistä talvi- tai kerrospukeutumisen kanssa. Vaan kuten otsikko sanoo, kyse on pukemisesta. No ehkä vähän myös pukeutumisesta.

Ennen koiranäyttelyä vaimo pesee ja föönaa kaikki koirat huolellisesti. Tämä tapahtuu yleensä näyttelyä edeltävän päivän iltapäivänä tai iltana. Luonnollisesti tämän jälkeen koirien täytyy vielä päästä ainakin jonkinlaiselle iltalenkille. Tämä johtaakin siihen, että erityisesti syksyllä, talvella, sadeilmalla, keväällä, kesällä, sumussa, jäätävässä tihkussa tai kuivalla ilmalla koirat täytyy pukea huolellisesti jottei monen tunnin työ mene hukkaan kun koira palaa lenkiltä täynnä risuja, lehtiä, hiekkaa tai märkänä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koirille puetaan joko kurarukkaset tai erityiset säärystimet suojaamaan kostealta ja estämään roskien tarttumista karvoihin. Ja jos tiedossa on 2-päiväinen näyttely, niin niitä suojia saa pukea melko monta kertaa. Kas näin.

Eli illalla puetaan kolmelle koiralle jokaiseen tassuun suojat. 12 tassua. 12 suojaa.

Aamulla ennen näyttelyyn lähtöä sama juttu. 12 tassua. 12 suojaa.

Näyttelypaikalla sama juttu. 12 tassua. 12 suojaa.

Näyttelyn jälkeen uudelleen. 12 tassua. 12 suojaa.

Illalla ennen iltalenkkiä. 12 tassua. 12 suojaa.

Aamulla aamulenkkiä varten. 12 tassua. 12 suojaa.

Ja mahdollisesti vielä kerran näyttelypaikalla. 12 tassua. 12 suojaa.

Tajusitte idean? Yhteensä siis 84 pukemista!

Olen tullut siihen tulokseen, että tähän täytyy olla helpompikin konsti. Hetken pohdittuani tulinkin seuraavaan tulokseen. Hommaan ennen seuraavaa näyttelyä rullan pakkausmuovia semmoisessa kätevässä käärintäkahvassa.

Kalvot paikoilleen ja kohti metsää! (c) Packlink

Tuolla kun rullaa koirien tassut aina ennen ulosmenoa niin aikaa säästyy merkittävästi eikä koirakaan kärsi seistessään epäluonnollisessa asennossa odottamassa, kun isäntäväki saa karvat sullottua sinne suojien sisään. Ja kuinka helppoa ja nopeaa onkaan suojauksen purkaminen, vain pieni viilto saksilla tai puukolla ja suojat ovat poissa! Ei ehkä ekologista, mutta ah niin kätevää.

Tämänkin ilmaisen Pirkka-niksin teille tarjosin nöyrimmin

KNAM

Eräskin reissu

Lokakuun alku tuli kalenterissa eteen vääjäämättä. Edessä oli pitkään suunniteltu reissu Italiaan Garda-järven rannalle. Töistä oli pitänyt ottaa matkaa varten oikein päivän verran lomaa, sillä vajaan 700 kilometrin automatkaa ei viitsinyt ihan yötä vasten ryhtyä ajamaan.

Kartalla ajomatka näytti kohtuullisen pitkältä, mutta leppoisalta. Tuosta noin parisataa kilometriä Sveitsin rajalle, Sveitsin läpi ei ole kuin muutaman sata kilometriä ja sitten ollaankin jo Italiassa jota pitkin ei tarvitse ajaa kuin parin tunnin pikku huitaisu.

Pikku päivämatka - kartalla.

No, aina kaikki ei mene kuin Google Mapsissa.

Ensimmäiset 300 kilometriä sujui ihan mukavasti, joskin lähes heti lähdön jälkeen pidetty pakollinen lounastauko hidasti vähän etenemistä. Kotoa lähdettäessä navigaattori (joka muuten ohjeisti moitteettomasti koko matkan!) ilmoitti saapumisajaksemme 18.36 eli aikas tarkkaan 6 tuntia 15 minuttia lähdöstä. Laskin mielessäni siihen heti tunnin lisää taukojen takia ja vähän vielä siihenkin päälle koska kuitenkaan koko matkaa ei pysty ylärajoilla ajamaan. Kahdeksaksi oli kuitenkin tarkoitus perille päästä.

Sveitsissä alkoi autoradion sekä RDS että TMC toiminto sylkeä korville ja ruudulle tietoa tunneleilla olevista parin kilometrin jonoista. Pari kilometriä ei kuullostanut pahalta, kun olemme Saksassa tottuneet kuulemaan jopa yli 20 kilometrin totaaliruuhkista joista ei alle parin tunnin selviä. Pari kilometriä ei siis tuntuisi missään.

Edessä oli maailman kolmanneksi pisin ajoneuvotunneli eli Gotthardin maantietunneli, pituutta pikkuisen alle 17 kilometriä. Kaistoja kaksi, välissä kaistaviivat. Ja pään päällä muutama kilometri kiveä.

Tunneli edessä!
Kuva (c) Hellmaster ru

Jonon pää koitti reilusti ennen tunnelia ja mateli etanan vauhdilla. Lopulta noin tunnin odoteltuamme oli meidän vuoromme sukeltaa maan alle.

Jännitti selvästi muitakin autoilijoita, sillä sallittua 80km/h ei jonossa ajettu vaan nopeus pysytteli siellä 60km/h:n tuntumassa ja ohitukset olivat luonnollisesti kiellettyjä. Suunnilleen tunnelin puolessa välissä silmät osuivat auton ulkolämpömittariin. Ennen tunneliin menoa lämpöä oli ulkona ollut noin 20 astetta, kesän viimeiset lämmöt olivat ilmoilla ja ilta jo alkanut vähän viilentyä. Tunnelin sisällä näky oli kuitenkin mittarissa vähän erilainen: 35C!

Maalämpöä, sano. Aurinkolaseille ei ollut käyttöä maan alla.

Läpi päästiin ja matka jatkui alamäkeä Italiaa kohti vielä tovin verran. Italian puolelle päästyämme ilta oli jo hämärtynyt ja kello lähenteli seitsemää. Matkaa oli jäljellä vielä sen verran paljon, että nyt jo oli selvää ettei ennen yhdeksää oltaisi perillä. Oman lisämausteensa tuleviin kilometreihin toi massiiviset tietyöt, joita oli käytännössä koko matka Sveitsin rajalta Milanoon saakka. Tiemaksuja perittiin luonnollisesti silti.

Oma lukunsa oli ajaa keskellä tietöitä pimeällä autostradalla milanolaisen työmatkaliikenteen seassa. Kaikilla oli luonnollisesti kiire kotiin viikonlopunviettoon. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti vielä vähän Milanon ohikin, mutta viimeiset 100 kilometriä menivät ja melko mukavasti ja vähän rauhallisemmin.

Perille päästiin, kello oli 21.45. Takana 672 kilometriä kolmen eri valtakunnan moottoriteitä, 9,5h aikaa, reilut 30 kilometriä tunneleita, muutama Ferrari ja Lamborghini. Viimeksi mainitut eivät tosin todellakaan takana.

Gardalla sitten koiranäyteltiin, uitiin, ihailtiin pikkuisen paikallisia nähtävyyksiä, kastettiin varpaita Garda-järvessä ja syötiin aitoa italialaista pizzaa.

Ja sitten takaisin. Täysin sama reitti, mutta tällä kertaa ruuhkia oli Sveitsissä menomatkaakin enemmän. Kokonaisuudessaan aikaa kului 10,5 tuntia ja perillä kotona oltiin melko väsyneinä vasta puolen yön jälkeen. Tosin matkaan mahtui todellinen huippuhetki, kun ohitimme Ferrarin!

Ferrari meni ohi, mutta kuittasimme vähän myöhemmin!

Kilometrejä 1400, aikaa autossa yli 20 tuntia. Seuraavana aamuna edessä auton huolto.

Teidän,

KNAM

Huoltotauko

Aivan aluksi haluan, kuten Urpilainen konsanaan, muistuttaa (itsesuojeluvaistoni kehoittamana), että tietyissä alla mainituista asioissa vaimollani on normaalioloissa tärkeä rooli. Mutta nyt ei ollakaan normaalioloissa, vaan puhutaan koirista ja koiranäyttelyistä - kuinkas muutenkaan!

Kesän koiranäyttelykausi huipentui menneenä viikonloppuna reissuun Italian Garda-järvelle, jossa järjestettiin vinttikoiranäyttelykinkerit. Kuulemma semmoinen oikein tärkeäkin tapahtuma, johon oli välttämätöntä osallistua. Itse matkasta sinällään saisi ihan oman tarinansa, mutta jätetään se tuonnemmaksi. Mutta ehdottomasti siihenkin täytyy palata. Kesäkausi alkoi kohdallamme yllättävänkin myöhään vasta heinäkuussa, mutta loppukiri oli sitäkin messevämpi. Oikeastaan näyttelytelttaa ei autosta otettu pois koko kesän aikana.

Tänään vapaapäivästä tulikin sitten osa uhrattua niin sanotuille huoltotoimille. Tämä alkoi auton purkamisella eli näyttelyteltta ulos autosta, häkit, viltit ja patjat pois peräluukusta sekä käsin kaavittavien roskien putsaamisella. Normaalisti näyttelyiden välillä tavarat vain kannetaan kellariin odottamaan seuraavaa näyttelyä, mutta nyt oli suuremman huollon vuoro.

Marssin tavarakasan kanssa suoraan pesukoneelle ja laitoin parin koneellisen edestä tavaraa peseytymään: patjoja, näyttelyhäkkien suojapusseja, vilttejä, tuolien suojapusseja... Kannoin retkituolit kellariin ja avasin ne tuulettumaan, teltta täytyisi vielä samoin avata ja kangasosat pestä. Kun kaikki on pesty ja kuivateltu täytyy tavarat luonnollisesti valmistella tulevia näyttelyitä varten.

Auton suhteen siivous on vielä kesken, täällä kun ei ole soveliasta huudattaa imuria pyhäpäivänä, jollainen tämä maanantai Saksojen yhdistymisen kunniaksi on. Mutta auton kohdalla imurin pikainen näyttäminen ei riitä. Eikä varmaan yksi pölypussikaan. Lisäksi autolle on varattuna huolto huomisaamulle, mittari on näyttänyt jo jonkin aikaa jakoavainta lähestyvän huollon merkiksi ja huomenna onkin sitten auton vuoro saada uudet öljyt ja tarvittavat osan vaihdot, jotta jaksaa taas kuljettaa meitä tulevaisuudessakin. Joulukuun puolessavälissä hankittuun autoon on tullut meidän käsittelyssä 10 kuukaudessa noin 23000 kilometriä.

Maantieajoa, you know.

Citroen on kuljettanut meitä idylliseen Ranskaan, lumiseen Mustaan metsään, vuoristoiseen Itävaltaan, Sveitsin tunneleihin, Italian Autostradoille, Sloveniaan Välimeren syleilyyn, ristiin rastiin Saksaa ja tietenkin kotoiseen Suomeen. On se huoltonsa ansainnut.

Tavarat ja auto tulee siis huollettua. Mutta myös KNAM vaatisi huollon. Vaikka yhden jalkapallo- tai jääkiekkopelin. Ilman autoa. Oluen kera. Mutta ei taida olla kalenterissa tilaa, koiranäyttelyiden talvikausi kun alkaa kahden viikon kuluttua kinkereillä Dortmundissa, 300 kilometrin päässä.

Teidän,

KNAM

Pakkaaminen

Olen monta kertaa kertonut (lue: valittanut) siitä, kuinka vaikeaa on auton pakkaaminen. Todella monessa tekstissäni siitä olen kertonut, mutta silti en ole kovin konkreettisia ratkaisuita ongelmaan ikinä esittänyt vaikka niitä toki löytyy. Näin jälkeenpäin voi myös todeta, ettei graduni mennyt aivan hukkaan. Normaalisti näyttelyreissu alkaa jo edellisenä iltana, kun auto pakataan valmiiksi aamua varten. Tähän peruspakkaamiseen kuuluu yleensä näyttelyteltta, häkit, tuolit sekä kuljetuskärryt. Nykyisessä autossa näyttelyteltta mahtuu poikittain takapenkin jalkotilaan joten sen paikka on automaattisesti aina siellä. Peräluukun osalta tilanne näyttää tältä:

Pohjalle ladotaan kevythäkit joiden taakse takapenkkejä vasten sijoitetaan retkituolit. Tuolien oikealle puolelle tulee yleensä jokin pieni kassi, kuten koirien varusteita sisältävä kassi. Sekä kassi että tuolit sitoutuvat hyvin penkkejä vasten köysillä, jotka pitävät koiraverkon paikoillaan. Häkkien alle tulee yleensä vielä kokoontaittuvat kuljetuskärryt. Takapenkille lasten istuinten väliin kasataan sitten kaikki loput kassit ja laukut, kuten varavaatekassi ja koirien näyttelylaukku (yleensä trolley). Etupenkille vaimon jalkoihin tulee ruokia ja juomia sisältävä kylmälaukku. Mikäli tavaraa on keskivertoa enemmän (kyseessä esim. koko viikonlopun reissu), otetaan keskimmäinen takapenkki irti jonka jälkeen siltä vapautuvaan tilaan saa sitten mahtumaan mukavan määrän laukkuja. Näyttelypaikalle saavuttuamme alkaakin KNAM:n lastaus. Ja millä on KNAM lastattu? Näyttelyteltalla (puetaan kuten selkäreppu), näyttelyhäkeillä (olalle), kylmälaukulla (olalle häkkien päälle), retkituoleilla (käsissä) ja trolleyllä (toisessa kädessä perässä vetäen). Jos parkkipaikalta on varsinaiselle näyttelyalueelle pitkä (>300 metriä) matka, lastataan trolleytä lukuunottamatta kaikki edellämainittu kuljetuskärryihin ja koko lasti sidotaan kiinni mustekaloilla. Yleensä mustekalat kasan yli pingottaessa paukahtavat KNAM:ia naamalle vähintään kerran tai kaksi. Kehän laidalle selvittyämme alkaa teltan kasaaminen. Pohjatöinä levitetään kevytpeite maahan joka päälle teltta sijoitetaan. Teltan sisälle tulevat häkit sekä takanurkkaan tavaranurkkaus.

Häkkien edustalle, hyvälle tarkkailupaikalle, sijoitetaan retkituolit. Viime aikoina pientä haastetta ovat aiheuttaneet teltan takaosaan sijoitetut tavarat. Toisaalta ne ovat poissa jaloista, mutta toisaalta taas turhan kaukana silloin kun niitä tarvitaan. Useimmiten aikaa kuitenkin vietetään tuoleissa istumalla jolloin esimerkiksi juoman ottaminen häkin takana olevasta kylmälaukusta on jokseenkin vaikeaa. Jatkuva tuotekehitys onkin välttämätöntä tässä vaativassa tehtävässä. Päivän päätteeksi kaikki edellämainittu toistetaan päinvastaisessa järjestyksessä. Teidän, KNAM

Rutiineita

Eräs ystäväni, käytettäköön hänestä nyt nimeä "Markku" (nimi muutettu?), jaksaa aina nauraa minulle koiranäyttelyissä. Hänestä on huvittavaa, kun istun retkituolissani alkuaskareiden jälkeen kuppi kahvia mukitelineessä ja päivän sanomalehti kädessä. Toisaalta, minä naureskelen hänen tavalleen tehdä kaikki mahdolliset asiat kauluspaita päällä. Näihin kuuluu esimerkiksi lehtien haravointi ja lumityöt. Siitä näystä minulle tulee aina mieleen Myytinmurtajien Jamie Hyneman.

Viime aikoina omaan lehdenlukurutiiniini on tullut tosin muutos. Edelleenkin kannan kaikki tavarat, kuten näyttelyteltan, tuolit, koirien tarvikelaukun, kylmälaukun, viltit ja peitot sekä häkit autolta näyttelypaikalle, pystytän näyttelyteltan, kasaan häkit ja tuolit sekä asettelen muut tavarat paikoilleen. Mutta tämän jälkeen en enää lehteä lue. Ja tähän on syynä kielitaidottomuuteni. Saksan kieli kun ei suju ja suomalaisia lehtiä ei todellakaan ole täällä saatavissa. Mutta onneksi on älypuhelimet. Puhelimellani nettilehtien lukeminen sujuu vaivattomasti, mutta uutiset ovat valitettavasti kovin lyhyitä ja suppeita. Eikä se näkykään ole enää yhtä huvittava kun kädessä on pikkuruinen puhelin vs. Aamulehti. Teidän, KNAM

Minun kuvani

Wuf,

koska tuo isäntä ei saa aikaiseksi kirjoitella liikoja tänne blogiinsa, niin hakkeroidun hänen koneelle ja päätin kertoa vähän omasta elämästäni lähinnä täällä Saksassa.

Olen harjoitellut vähän valokuvausta ja silloin tällöin, isännän huomaamatta, lainannut hänen kameraa tai puhelinta ja napsinut kuvia. Tässä siis teille vähän sitä kuvasatoa matkan varrelta. Klikkaamalla saa kuvia vähän isommaksi!












Tänne Saksaan saavuttuamme kelit olivat mitä loistavimmat, aurinko paistoi ja lämpö riitti. Kuitenkin jo ennen joulua tuli kotoinen olo kun lunta saatiin maahan reilut 10 senttiä. Tässä sitä sitten patsastellaan Eroksen kanssa keskellä hankea.



































Nämä kuvat otimme yhdessä Eroksen kanssa helmikuussa. Silloin talvi oli jo käytännössä ohi ja luonnossa alkoi näkyä ensimmäisiä kevään merkkejä. Kuraa oli tosin sen verran paljon, että isäntäväki puki meille jatkuvasti tossuja jalkaan :(












Eros poseeraa pellon reunassa maaliskuussa.













Ja minä saman pellon reunalla Eroksen ikuistamana.












Maaliskuun lopulla näytti läheisellä järvellä tältä. Lintupaistia ei vielä silloin ollut tarjolla...
















Tässä kyttäillään josko tunnelista tulisi juna ulos - jännä paikka!
















Tämä kuva on Sloveniasta kun Eroksen kanssa piipahdettiin rannalle puudeleita tsekkailemaan. Sen verran kuumaa oli meno, ettei kauaa pystynyt auringossa olemaan!

PS. Älkää kertoko KNAM:lle, että kävin tällaisen tarinan tänne rustaamassa!

Teidän,

Japp (ja Eros)

Afgaanilapsiafgaaniperhe

Kävimme perheen kanssa kesälomareissulla akselilla Saksa-Italia-Slovenia. Reissu oli oikein mukava koko perheelle vaikkakin seuraavalla kerralla ei pysähdellä yöpymään ihan yhtä monessa paikassa. Lisää reissusta voi lukea täältä.

Meidän perhe luonnollisesti matkustaa aina koirien kanssa, niin myös tällä kertaa. Reissun aikana tulin ajatelleeksi vähän eroja erilaisten perheiden välillä. Tarkemmin ottaen lapsiperheen jossa on afgaaneita ja afgaaniperheen jossa on lapsia välisiä eroja. Jokainen voi sitten itsekseen miettiä kumpaan katogoriaan meidän perhe kuuluu...

AUTO

Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Tärkeintä autossa on mukavuus ja turvallisuus. Lapsille on pitkiä ajomatkoja silmälläpitäen hankittu DVD-soitin. Tavaroita ja tilaa ajatellen farmariauto on yleensä järkevin vaihtoehto, mutta sedanillakin pärjää. Koira(t) laitetaan farmarissa peräkonttiin tavaroiden joukkoon tai takapenkille mikäli tilat antavat myöten.

Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Tärkeintä on olla auto, jossa on iso tavaratila jotta koirilla on hyvä matkustaa. Tavaratila tulee pohjustaa lukuisilla koirapatjoilla ja auto tulee aina parkkeerata varjoon. Lisäksi ikkunoita pitää jättä reippaasti auki, jotta koirien ilmanvaihto on pysähtymisten aikana varmasti turvattu - varkaista viis.

MATKUSTAMINEN

Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Matkakohde valitaan lapsiystävällisyyden perusteella, esimerkiksi aurinkokohde jossa on hyvä ranta. Plussaa saa esimerkiksi vesipuistosta. Koska lomalle on helpointa lähteä lentämällä, valitaan kohde myös sen perusteella ettei lentomatkasta muodostu ylitsepääsemätöntä. Koira(t) jätetään sukulaisten tai ystävien luokse hoitoon loman ajaksi.

Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
Lomakohteen tulee sijaita automatkan päässä, koska koirat tulee aina mukaan lomalle ja koirien kuljettaminen lentokoneessa on kallista ja hankalaa. Hotelliksi valitaan se, jonne saa viedä koiria. Plussaa lomakohde saa siitä, että sieltä löytyy (ulkoilma)virikkeitä ja -nähtävyyksiä jonne voi suunnata koirien kanssa. Koirien ulkoilutukset ja ruokkimiset rytmittävät loman mukavasti. Lapset tulevat mukana auton takapenkillä.

SYÖMINEN

Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Lauantai on karkkipäivä mutta muina päivinä syödään terveellisesti ja monipuolisesti. Koko perhe kokoontuu yhteen ainakin kerran päivässä ruokapöydän ääreen nauttimaan hyvästä ateriasta. Välillä tarjolla voi olla jotain jälkiruokaakin. Mikäli käydään ravintolassa syömässä, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy myös lapsille sopivia vaihtoehtoja. Koirille ostetaan marketista nappuloita.

Afgaaniperhe jossa on lapsi(a):
70 euroa nappulasäkistä ei ole paljoa, mutta tylsä nappularuoka ei ole koirille kuitenkaan paras vaihtoehto. Parasta onkin tarjota koirille päivittäin raakaa lihaa ja höystää sitä tarvittaessa esimerkiksi vihanneksilla. Muu perhe syö sitten jotain nopeaa ja kätevää ruokaa tai käy hakemassa pikaruokaketjusta päivän eväät. Mikäli koiraperhe lapsineen menee ravintolaan syömään, valitaan ravintola sen perusteella että sieltä löytyy terassi jonne koirat voi ottaa mukaan. Lapsille löytyy kuitenkin nakit ja ranskalaiset jokaisen ravintolan ruokalistalta.

VAATTEET

Lapsiperhe jossa on afgaan(e)i(ta):
Talven tullessa lapsille hankitaan uudet, lämpöiset talvivaatteet koska edellisen talven asusteet ovat joka tapauksessa jo käyneet pieniksi. Vanhemmat tarkistavat oman talvivaatetilanteensa ja täydentävät vaatekaappiaan tarvittaessa. Sadekelejä varten lapsille löytyy kumisaappaat ja sadevarusteet. Koirien kanssa tehdään sateella ja kovilla pakkasilla vähän lyhyempiä lenkkejä.

Afgaaniperhe jossa on laps(i)a:
Koirien vaatekaapista löytyy sadeviitat, toppaviitat, saderukkaset, talvitöppöset sekä kymmenittäin erilaisia huppuja pään suojaksi. Mikäli maa on kostea, puetaan koirille tassuihin rukkaset etteivä tassut vain likastu. Sateella edellisten lisäksi puetaan päälle sadeviitta. Kylmällä kelillä jalkoihin puetaan sukat jotteivät anturat pääse paleltumaan. Kätevintä tilanteessa on se, että tarvittaessa samoja koirien kurarukkasia voi välillä lainata lapsille.

Tiedän,

KNAM

Loma

Loma on aina loma. Vaikka koiria onkin mukana. Tähän mennessä takana on viikko reissaamista ja matkaan on mahtunut kaikkea mahdollista hyppyrimäistä aurinkorantaan. Niin ja huomioon siitä, että Italiassa sataa aina.

Sloveniassa sen sijaan paistaa aina aurinko.

Eilenillalla Portorozin rantakatua kävellessä sain loistoidean siitä, kuinka jatkossa meidän perhe voi rahoittaa lomareissut. Kanssaturistien suurin ihmetyksen aihe kun tuntui olevan meidän koirat. Eteneminen oli paikoin jopa tuskaisen hidasta kun joka toinen vastaantulija halusi ihailla, silittää tai  valokuvata koiria.

Tänäiltana ajattelin kiinnittää  kaulaani hinnaston. 

Ihailu: 50cent
Siliytys/rapsututs: 1€
Valokuvaus: 5€

Eilisillan saldolla olisi saanut jo kohtuullisen hotellihuoneen koko perheelle aamiaisineen.

Ps. Tämä on ehdottomasti ensimmäinen bloggaus rantahietikolta!

Sunnuntai

Jostain luin blogistani kertovan kommentin, jossa kerrottiin minun kirjoittelevan "harvakseltaan". Tämä toi mieleeni välittömästi kaksi asiaa: minulla on lukijoita harvakseltaan ja toisekseen niin kauan kuin tämä on harrastus eikä tästä makseta samaa liksaa kuin päivätöistä, asia myös tulee näin olemaan. Ja toisaalta, hyvää kannattaa aina odottaa.

Takana on tavanomainen KNAM-sunnuntai, joka on viime aikoina jäänyt vähän harvinaisemmaksi herkuksi kaikkien matkojen sekä koiranäyttelykiireiden takia. Siksi ajattelinkin jakaa teidän kanssanne KNAM:n tyypillisen sunnuntaipäivän.

Heräsin aamulla kymmenen jälkeen, kun vaimo kantoi tarjottimella sänkyyn aamiaista. Tarjolla oli tuoretta kahvia, munakasta kinkulla ja juustolla, jugurttia sekä jälkiruuaksi lämpöisiä kroisantteja mansikkahillon kera. Palkkioksi rankasta työviikosta vaimo oli ajatellut antaa minun nukkua vähän pitempään ja pitänyt lapset hiljaisena valmistellessaan aamiasta. Laskiessaan tarjotinta sängylle, vaimo kysyi josko haluaisin katsoa boksilta viime yön NHL-pelin aamiaista nauttiessani. Tämähän sopi minulle.

Aamiaisen ja pelin katsomisen jälkeen päätimme lähteä kävelylle koirien ja lasten kanssa, siksi upea auringonpaiste ulkona oli. Joskin koska päivä oli jo edennyt puoleen, alkoi kesäpäivän kuumuus ja tuskaisuus pikkuisen haitata nautintoa.

Vaimo oli onneksi pakannut reppuun kylmää juotavaa sekä pientä purtavaa. Tarjouduin kantamaan reppua, johon vaimo tokaisi:

"Sinä et kanna tänään mitään, jodut töissäsi kantamaan muutenkin jo niin paljon huolia ja murheita harteillasi!"

Tunnin leppoisan kävelyn jälkeen palasimme kotiin. Vaimo istutti minut välittömästi jälleen television pariin, formulat olivat juuri starttaamassa. Katsellessani formuloita vaimo vähän siivosi nurkkia, pesi pyykkiä ja alkoi samalla laittamaan lounaaksi grillattua kalaa uusien perunoiden kera. Melko maittava ruoka siitä tulikin.

Formuloiden jälkeen menimme koko perheen voimin terassille nauttimaan iltapäivän auringon viimeisistä säteistä. Vaimo tarjoili minulle muutaman jääkaappikylmän oluen, täytyyhän nestetasapainosta huolta pitää.

Illan nyt koittaessa vaimo on juuri laittanut lapsille iltapuurot ja vie ne kohta nukkumaan. Itse ajattelin vielä käydä suihkussa kuuman ja hikisen päivän jäljiltä.

Olen vähän ihmetellyt, että mitähän vaimolla on vielä mielessä loppuillaksi, kun lapset ovat nukahtaneet. Melko jännä pilke sillä on ollut silmäkulmassaan koko päivän...

Ja vaimo tykkää...

Yleensähän homma menee niin, että vaimo järjestää ohjelmaa (=koiranäyttelyitä) ja minä sitten enemmän tai vähemmän kitisten juoksen perässä. Nyt täytyy sanoa, että homma on viimeaikoina ja tulevana viikkona mennyt vähän toisinpäin.

Työnantaja on mukavasti järjestänyt ajankulua joka on luonnollisesti suoraan heijastunut kotona vietettyyn aikaan. Maaliskuussa tuli reilun viikon sisään pyörähdettyä sekä Suomessa että Ruotsissa ja sunnuntaina olisi nenän näytettävä kohti Dubaita. Dubaista kun pääsee takaisin kotiin Saksaan, niin nenän suuntaa ei kannata paljoa käännellä vaan nokka olisi tarkoitus pitää kohti koto-Suomea.

Tästä johtuen melko iso vastuu pakkaamisista ja muista matkavalmisteluista jää vaimon vastuulle, sillä palaan Arabian niemimaalta torstai-iltana ja perjantai-iltapäivänä pitäisi olla jo autobaanalla kohti Rostockia.

Onneksi sentään vaimokin pääsi kaiken tämän härdellin keskellä nauttimaan vähän omasta ajasta Englannissa koiranäyttelyreissulla, luonnollisesti.

Mutta hattua täytyy juuri nyt vaimolle nostaa, melkoista pesukoneen linkousvaihetta joutuu kestämään. Huolehdittavana lapset, koirat, koti ja kaikki mahdolliset miljoonat juoksevat asiat sekä lomamatkan valmistelut samalla kun mies viihdyttää asiakkaita muutaman tuhannen kilometrin päässä.

Mulla on aivan mahtava nainen vaimona. Rakastan sua, kulta!

Lintukoira

Viime aikoina olemme tehneet muutaman kilometrin mittaisi iltalenkkejä koko perheen voimin aina päivällisen jälkeen. Tietty rytmi on vallannut mielen, kun lenkki pääsääntöisesti starttaa lähikirkon ehtookellojen tahdissa 18.45 ja päättyy kotiovelle suunnilleen tuntia myöhemmin. Muutenkin viime viikolla lenkin rytmikkyys lisääntyi.

Rytmikkyys? No antakaapa kun selitän. Kotimme ympäristössä vilistelee melkoinen määrä rautatiekiskoja ja niiden päällä sitten luonnollisesti matkaa taittaa yhtäläinen määrä junia, lähinnä matkustajajunia. Vaikka lenkkimme ei joka ilta menekään radan yli, niin radan vierellä kylläkin. Ja junien aikataulut alkavat tulla jo melko tutuksi. Tunnelista tulee lähijuna aina kun ollaan sen suuaukon kohdalla, ylityspaikan kohdalla suhahtaa ranskalainen luotijuna TGV kohti Pariisia ja niin edelleen. Kellonsa voisi aikaan laittaa noiden junien mukaan, vähän toista kuin VR:llä vaikka on niitä ongelmia junien kanssa täälläkin.

Mutta koko viime viikon olikin eräs pieni lisä, joka toistui illasta toiseen. Saksan ilmavoimien tukikohta on muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoamme ja aina välillä kuuleekin hävittäjien harjoittelevan matalalentoa lähistöllä. Onneksi eivät kovin myöhään illalla harjoittele.

Nyt siis ovat (v)ihastuttaneet iltalenkkiämme ajamalla horneteillaan rinkiä kylämme päällä siten, että kone suhahtaa ohi noin 5 minuutin välein. Tai ei ne varmaan Hornet-hävittäjiä ole, mutta jotain vastaavia kuitenkin.

Koiramme Eros on vahvasti sitä mieltä, että tuo lentokone pitäisi pyydystää ja alkaa valtoimenaan hyppiä konetta kohti aina ylilennon hetkellä. Ei voi kuin ihmetellä koiran ajatuksenkulkua. Kuvitteleeko se tosissaan, että
a) se saisi koneen kiinni
b) ylettyisi siihen
c) saisi siitä oivan saaliin?

Olemme alkaneet epäillä, että Eroksessa täytyy olla jotain lintukoiran geeniä joukossa, sillä myös kaikki mahdolliset lentävät otukset jotka silmään osuvat saavat saman kohtelun. Ei ole väliä onko kyseessä lähipuusta lentoon säikähtävä varpunen vai kilometrin korkeudessa liitelevä haukka. Tai se lentokone. Perään olisi päästävä.

Sunnuntaina kävelimme kauniissa säässä läheiselle järvelle, jossa oli kevättä vastaanottamassa melkoinen määrä lintuja. Löytyi kurkia, sorsia, nokikanoja, kuikkia ja melkoinen valikoima pikkulintuja.





Eros sekosi ihan täysin. Se ei enää tiennyt mihinpäin olisi syöksynyt, saalista oli tarjolla niin paljon ja niin lähellä. Pomppimiselle ei meinannut tulla loppua. Lintukoira, selvästi.

"Unohda jatkuva puunaus – näin kotisi säilyy siistinä pitkään"

Otsikon mukainen juttu osui silmään MTV3:n verkkosivuilla tänään.

Jutun alaotsikkona oli

"Vapise villakoira! Pölytön koti ei vaadi jatkuvaa puunausta"

ja itse jutussa listattiin 6 eri asiaa, millä kodin siisteyttä voitaisiin edistää. Nämä asiat olivat:

1. Älä kerää romua ympärillesi
2. Luota laatikoihin
3. Petivaatteet piiloon
4. Hanki huonekasveja
5. Tiivistä ikkunat
6. Valitse kodintekstiilit oikein

Itse olisin päässyt toimittajana paljon vähemmällä. Olisin laittanut alaotsikoksi

"Vapise afgaanikoira! Pölytön koti ei vaadi jatkuvaa puunausta"

ja listani olisi pitänyt sisällään vain ja ainoastaan yhden kohdan.

1. Vähennä kotisi koiramäärää. Mielummin nollaan.

Teidän,

KNAM

(Vaimon) koiraharrastuksen sivuvaikutuksia

Jokaisella asialla on aina hyvät ja huonot puolensa (pros & cons). Joissakin asioissa on hyviä puolia enemmän kuin huonoja, toisissa taas päinvastoin. On myös asioita, joissa hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa, herää vain kysymys että ovatko sellaiset asiat elämässä turhia? Saako niistä kukaan mitään?

Ex-tyttöystäväni, nyk. vaimoni, astui elämääni reilun 10 vuotta sitten koirien, afgaanien, kera. Muistan ensikohtaamiseni nyt jo edesmenneiden Remun ja Albertin kanssa kuin huomisen päivän. Kaverukset tulivat eteiseen varovaisen ylväästi vastaan, haistelivat hetken ja poistuivat takaisin sohvalle. Olin heille, vielä siinä vaiheessa, asia jossa ei ollut sen paremmin hyviä kuin huonojakaan puolia.

Tämän ensikohtaamisen jälkeen koiraharrastus on sitten vähän kasvanut, joku asiaan vihkiytymätön voisi sanoa jopa karannut lapasesta. Minä en sano. Arvatkaa miksi?

Jotta säästyttäisiin sen turhemmilta tarinoilta, listaan nyt vain tämän harrastuksen hyvät ja huonot puolet. Tämä olkoon esimerkkinä kaikille tuleville KNAM:eille, KEPO:ille ja muille vastaavaan asemaan joutuville, erityisesti afgaanikoiran näkökulmasta. Teitä on varoitettu.

LENKIT
+ tulee lähdettyä ulos joka päivä ja saa liikuntaa
- sade- ja pakkaspäivinä harmittaa, ettei ole opettanut koiria käymään vessassa

NÄYTTELYT
+ näkee uusia maita ja kaupunkeja
- näkee uusista maista ja kaupungeista useimmiten vain messuhallin ja moottoritien

KARVAT
+ tekee afgaanista kauniin
- niitä on joka paikassa, ihan joka paikassa, siis aivan joka paikassa

RUOKA
+ afgaanille maistuu kaikki ruoka
- mitään ruokaa ei voi jättää alle 2 metrin korkeuteen tai lukitsematta

LEPO
+ kun afgaani lepää, se todella lepää
- itse ei pääse sohvalle lepäämään samaan aikaan

LUONNE
+ afgaani tuntee oman arvonsa eikä välitä muiden mielipiteistä
- "turhien" temppujen opettaminen kysyy Jedi-soturin mielenlujuutta

KASVATUS/KENNELTOIMINTA
+ koiranpentu on söpö ja ihana, rodusta riippumatta
- 8 pitkin taloa pissaavaa ja kakkaavaa koiranpentua ei ole söpöä ja ihanaa

ROSKAT
+ afgaanin turkki kerää kätevästi roskat
- afgaanin turkki kerää kätevästi roskat ulkoa ja tiputtaa ne seuraavan viikon aikana pitkin asuntoa

TURKINHOITO
+ turkinhoito vie vaimolta monta tuntia viikosta, jonka aikana voisi katsoa vaikka jääkiekkoa
- vaimon laittaessa turkkia KNAM:n täytyy siivota asunto

TUHOTYÖT
+ rauhallisen luonteensa johdosta afgaani ei yleensä tuhoa paikkoja, kuten kenkiä tai huonekaluja
- edellinen pätee vain murto-osaan afgaaneista ja nämäkin afgaanit ovat aina vähintään 5-vuotiaita

FACEBOOK
+ saat paljon uusia ystäviä
- suurimmalla osalla uusista ystävistäsi on profiilikuvana afgaani


Teidän,

KNAM

Maailman halvin koiranäyttely

No ei oikeesti.

Viime viikonloppu meni siis näyttelyn merkeissä Sveitsissä, kuten tuo parempikin puolisko jo runoilikin. Kuten tunnettua, Norjan ohella Sveitsi on kauniisti sanottuna kallis maa. Mutta myös kaunis, siisti ja rikas maa.

Hyvänä esimerkkinä otettakoon nyt vaikka nuo näyttelymaksut. Vaimo unohti hoitaa ilmoittautumisen sillä edullisemmalla aikaikkunalla, joten saimme maksaa osallistumisestamme ihan koko rahan edestä. Kirjaimellisesti. Kahden koiran näyttelymaksut viikonlopun kahteen näyttelyyn yhteensä 340 euroa eli 170 euroa per päivä eli 85 euroa per koira per näyttely. Saa lopettaa kitinän kalliista näyttelymaksusta Messariin. Tosin täytyy muistaa, että myös palkat ovat melko paljon kovemmat Sveitsissä kuin koto-Suomessa.

Lisäreferenssejä olisi hintatasosta tarjolla jonkin verran lisääkin, mutta mainittakoon nyt vain McDonalds-ravintolan Sundae-jäätelö. Kyseinen pehmis maksaa Suomessa ja täällä Saksassa euron. Sveitsissä 3,50 frangia eli 2,70 euroa. Siis melkein kolme kertaa enemmän.

KNAM muistaa taas käydä ahkerasti töissä, sillä toukokuussa on kuulemma pakko mennä uudestaan Sveitsiin. Siellä on kuulemma taas näyttely.

Mutta jotain mukavaakin reissussa sentään oli. Perinteisen messuhallivierailun lisäksi pääsimme kerrankin näkemään jotain muutakin näyttelypaikkakunnasta. Näyttely siis oli Fribourgin kaupungissa melko keskellä Sveitsiä. Iltapäivällä näyttelyn jälkeen kävimme vähän kävelemässä keskustan laitamilla komeiden maisemien säestyksellä. Tämän herkistelyn jälkeen käväisimme vielä syömässä kunnes väsy voitti matkaajat ja oli pakko vääntäytyä hotellille lepäilemään.

Sunnuntain näyttelypäivän jälkeen suunnaksi jälleen Saksan-koti ja paluumatka sujuikin yllättävän hyväntuulisissa merkeissä, väsymyksestä huolimatta.

Varautumisia

Näyttelykausi alkaa olla edessä taas ihan tosissaan. Vaimo on laittanut paikoilleen jo kohtuullisen määrän näyttelyitä tulevalle keväälle ja kesälle. Kuulemma muutama on vielä suunnitelmissa. No, mikäs siinä. Näyttelyreissujen lisäksi luvassa on pääsiäisen tienoilla reissu Suomeen (ajokilometrejä noin 2000) ja kun on tullut jälkikasvulle luvattua, että mennään käymään Pariisin EuroDisneyssä (noin 1000km) , niin Sitruuna (Citroën) saa niellä maantietä ihan tosissaan tämän vuoden aikana. Seuraava koitos on viikon päästä, kun lähdetään näyttelyreissulle Sveitsin Fribourgiin (ajokilometrejä noin 800). Kesälomreissu on suunniteltuna akselille Itävalta-Italia (arviolta 2000km) ja näyttelykauden päätöstä vietellään nykyarvioiden mukaan jossakin Garda-järven seudulla (1500km). Ja kun tuohon päälle laitellaan vielä muut "lähi"näyttelyt, niin Sitruunan mittaria koristanee vuoden loppupuolella helposti arkiajojen avulla 10-15 tuhatta kilometriä korkeammat lukemat.

En edes viitsi aloittaa keskustelua meidän perheen tekemistä CO2-päästöistä, hiukkaspäästöistä puhumattakaan. Niitä tulee ja rumasti.

Joten pysytään vain mukavuusalueella. Miten noista jokaisesta kilometristä saadaan miellyttävämpiä koko perheelle? No, konsteja onneksi on - ja paljon.

Valmistautuminen tulevaan aloitettiin hyvissä ajoin ihan puhtaalla päätöksenteolla, joka konkretisoitui ensimmäisen kerran eilenillalla. Lapsille oltiin luvattu, että kun saadaan uusi auto niin siihen hommataan sitten viihdettä eli DVD-soitin. Tämä tilattiin eilen Amazonilta. Kaksi erillistä näyttöä ja kuulokkeet sisältävä paketti lähti jo tänään liikkeelle kaupasta ja lienee perillä meillä hyvissä ajoin ennen viikon päästä olevaa Sveitsin reissua.

Lapsien viihtyvyys on siis hoidossa.

Entäpä sitten peräluukun elukat eli rakkaat affet? No koirat nyt viihtyvät meidän perheessä autossa muutenkin oikein mukavasti. Peräluukussa on varsinkin nykyisellään mahtavasti tilaa eli siellä voi hyvin harrastaa afgaanin lempipuuhaa, nukkumista. Tämä lisäksi suunnitelmissa on hommata peräluukkuun kumimatto jonka päälle paksu patja. Pitäähän koirienkin mukavuutta ajatella! Lisäksi tietty ilmastointi pitää huolta sopivasta lämpötilasta ja raolleen avattavat sivuikkunat huolehtivat ilmanvaihdosta tarvittaessa taukopaikoilla.

Koirien asiat ovat siis kunnossa.

Koska ajomatkaa tulee niin myös tunteja kuluu. Ja kun tunteja kuluu, niin tulee nälkä ja jano. Ihan koko perheelle. Seuraavaksi hankintalistalla onkin sitten kylmälaukku, joka jäähdyttää ainakin jonkin verran sisällä olevia elintarvikkeita ottamalla virtaa auton tupakansytyttimestä. Näin pysyvät juomat kylminä ja kriittiset elintarvikkeet viileinä. Lisäksi autosta löytyy vielä kylmälokero parille tölkille, viilennyksestä huolehtii auton oma ilmastointi.

Perheen asiat siis järjestyksessä.

Mutta kahta asiaa kaikki tämä ei poista, ei sitten millään.

"Mulla on pissahätä!"
"Koska me ollaan perillä?"

Teidän,

KNAM

Päätöksentekoprosessi

Työviikko taas takana ja viikonloppu edessä - mikäs sen mukavampaa.

Tänään saimme kylään ensimmäisen ystävämme Suomesta, käytettäköön hänestä tässä yhteydessä vaikka nimeä Eeva. Eevan aikataulu oli vähän kireä, joten hän tuli piipahtamaan meillä perjantai-iltapäivällä yhden aikaan. Itsellä tietty vielä työt painoivat päälle, mutta lähdin toimistolta silti ajoissa, jotta ehtisin edes muutaman sanan Eevan kanssa vaihtamaan.

Kotiin tullesssani Eeva tuli vastaan parkkipaikalla, aikataulu painoi päälle. Ehdinpä silti muutaman sanan vaihtaa. Eeva siinä samalla kertoi jutelleensa vaimoni kanssa, että mentäisiin porukalla seuraavana päivänä shoppailemaan outlet-kauppaan noin 100 kilometrin päähän meidän kotoa. Vaimoni kuulemma oli määrä keskustella asiasta kanssani.

Ja mitä keskusteltavaa asiassa tämän jälkeen enää oli? Naiset olivat päättäneet, että sinne mennään niin sinnehän sitten mennään. Oli katsottuna ajoreitti, ajoaika ja kaupan aukioloajat. Sovittuna aikataulut ja muutkin yksityiskohdat. Ja tästä piti vielä keskustella mun kanssa?

Päätös oli tehty, siitä piti enää ilmoittaa minulle.

Huomenna shoppailemaan...

Teidän,

KNAM

Päivän aikataulu

05.00
Vaimon puhelin koittaa herättää mahdollisimman ystävällisillä sävelillä, turhaan. Takana on matkustamisentäyteinen työviikko eikä yhtenäkään yönä viikon aikana ole tullut viittä tuntia enempää yöunia. Päätä kivistelee. Käännän kylkeä, vedän peiton pään päälle. "Ehkä vaimo onkin päättänyt ettei lähdetä..." Parin minuutin päästä vaimo tönii. En herää. Minuutti lisää ja valot räpsähtävät huoneeseen. "Ei ole ajatukset näemmä muuttuneet, lähdössä ollaan." En suostu nousemaan, silmät vain eivät aukea eikä vartalo tottele heikkoja aivoista tulevia signaaleita. Vaimo vetäisee peiton päältä ja kylmä valtaa vartaloa. Pakko se on nousta.

05.12
Kahvinkeitin napsahtaa päälle. Täysi pannu; kupillinen nyt ja loput termokseen päivää varten. Leipäpaketti nenän alle, margariinia, juustoa, makkaraa. Sekä aamupala perheelle että näyttelypäivän eväät valmistuvat täydellisessä koomassa uskomattoman hitaasti. Valmistuvat kuitenkin. Edellisenä iltana vaimo on pessyt ja puhallellut koirat ja pakannut perustarvikkeet laukkuun, vielä eväät valmiiksi ja mukaan. Lapset herätellään ja he laahustavat keittiöön aamupalalle. Leipää ja vähän jugurttia, ei tahdo oikein upota ja maistua vaikka vanhempiaan pirteämpiä ovatkin.

05.31
Oral B suhahtelee hampaissa, vaahtoava tahna kirveltelee vienosti suussa. Kasvojen pesu, hiukset jonkinlaiseen ojennukseen. Partakin täytyisi ajaa, mutta jääköön illalle. Tai sunnuntaille. Tytöt syövät vielä, ei ihan taideta ehtiä lähtemään kuudelta kuten suunniteltiin.

05.47
Eväät reppuun, kirja mukaan. Termoksen huuhtelu kuumalla vedellä ja kahvit sisään. Jääkaapsita maitoa samaan termokseen ja täydellinen maitokahvi on valmis. Näyttelyn paperit ovat jääneet tulematta, se ei tiedä hyvää. Vaimo on ostanut ison määrän juotavia mukaan, tarkoittaa siis vessassa ramppailua sekä "iskä, mulla on pissahätä" -huutoja moottoritiellä juuri sen kyltin kohdalla, joka kertoo seuraavan huoltoaseman olevan 47 kilometrin päässä.

06.13
Vaimo menee koirien kanssa ulos, jään vielä keräilemään viimeisiä tavaroita. Varmasti taas unohtuu jotain todella tärkeää. Palaan vielä ulko-ovelta hakemaan hanskoja, jos vaikka tuleekin kylmä päivä.

06.16
Näyttelyhäkki meinasi unohtua kellariin, takaisin sisälle hakemaan avainta kellariin. Häkki peräluukkuun ja koirat perässä sisään.

06.22
Auto starttaa, ykkönen silmään ja liikkeelle. Citikka lähtee vastustelematta ja pyydän vaimoa laittamaan navigaattoriin näyttelypaikan osoitteen. Täytyy vielä poiketa automaatilla. Hitto, lompakko on kotona. Ja takaisin.

06.28
Samat liikennevalot kuin äsken. Lompakko mukana. Siispä automaatille ja siitä moottoritielle. Puolituntia myöhässä, navigaattorin arvio saapumisesta 8.29, matkaa taitettavana 234 kilometriä. Kehän on kerrottu alkavan yhdeksältä. Kiirettä pukkaa, mutta en aio silti hurjastella.

06.59
Sinsheimin kohdalla ei voi joka kerta kuin ihailla komeannäköistä jalkapalloareenaa. Sinne vielä menen.

07.14
Silmät eivät millään pysyä auki, tulisipa edes vähän valoisaa. Onneksi ei sada.

07.29
Olen havaitsevinani vähän valonkajoa horisontissa, itää kohti kun ajetaan. Takapenkki on ollut unten mailla jo hyvän tovin, onneksi päivä valkenee jo.

07.43
Pyydän vaimoa kaatamaan kupin kahvia, josko vähän helpottaisi unisiin silmiin.

08.16
Määränpää lähestyy, ollaan perillä hyvinkin tarkasti navigaattorin ennakoimana aikana, vaikka rauhassa ajeltiinkin. Päänsärky tahtoo väkisin hiipiä takaisin, olihan se poissa eilenillalla ensimmäisen kerran koko viikon aikana.

08.31
Auto parkissa, vähän vielä tyhjäkäyntiä että turbo jäähtyy, ihan oikeasti. Kakarat heräsivät ja laittavat tavaroitaan reppuun, vaimossa näkyy jo ensimmäiset stressin merkit. Ei taida tulla ihan "puistokävely" tästä kehän luokse pääsemisestä.

08.47
Yllättävän pitkä oli kävely parkkipaikalta hallin ovelle, sisälle portista pummilla. Vaimo suunnistaa toimistoon selvittämään tilannetta kun niitä lappuja ei kerran ollut tullut. Toimistolta ohjaavat sisääntulojonoon.

09.00
Mies pysäyttää seurueemme jonotuksen päätteeksi ja tivaa sisäänpääsylipuketta. No eihän sitä ole kun ei sitä tullut. Vieressä seissyt nainen alkaa selvittää asiaa. Hän on sitä mieltä, että meidän pitää mennä ns. "kassalle" selvittämään asiaa. Kehien pitäisi vain alkaa NYT. Sovitaan, että meidän päästetään sisällle viemään tavarat ja minä palaisin sitten selvittämään asian. Koirien rekkarit jää pantiksi.

09.05
Kehä löytyi, oli kerrankin heti oven takana eikä siellä perinteisessä takanurkassa. Jopa häkille ja seurueelle löytyi ihan hyvä paikka kehän laidalta, hämmentävää. Kasaan häkin, koirat häkkiin. Ja takaisin selvittämään asiaa.

09.12
Esitän naiselle puhelimeeni tallentamaa maksukuittia, sekä vaimon näyttelyjärjestäjältä saamaa sähköpostia jossa kerrotaan kaiken olevan meidän osalta kunnossa vaikkei lappuja olekaan kotiin saapunut. Nainen on vähän ihmeissään kun pieneltä puhelimenruudulta esitän todistusaineistoa toisensa perään. Menemme toimistolle, jossa esitän samat todisteet, uskovat sentään heti kerrasta että asia on kunnossa. Mutta pummilla tulo menee pieleen, sillä pakottavat minun ostamaan lipun koska vain toinen koiristamme on ilmoitettu näyttelyyn ja toinen on turistina mukana. 9 euroa köyhempänä palaan kehään, tuntuu hyvältä vielä maksaa lisää tästä ilosta.

09.23
Palaan kehänlaidalle. Vaimo harjaa koiraa hyväntuulisena, lapset istuvat peiton päällä lattialla. Kehässä joku harjoittelee ja ottaa tuntumaa liukkaaseen laittaan, hänen koiransa luiskahtaa kerran mahalleen, siksi liukas lattia on. Onneksi sentään on matto diagonaalilla. "Ei sitten ihan ajallaan alkaneet näemmä kehät, kiva että tuli stressattua, juostua ja ryntäiltyä..." Vaimo oli saanut haettua numerolaput kehäsihteereiltä, täällä kun numerolaput saadaan aina vasta kehässä vähän ennen kehän alkua.

09.27
Istun samalla peitolla jälkikasvun kanssa. Aloittelemme päivän toista aamupalaa, vaimolle ei maistu. Minulle maistuu, varsinkin kahvi. Kakarat ovat innoissaan leivistä, vähän ihmettelen miksi kunnes asia selviää. "Voidaanko sitten näiden leipien jälkeen ottaa karkkia kun on karkkipäivä?" No ei voida. Vasta kun on syöty kunnon ruoka. Ei karkkia ennen lounasta. Ilkeä ja julma iskä.

09.36
Kehät alkavat, vähän ollaan myöhässä täälläkin aikatauluista. Muissa kehissä aloiteltiin jo aikoja sitten. No, hyvä meille, loppujen lopuksi.

10.17
Meidän vuoro, tai siis vaimon ja koiran. Nappaan kameran ja painun sopiviin kuvausasetelmiin vaikka tiedän jo etukäteen lopputuloksen. En onnistu ottamaan yhtään juoksukuvaa, valo hallissa ei riitä edes onnistuneisiin seisontakuviin eikä salamassakaan ole tarpeeksi potkua. Räpsin silti. Vanhempi lapsista huutaa kehän toiselta laidalta vessahätäänsä. Kiva. Onneksi kukaan muu hallissa ei ymmärrä.

10.43
Esitän peruskysymykseni: "Joko lähdetään?" Koira tuli luokassaan kolmanneksi eikä sillä ihan kuuhun mennä. Vaimo katsoo yhtä perinteisesti tuimasti takaisin. Sitä taitaa harmittaa enemmän perussuoritus kuin kysymykseni. Istahdan takaisin alas viltille, kunnes tytär muistuttaa taas vessahädästään. Likkoja kiinni käsistä ja kohti vessoja, vaimo jää nyytittämään koirien korvia.

10.58
Tyttöjen kohtaloksi on tullut syntyä naiseksi. Tämä tarkoittaa ainaista jonottamista vessoihin. Kun itse kävin vessassa, eivät tytöt olleen päässeet jonossaan vielä edes vessan sisäpuolelle jonottamaan.

11.02
Vaimo lähtee nuoremman tytön kanssa hankkimaan tarpeellisia tavaroita: hoitoainesuihketta, harjoja... Kuinkahan me tultaisinkaan toimeen ilman niitä? Jään itse vanhemman tytön kanssa peiton päälle. Tyttö leikkii nukeillaan, minä pelailen pasianssia puhelimella ja juon taas kahvia.

11.18
Vaimo palaa muovikassit heiluen. Paljonkohan meni taas rahaa, mietin, mutten uskalla kysyä. Pelkään sekä vaimon vastausta että reaktiota. Vaimo kysyy, että mitä tehdään. Mitäpä siihen sitten vastaamaan, olin jo luovuttanut nopeiden lähtötoiveiden suhteen joten samapa tuo vaikka täällä vielä tovi oltaisiin. Vaimo kertoo katsovansa nartut loppuun ja sitten voitaisiin lähteä. Sopii minulle, seison jopa vaimon kanssa hurttia ihmettelemässä. Ihan kuulemma vääriä koiria voitti ja jopa minä olin samaa mieltä. Yleensä kinastelemme siitä, että mielestäni koiratuomarointi on arvostelulaji ja aina oikea koira voittaa. Siis tuomarin mielestä. Vaimo on taas joskus eri mieltä tuomarin sijoituksista. Tämä on meille vähän semmoinen ikuisuusaihe, tuomari kun olen itsekin. Tosin salibandyssä.

11.43
Vaimo käy kyselemässä arvostelun perään. Pitkän neuvonpidon ja erilaisten vaiheiden jälkeen hänelle luvataan arvostelu postittaa kotiin. Täällä kun on tapana antaa arvostelut aina kaikille kerralla sitten kun kehät on ohi. Meille se olisi tarkoittanut yli kahden tunnin lisäodotusta. Hyvä näin, päästään lähtemään. Naisväki käy vielä vessassa ja minä jään vahtimaan tavaroita. Ajattelen käyväni sitten kun lähdetään, "varapissalla" kuten tytöille täytyy aina sanoa.

12.27
Takaisin autolla. Häkki ja kassit sisään, kakarat vöihin, loput eväistä käsille ja koneet käyntiin. Eihän siinä sitten ollut vessan vessaa matkalla kehältä autolle joten jäi käymättä. Varmuuden varoiksi naviin kotiosoite ja liikkeelle. Täytyy vankkurit kuitenkin tankata matkalla joten pääsen sitten siellä samalla vessaan. Navin mukaan kotona oltaisiin 14.43, mutta pysähtymisen takia taitaa mennä kolmeen, ehkä vähän ylikin.

12.46
Huoltoasema, moottoritien varrella on aina kallista menovettä. Niin tälläkin kertaa. Kotopuolessa olisi samaa ainetta saanut yli 10 senttiä litralta edullisemmin mutta tuohan harmittaisi vain köyhää. Pääsen helpottamaan oloani ja auton polttoainemittari näyttää jälleen täyttä. Tosin kuin pankkitili, joka tyhjeni taas tankillisen ja vaimon sipsien verran. Ja nenä taas konetielle.

13.19
Eipähän ainakaan väsytä, aurinkokin pilkahtelee pilvien välistä. Tulipa taas nähtyä uuden kaupungin messuhalli. Niistä voisi kirjoittaa kohta jo kirjan.

13.58
Vakionopeudensäädin on oikeastaan aika kiva vekotin, se vaan vaatiin suhteellisen ruuhkattoman tien.

14.22
"Iskä, mulla on pissahätä." Kas, vasta ensimmäinen kerta tällä reissulla. Koska pääkään ei sitten lopulta tullut kipeäksi niin hyväntuulisesti totean että "joo" ja alan tähystelemään seuraavaa huoltoasemaa.

14.36
"Autohof", kertoo kyltti. Sen verran olen jo kieltä oppinut että tiedän sen tarkoittavan paikallista ABC-asemaa, tai ainakin sen pikkuserkkua. Useimmiten pikkuserkkua, sillä täällä huoltoasemat muistuttavat vielä vähän enemmän huoltoasemia. Ramppia pois moottoritieltä ja luonnollisesti epähuomiossa ota yhtä liian aikaisen risteyksen oikealle ja ajaudun paikallisen kylän keskustan nurkalle. Auto ympäri, takaisin ja uusi yritys. Löytyihän se huoltsikka. Naisväki koko porukalla vessaan, pienenä se on näemmä aloitettava tuo yhteisvessakäyminen. Hiivin repsikan paikalle, vaimo saa luvan ajaa loppumatkan.

14.43
Vaimo säätää peilin ja käskee koneeseen kierroksia. Sitikka tottelee nätisti vaimoa ja ottaa suunnan taas kohti moottoritietä. Puoli tuntia vielä ja ollaan kotona. Otan kengät pois ja hajusta välittämättä nostan jalat kojetaulun päälle, vaimoa hymyilyttää. Ei se haju tainnut sitten liian vahva olla.

14.52
Taas Sinsheimissa. Ihan oikeasti, tuonne areenalle on pakko päästä.

15.12
Kotikylän ramppi, vaimo ajoi tasaisen mukavasti kuten aina. Havahdun ajatukseen, että minulla ei ole karkkipäivän karkkeja vaikka muilla on. Samoin juomiseni ovat lopussa. Olutta toki on. Pyydän vaimoa koukkaamaan Lidlin kautta ja esitän samalla toiveen josko voisin saada viikkorahani. Vaimo koukkaa Lidlille ja minä saan viikkorahani jonka sijoitan vähemmän tuottavasti suklaaseen.

15.19
Kotona taas. Takana vajaat 450 kilometriä ja 9 tuntia. Puramme auton ja löydämme postilaatikosta kirjeen jossa kaikki vaadittavat paperit ovat. Postinjako lauantaisin voi olla joskus kuin keskisormen saaminen suoraan nenälle. Päätämme lähteä samantien kävelylle, vaikka väsyttääkin. Ilma on sen verran mukava ettei sitä voi missata. Lämpöä +13 ja puolipilvistä, tuntuu huhtikuulta vaikka kalenteri sanookin olevan tammikuu. Olikohan tämä hyvä vai huono päivä?

PS. Rahaa meni seuraavasti: 55€ näyttelymaksu, noin 60€ polttoaineisiin, 9€ sisäänpääsy, 6€ parkkimaksu, ostokset noin 40€, eväät noin 20€ (vaikka vaimo aina muistuttaa että syödä täytyisi joka tapauksessa eikä näitä voi laskea; lasken silti) = 190€.

Halpa ja mukava harrastus. Vai mitä? ;)

Teidän,

KNAM