Kun nyt kerran vauhtiin päästiin niin tarinoidaan vielä hetki. Viime lauantaina tuli lähdettyä, pienen pakotuksen saattelemana, koko perheen voimin näyttelyyn Turenkiin. Mutta mikä olikaan lopputulos? Ei se perinteinen pienimuotoinen sota vaimon kanssa, lasten kanssa taistelua ja kotiin väsyneenä tyhjin käsin vaan ihan jotain muuta.
Ensinnäkin keli helli meitä mitä hienommalla mahdollisella tavalla: aurinko pilkisteli pienen pilviverhon takaa lämpöään kuitenkaan paahduttamatta ulkonaolijoita.
Toisekseen näyttely oli sopivan pieni, vain viisi kehää ja väkeä melko maltillisesti. Tämä mahdollisti melko helpon jälkikasvun valvonnan eikä tuonut allekirjoittaneelle sitä perinteistä stressiä (tiedättehän, ruokaostoksilla täpötäydessä marketissa kakarat kärryssä huutaen).
Kolmanneksi, näyttelyalue rajoittui lasten leikkipuistoon jossa oli liukumäkeä, keinua ja kiipelytelinettä. Lapset saivat purkaa energiaansa siellä lähes koko näyttelyn ajan, oikeastaan ainoa mihin KNAM:n täytyi osallistua oli vessareissut ja muutama "pelastus" kun maan kamara meinasi kiipeilijää lähestyä vähän turhan nopeasti. Jopa päivän lehden urheilusivut ehdin näyttelyn aikana lukea ja sitä ei ole sen jälkeen tapahtunut kun jälkikasvua meille siunaantui.
Kotiin kun päästiin niin vaimo tuli keittiössä oikein kysymään, että "mikäs sua vaivasi siellä näyttelyssä kun niin halittelit ja pusuttelit, et sää normaalisti ihan sellanen ole".
Niin tai näin, aina sitä KNAM:n käytöstä ihmetellään...
Teidän,
KNAM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti