Lasten aloitettua koulunkäynti elokuussa täällä Suomessa, hankimme heille halvat älypuhelimet. Koska en ole ihan vielä löytänyt sponsoria tälle blogille, jätän puhelimen merkin ja mallin mainitsematta. Mikäli jokin puhelinvalmistaja on kiinnostunut sponsoroimaan tätä suuren suosion saavuttanutta blogia, niin ottakoon yhteyttä jotta voimme keskustella lisää tulevaisuuden visioista sekä yhteistyökuvioista.
Puhelinten käyttö on lapsilla vielä ajoittain vähän hakusessa. Älkää siis ymmärtäkö väärin, sillä pelien lataaminen ja pelaaminen sekä soittelu onnistuu kyllä hyvin, mutta puhelin tahtoo aina välillä unohtua sinne sun tänne. Toistaiseksi onneksi vielä vain tänne eikä sinne.
Tänä iltana ennen nukkumaan menoa vanhemman lapsen puhelin oli jälleen kateissa. Ensin sitä etsi lapsi itse, sitten myös sisko ja lopulta vielä vaimokin. Puhelinta ei löytynyt mistään ja vaimoni koitti siihen soittaa, mutta laite oli äänettömällä joten pihahdustakaan ei kuulunut mistään.
Hetken tuskailtuaan vaimoni huomautti ystävällisesti, että voisin osallistua laitteen etsintään sen sijaan että makaan sohvalla läppäri sylissä. Totesin, että huomautus on aiheeton, sillä olin jo aloittanut oman etsintäni hetkeä aiemmin tietäen, että löydän puhelimen varmasti ja luultavasti nopeammin kuin 3-henkinen search&rescue tiimimme.
Loggauduin ensin valmistajan (edelleen jätetään mainitsematta) sivuille ja paikansin puhelimen. Näytti olevan talossa tai ainakin tontilla. Sitten käskytin sivuston kautta puhelimen kertomaan sijainnistaan voimakkaalla piippauksella. Muutaman sekunnin kuluttua yläkerrasta alkoi kuulumaan terävää piippausta, puhelin oli löytynyt.
Löysin siis puhelimen toiselta puolelta taloa nopeammin kuin kukaan muu ja mikä tärkeintä, nostamatta takapuoltani milliäkään pehmeältä sohvalta.
Fiksut pärjää aina, laiskat vielä paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti